Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Jussi Ahokas Keuruun jäähallissa: Täällä on tarjolla tunnelmaa ja tasokasta kiekkoviihdettä

Lauantai-illan KeuPa HT-LeKi -kohtaamisessa katsomossa istui tuttu hahmo. 18-vuotiaiden kiekkoleijonien kanssa MM-kultaa valmentajana voittanut Jussi Ahokas seurasi tarkkaavaisesti joukkueiden pelaamista, erityisesti maalivahti Ukko-Pekka Luukkosen ja Lassi Lehtisen otteita. –Mestis-tason kiekkoa kyllä parhaimmillaan. Pienessä kaukalossa pelataan aktiivisesti kiekon kanssa. Tasaista vääntö kamppailu tästä näyttää tulevan, Ahokas kommentoi ensimmäisellä erätauolla. Sekä Luukkonen että Lehtinen ovat molemmat Ahokkaan valmentaman maajoukkueen harjoitusringissä. Ensi maanantaina Ahokas julkistaa sekä 20-vuotiaiden että 19-vuotiaiden marraskuun joukkueet. –Suurella todennäköisyydellä lauantai-illan maalivahdit ovat mukana joukkueissa, mikä takaisi heille peliaikaa myös kansainvälisellä tasolla, Ahokas jatkoi. Ahokas oli käymässä ensimmäistä kertaa ylipäätänsä Keuruulla ja Keuruun jäähallissa. –Täällä tuntuu olevan hyvä tunnelma ja tarjolla tasokasta kiekkoviihdettä. Siitä huolimatta, että halli on kylmä, fiilis on lämmin ja rummut pärisevät, hymyili Ahokas Keuruun jäähallin ilmapiirille.