Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Sadonkorjuun aika

Elo-syyskuu on sadonkorjuun aikaa. Satoa korjaavat paitsi ihmiset, myös monet eläimet. Varastoja talven varallekin tekevät lukuisat lajit. Majava ankkuroi meheviä lehdeksiä pohjamutaan, metsämyyrä jemmaa puolukoita ja maitikansiemeniä, närhi napoo sieniä puiden oksille, orava piilottaa käpyjä, varpuspöllö kasaa myyriä koloonsa, liito-orava lepännorkkoja ja metsäsopuli parhaita kerrossammalen latvoja. Marjastuksessa ja sienestyksessä ihmiset, karhut, metsot, kuukkelit, kurjet, rastaat, myyrät, toukat ja monet muut kilpailevat aika tasa-arvoisesti. Mutta ihmiset toki yrittävät tässäkin esittää jotakin itseään suurempaa. Jokasyksyinen hokema siitä, että ”marjat mätänevät metsiin”, on totaalista bullshittiä. Eivät takulla mätäne! Niille on ihmisten lisäksi lukematon joukko ottajia. Ja tarvitsee marjakasvien siemeniäkin tuottaa. Mutta ”marjoja metsissä riittää” – vai riittääkö? Tosiasia on, että tärkeimmän superfoodin, mustikan, peittävyys on Suomessa rajusti vähentynyt. Syykin on selvä: raju metsätalous. Parhaat mustikka- ja puolukkapaikat ovat ikivanhoja mäntykankaita, joilla varvusto on saanut rauhassa kasvaa, valoa tulee harvahkon suuripuisen metsän pohjalle riittävästi ja kosteusolot vaihtelevat sopivasti maaston muotojen mukaan. Tällaiset on lähes tyystin hävitetty. Yleisimmin marjametsän tilalla on pöheikkö. Avohakkuun jälkeen voi aukolta toki parin vuoden ajan saada puolukkaa tai vadelmaa, mutta seuraavaan puoleen vuosisataan marjapaikkaa ei ole. Varvusto palaa ehkä 50–80 vuoden kuluttua, mutta silloin onkin avohakkuumallissa jälkeen metsän hävittämisen aika. Vadelma on herkullinen, mutta ei korvaa mustikkaa. Mustikkaa kerää hyvänä vuonna helposti pakkaseen parisataa litraa. Sillä pysyy perhe vitamiineissa ja flavonoideissa talven yli. Mutta yritäpä tehdä sama vadelmaa keräämällä. Aivan sama ongelma on metsän eläimillä. Mustikan sokereita ahmimalla karhu ja mäyrä lihottavat itsensä talvikuntoon, mutta vadelmilla se ei onnistu. Kertymää on liian vähän. Helpoiten ongelman ratkaisevat rastasparvet. Metsämarjojen puutteessa ne tyhjäävät pihlajat jo ennen tilhien saapumista ja jatkavat matkaa etelään. Hassu sattuma, että metsämarjojen marjomiseen sopivin puuston tiheys on sama kuin on optimaalisessa jatkuvan kasvatuksen metsässä. Ja se metsänhoitomalli tuottaa metsänomistajalle myös selvästi paremmat puunkorjuutulot kuin alaharvennus-avohakkuumalli – petäjävetisen metsänomistajan, Arvo Kettusen selvityksen mukaan jopa tuplat. Jos marjoille ja sienille laskisi hehtaarikohtaista tuottoa, avohakkuumalli jäisi vielä rumemmin taakse.