Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Johtoasema piti loppuun saakka – HPP:lle tärkeä kotivoitto

Loppu hyvin, kaikki hyvin. HPP sai vieraakseen keskiviikkoiltana Vihtavuoren Pamauksen, joka sarjataulukossa oli ennen keskinäistä kamppailua haapamäkisiä kymmenen pistettä edellä. Keltanutut pelasivat kuitenkin tarkasti omalla kenttäpuoliskollaan ja puolustivat tärkeän kotivoiton ottelun lopussa nousseesta vastustajastaan lukemin 3–2 (1–0). –Emme päässeet otteluun täydellä kokoonpanolla, sillä opiskelujen alkaminen verotti pelaajamäärää. Lähdimme liikkeelle niin, että tukimme puolustuspään ja pyrimme tekemään pitkiä hyökkäyksiä vastustajan kenttäpäädyssä. Taktiikka toimi varsinkin ensimmäisellä puoliajalla tosi hyvin, kertasi HPP:n pelaaja-valmentaja Eino Jauhiainen . HPP siirtyi avausjaksolla 1–0 -johtoon, kun Ari Aalto pääsi Toni Peräisen syötöstä sijoittamaan pallon tarkasti alakulmaan. Sama mies vastasi tauon jälkeen kotijoukkueen toisesta osumasta, joka kesti vertailun ylempien sarjojen maalikimaraan: Aalto laittoi pallon liikkeelle 20 metristä maalin ylänurkkaan, mikä ei jättänyt ViPa-vahdille mitään mahdollisuutta torjuntaan. Kun vielä Kare Herrala uitti 66. minuutilla ViPa-vahdin längistä pallon verkon perille, näytti HPP:n peli olevan uomissaan. –Passivoiduimme 3–0 -johtoasemassa ja vastustaja pääsi tuloksellisesti peliin mukaan. Maalinsa ViPa sai hieman onnekkaasti 78. ja 86. minuutilla. Varsinaisilta huippupaikoilta saimme pidettyä heidät pois, Jauhiainen jatkoi. Sarjataulukossa HPP on seitsemäntenä 16 pisteellään. Tällä hetkellä karsintaotteluun joutuvan paikalla olevaan PetPetiin on eroa kuusi pistettä HPP:n eduksi. Haapamäkisillä on jäljellä vielä neljä ottelua, joista kaksi on kotona ja kaksi vieraskentällä.