Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Aseman vaatimaton kasvatti

Keskiviikkona 90 vuotta täyttävällä Oskar Soinilla on monta kutsumanimeä niin kuin rakkaalla lapsella. Oku ja Oskari ovat niitä nimiä, joilla lähipiiri miestä kutsuu. Paitsi lähimmäiset, Soinin sydäntä lähellä on myös lapsuudenkodin miljöö Haapamäellä ja erityisesti Haapamäen rautatieasema. –Syntymäkotini sijaitsi aivan rautatieaseman takana. Pikkupoikana junat ja asemanseutu tulivat tutuksi. Mutta koskaan emme leikkineet ratakiskoilla. Siitä oli asemapäälliköltä tullut kielto, jota me pikkupojat kunnioitimme, Soini muistelee. Radan takana olevalle urheilukentälle toki Soini kavereineen juoksi asemapihan ja 16 ratakiskoparin ylitse. Jalkapallo oli Soinin oma laji, ja hän onkin yksi Haapamäen Pallo-Poikien perustajajäsenistä. Syntymäpäiväsankarin lapsuusvuosia varjostivat sotavuodet. Kun sota alkoi, koulu keskeytyi. –Meille pikkupojille Haapamäen Siniveikot oli pelastus. Se tarjosi toimintaa sodan katveessa. Veimme kavereiden kanssa taloihin palvelusastumismääräyksiä niille miehille, joita pyydettiin ylimääräisiin harjoituksiin syksyllä 1939. Pisimmät matkat olivat Yltiälle saakka, jonne menimme suksilla, Soini kertoo. Vastaanotto taloissa ei ollut mieluisa. Soini sanoi, että usein talon emännät purskahtivat itkemään ja isännät hermostuivat, vaikka talon väki hyvin tiesi, millä asialla pojat olivat. Haapamäkeä pommitettiin ankarasti etenkin jatkosodan aikana. Soini joutui perheensä kanssa pakenemaan pommituksia rautatieaseman takana olevasta kodistaan metsään. Suuri vaara oli, että aseman tuhoamiseen tarkoitetut pommit olisivat tuhonneet Soinin kodin. –Nykyisin Rautatieasemalta Höyryveturipuistoon menevälle tielle jäi jatkosodan aikana kaksi räjähtämätöntä palopommia. Siihen aikaan ei ollut ammattitaitoisia pomminpurkajia, joten pommien ympärille keskelle tietä rakennettiin aitaus, jatkaa Soini. Soini pääsi juttusille sodan aikana myös näyttelijä Tauno Palon kanssa, joka suoritti Haapamäellä ilmavalvontaa. –Se oli tärkeä ja mieleenpainuva kokemus. Sodan päätyttyä Soini aloitti työt Valtionrautateiden topparoikassa. Työt vaihtuivat nopeasti veturinlämmittäjän tehtäviin, jota varten mies lähti kouluun Vaasan konepajalle. –Siinä työssä olin aina yltä päältä rasvassa. Minulta oli jo aiemmin kysytty, että miksen lähtisi rautateillä virkamiespuolelle työhön. Istuin konepajan vessassa, kun tein päätöksen, että nyt loppui veturinlämmittäjän koulutus tähän, Soini nauraa. Lopulta Soini pääsi Tampereelle suorittamaan virkamiestutkintoa, josta osan mies kävi Haapamäellä ja osan Helsingissä. Soini valmistui vuonna 1946 junanlähettäjäksi ja työpaikka löytyi lapsuudenmaisemista Haapamäen rautatieasemalta. Työvuosiensa aikana syntymäpäiväsankari ehti nähdä suomalaisen rautatiekulttuurin kirjon laidasta laitaan. Työtehtävät muuttuivat virassa useaan otteeseen, mutta Haapamäki säilyi hänen työpisteenään koko työuran ajan. Soini jäi 45 palvelusvuoden jälkeen VR:ltä eläkkeelle vuonna 1991. Soinilla oli myös työuransa aikana lukuisia luottamustehtäviä. Hän istui muun muassa usealla valtuustokaudella Keuruun kunnan- ja kaupunginvaltuustossa sdp:n valtuutettuna. Myös matkailuasiat olivat hänen sydäntä lähellään. Soini oli tuttu näky matkailumessuilla kaupunginedustajana. Tasavallan presidentti myönsi hänelle vuonna 1987 Suomen Valkoisen Ruusun 1 luokan mitalin kultaristein. Muita hänelle myönnettyjä ansiomerkkejä ovat muun muassa Vapaussodan Perinneliiton Sininen risti, Kotijoukkojen risti sekä Sotilaspoikien risti. Eläkepäivinään Soini seuraa edelleen päivän politiikkaa sekä etenkin urheilua. –Koripallon EM-kisoja seurasin tiiviisti. Myös yleisurheilu ja jalkapallo ovat mielenkiintoisia lajeja, Soini kertoo.