Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Pekka Tuokkola: Pelaaminen KeuPa HT:ssa on tähän hetkeen ihanteellista

KeuPa HT saa takalinjoilleen kokeneen maalivahdin, kun JYPissä jääkiekkoilun Suomen mestaruuden kaudella 2008–2009 voittanut Pekka Tuokkola siirtyy joulutaukoon saakka kestävällä sopimuksella KeuPa HT:n nuttuun. –Lukon maalivahdeista Sebastian Ylönen loukkaantui maajoukkuetehtävissä ja Lassi Lehtinen kutsuttiin Raumalle. Tähän meidän oli pakko reagoida nopeasti. Lehtinen on myös vahva ehdokas Nuorten Leijonien MM-joukkueeseen, joten hän saattaa olla poissa kuvioista pitempäänkin Tuokkola pelaa KeuPa HT:ssa kymmenisen peliä, kertoo KeuPa HT:n pelaajakoordinaattori ja markkinointipäällikkö Taneli Maasalo . Alavuden Peli-Veikkojen kasvatti saapuu Keuruulle hyvillä mielin. Aikaa miehen edellisestä Mestis-pelistä on nelisen vuotta. –Tämä ihanteellinen tilanne minulle, sillä voin käydä kotoa käsin Jyväskylästä peleissä ja harjoituksissa. Jos työkunnossa aikoo pysyä, ovat pelit ehdottomia, Tuokkola toteaa. Tällä kaudella mies on pelannut Itävallassa Vienna Capitalsien pääsarjajoukkueen maalilla kuusi sekä yhden CHL-ottelun. Tuokkolan mielestä suurimmat erot Mestiksen ja Itävallan pääsarjan välillä ovat pelaajien ikä ja pelinopeus. –Itävallan pääsarja on ammattilaissarja. Pelaajat ovat siellä ammattilaisia, kun taas Mestiksessä pelaajamateriaali on yleisesti nuorta, joka vielä hakee ammattilaisuutta. Kokemus tuo pelin luonteeseen järjestelmällisyyttä sekä pelinopeutta lisää, 34-vuotias Tuokkola vertailee. KeuPa HT:n tuore vahvistus kertoo oman pelityylinsä olevan sekoitus perinteistä ja nykyaikaista. Kun aikoinaan maalivahtikoulussa opetettiin maalivahteja torjumaan pystystä, pelaavat tämän päivän maalivahdit paljon jäistä perhosasennossa. –Torjuntatyylini olen kehittänyt sellaiseksi, joka perustuu vahvuuksiini. En ole pelkästään peittotorjuja, vaan pystyn reagoimaan myös nopeasti eri pelitilanteihin ja laukauksiin. Tasaisuus on yksi tekijä, joka korostuu pitkässä juoksussa, Tuokkola arvioi. Peleihin valmistautuminen on muodostunut Tuokkolalle pitkän peliuran varrella tärkeäksi tekijäksi. Hyvä otteluun valmistautuminen ja keskittyminen näkyvät miehen sanojen mukaan jäällä. –Maalivahti edustaa yksilöurheilijaa jääkiekkojoukkueessa. Hänen on nähtävä oman suorituksensa lopputuloksen takaa. Jos esimerkiksi joukkue on hävinnyt ottelun 3–1, ja maaliin menneet kiekot eivät ole niin sanotusti olleet otettavissa, pitää maalivahdin nähdä oma suorituksensa hyvänä, Tuokkola pohtii. Perjantaina Keuruun jäähalliin KeuPa HT:n vieraaksi saapuu SaPKo. –Odotan innokkaana tulevaa ottelua ja että pääsen tositoimiin. Toivottavasti pääset kirjoittamaan KeuPa HT:n voitosta. Jos pelaan hyvän pelin ja autan joukkuetta voittoon, saan joukkueelta apua ja kunnioitusta seuraavissakin peleissä, Tuokkola filosofoi.