Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Kirjan lukeminen on elämys

Tarvitaanko vielä kirjoja? Tätä kysyy monien kirjamessujen ääreltä joita näin syksyllä järjestetään. Tulin juuri myös Göteborgin yliopistosta esittelemästä uusinta kirjaani, joka on tietokirja ikäjohtamisen alueelta, joten uuden kirjan toimittaminen ja sen vastaanotto on tuore kokemus. Olen tullut kirjoittaneeksi noita kirjoja kaikkiaan kuusi kappaletta, kolme suomeksi ja kolme englanniksi, kaksi monografiaa ja muut toimitettuja tai yhteistoimitettuja kirjoja. Tämä viimeisin kirja ilmestyy myös e-kirjana. E-versio antaa tietokirjalle laajat käyttömahdollisuudet opiskelussa ja on taloudellinen sekä ekologinenkin vaihtoehto. Kuitenkin lukuelämys paperisella kirjalla on erilainen kuin e-kirjalla. Tämä toimittamamme kirja on paperinen, kovakantinen ja väriltään punainen. Voin palauttaa sen fontin mieleeni. Melkeinpä tunnen sen painomusteen tuoksunkin nenässäni, tai ainakin niin kuvittelen. Sitä selatessani uskon, että asioiden jäsentäminen on helpompaa kuin e-versiota lukiessa. Myös jotkut tutkimukset tukevat tätä väitettä, ja myös että paperikirjasta luettuna jää sisältö mieleen paremmin kuin e-kirjasta. Kirjan käytössä syntyneet pienet lukemisen jäljet tekevät siitä sitten ajan mukaa persoonallisen ja käyttäjänsä oloisen. Omistuskirjoitus kirjan kirjoittajalta on myös hohdokasta, silloin kirjassa on aina mukana historian havinaa. Paperinen kirja on lukijalle esteettinen kokemus. Henkilökohtaisesti myös arvostan sitä, että ottaessani käteen paperikirjan, minun ei tarvitse muistaa ainuttakaan koodia, ei muistella tapaa, jolla pääsen viimeksi lukemalleni sivulle, tai opetella mitään muutakaan tietotekniikkaan liittyvää asiaa. Voin myös käyttää kirjanmerkkejä, joilla on muistoarvoa. Uusia ohjelmia ja tietojenkäsittelyä joutuu sitä paitsi opettelemaan aivan tarpeeksi muutenkin. Uuden tietotekniikan omaksujana olen keskikastia; en ensimmäisten innostuneiden käyttäjien joukossa, mutta en viimeistenkään. Luulen, että ajan mukana alan entistä enemmän käyttää myös e-kirjoja. Mutta kirjahyllystä en usko koskaan luopuvani. "Voin myös käyttää kirjanmerkkejä, joilla on muistoarvoa."