Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Lapsuuden opit elämäntyön punaisen lankana

Yhdeksänhenkisen sisarusparven joukossa työt tehtiin porukalla. Siihen tottui sunnuntaina 70 vuotta täyttävä Veikko Ahonen lapsuusvuosinaan. Talkootyöt tarttuivat nuoreen miehenalkuun niin, että niistä muodostui Ahoselle tärkeä työmuoto niin ansiotyössä kuin harrastuksissakin. –Isä ja äiti rakensivat palaneen rakennuksen tilalle uuden kotitalon Hattulaan vuonna 1954. Pelto- ja maatalontyöt sekä naapuritaloissa tehdyt työt tulivat meille sisaruksille tutuiksi. Meidät kasvatettiin tekemään työtä, mikä oli maaseudulla siihen aikaan elämisenehto. Mitään ei saatu ilmaiseksi, Ahonen muistelee lapsuuden aikaansa. Ahosen vahva urheilutausta oli verenperintöä, sillä hänen isänsä oli syntymäpäiväsankarin omien sanojensa mukaan urheiluhullu. –Me lapset saimme urheilusta paljon sisältöä ja pysyimme elämän syrjässä kiinni. Joku urheili enemmän, joku vähemmän, mutta kaikki olivat tavalla tai toisella urheilusta kiinnostunut. Vanhan perunapellon kulmalle tehdyllä "urheilukentällä" hypättiin niin pituutta, korkeutta ja seivästäkin. Viiden kilometrin mittainen Lavikon lenkki erotti jyvät akanoista kestävyysjuoksussa. Varusmiespalvelukseen Ahonen astui Pohjois-Karjalan rajavartioston Ilomantsin komppaniaan. Hiihtokoulua Lavikossa pitänyt keuruulainen Antti Pekkala , jolla oli tuttuja Ilomantsissa, suositteli Ahoselle rajavartijan koulutusta. Se alkoi kiinnostaa nuorta miestä. –Opettajani Eino Saarimäki teki hakupaperit ja lähetti ne Pohjois-Karjalan rajavartiostoon Onttolaan. Suurin syy Ilomantsiin lähtöön oli urheilu. Pääsin Onttolaan armeijaan 11 kuukaudeksi, josta jäin suoraan töihin rajavartijaksi pieneen erikoisjoukko-osastoon, kertoo Ahonen. Koeajan jälkeen Ahonen tuli valituksi rajavartijan virkaan. Työssään Ahonen joutui liikkumaan paljon suksilla, kävellen ja pyörällä, mikä sopi hyvin urheilulliselle miehelle. Etenkin sotilasurheilulajit muodostuivat hänelle läheiseksi. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Vaikka omalla urheilu-urallaan Ahonen kävi hyvin lähellä kansallista huippu-urheilun maailmaa, valmennuspuoli alkoi kiinnostaa häntä yhä enemmän. Jopa niin paljon, että mies nousi lopulta Rajavartioston hiihtovalmentajaksi suoritettuaan kansallisen valmentajatutkinnon ja pääsi sitä kautta kansalliselle huipulle valmennustehtäviin ja Ilomantsin Urheilijoiden päävalmentajaksi. –Puolustusvoimain himottu Kekkosen malja oli sellainen palkinto, jota kaikki joukko-osastot havittelivat. Me voitimme sen viitenä vuotena peräkkäin. Ilomantsiin saapui palvelemaan kovia hiihtonimiä muun muassa Aki Karvonen ja Antti Ticklen . Karvonen nousi lopulta maailmanmaineeseen voittamalla kolme MM- ja kolme olympiamitalia. Ahonen oli vahvasti mukana, kun Karvonen voitti olympiapronssia Sarajevossa. Olympialaisissa huolto- ja valmennustehtävissä ollut Ahonen oli voitelemassa Karvosen suksia mitalikuntoon. Ahoselle tarjottiin myös erään hiihtotallin päällikkyyttä 1980-luvun kultavuosina. Se olisi kuitenkin vaatinut virkavapaata Rajavartiostosta ja kielten opiskeluja. Mies ei kuitenkaan ulkomaan pestiin lämmennyt. Ylivartijan virasta Ahonen jäi eläkkeelle 1997. Paluu kotiseudulle Keuruulle ja Lavikkoon oli helppo tulla, sillä mies oli työvuosiensa aikana ollut paljon tekemisissä keuruulaisen urheiluväen kanssa. Keuruulaisen hiihtourheilun kehittäminen paloi suurella liekillä hänen rinnassaan kotiinpaluun jälkeen. –Nuorten SM-kisat 2001 olivat suuri kulminaatiopiste. Kun kisat olivat ohitse, hiihtourheilun kehittämiselle haettiin jatkumoa. Aloimme kehittää silloista maastoliikuntakeskusta siihen suuntaan kuin se nyt on. Ne olivat valtavien ponnistelujen aikaa; vähemmällä olisin päässyt ansiotyössä, Ahonen nauraa. Lapsuuden vuosina opituilla talkootöillä liikuntapuisto rakentui pala kerrallaan yleisten sarjojen SM-hiihtojen näyttämöksi. Vuosina 2007, 2010, 2012 ja viimeksi 2017 Keurusselän Liikuntapuistossa pidetyt SM-hiihdot olivat talkooväen voimannäytteitä. –Kun laittoi itsensä likoon, sai syttymään muutkin; jokaisessa kisassa oli toimiva organisaatio. Tätä nykyä Ahonen on jättänyt valtakunnalliset luottamustehtävät Suomen Hiihtoliitossa. Mutta varsinaiset haalarihommat eli valmentaminen kiinnostaa edelleen. –Jos on urheilu ottanut aikaa, on se myös antanut paljon. Työvuosina olisi pitänyt käydä enemmän kursseja ja koulutuksia, mutta ne kaikki olisivat vieneet aikaa urheilulta. Rakkaus hiihtoon ja urheiluun vei voiton, Ahonen tunnustaa. Syntymäpäiviään Ahonen viettää perhepiirissä. –Ne ystävät, jotka ovat olleet suurella sydämellä mukana hiihtotouhuissa, olen kutsunut pienimuotoisiin juhliin kotiini, paljastaa Ahonen.