Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Naapurin miehet

Siitä on kohta neljäkymmentä vuotta, kun isä istui täällä Pappilanniemessä keittiön pöydän äärelle ja kertoi nauhalle sodastaan. Kaivoin kasetin esiin ja hämmästyin; kuuntelin sitä ihan eri tavoin kuin silloin tuoreeltaan. Kertoja oli entisensä, minä olin muuttunut. Oltiin Kirvesmäessä muiden Pihlajaveden miesten kanssa. Kerronta oli isä-Väinön tapaan toiveikasta. Lähetin taivallus Kirvesmäen runnelluilla metsäaukeilla oli yhä kirkkaasti muistissa. –Piti hypätä välillä kuoppaan, sellaiseen, joka ei savunnut ja tulla ylös aivan eri paikasta ja sitten juosta mutkitellen seuraavaan kuoppaan. Saaren pitäjässä -41 mutkittelu ei auttanut. Komppanian päällikön neljästä lähetistä oli kahden päivän aikana yksi kuollut, kaksi haavoittunut, ja sitten haavoittui kertojakin. Muisteluihin pääsi mukaan myös talvisodassa samassa yksikössä ollut naapuri, –Ja Rajalan Väinö oli komppanian paras mies, ystävä antoi tunnustusta. Mietin Väinöjen elämää sodan jälkeen. –Niin paljon raskasta työtä elannon eteen ja sitten kuusikymmenluvun tyly lehmät teurasautoon -komento. Lapsuuskodissani oli vesiongelma; kolme kaivoa, vaan ei yhtään vettä. Sitä piti hakea lähteestä kilometrin päästä, eikä sitä koskaan ollut tarpeeksi. Sitten löytyi kaukaa pellon alta lähde, ja Väinöt kaivoivat putkelle ojan lapiopelillä yli, kuusikymppiset miehet. Vesi valui kraanasta Peltomäkeen kymmenkunta vuotta. Sitten talo paloi. Jälleen oli sotakaveri kuvioissa; vanha pari ajoi lehmänsä ja hevosensa Raitamäkeen, Rajalan taloon evakkoon. Niin nivoituivat naapurin miesten elämänvaiheet monella tavalla toisiinsa. Kuuntelin nauhan loppuun. Muistelija keskittyi mielellään mukaviin asioihin. Kertoi, miten kävi sotakissansa kanssa valokuvassa Keuruulla ja millä keinolla onnistui pitämään hyvät saappaansa. Nuori ihminen vaatii vanhemmiltaan paljon. Löysin sotanauhoituksestakin tuoreeltaan paljon sellaista, mikä ei mielestäni toiminut tai tuli vajavaisesti esiin. Nyt, syksyllä 2017 se oli täydellinen. "Nuori ihminen vaatii vanhemmiltaan paljon."