Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Osallistuminen pitää mukana kehityksessä

Talousneuvos Simo Kutinlahdella on haastattelupäivänä remonttikiireitä. Kutinlahden sukutilan päärakennuksen ulkomaalaus on kesken. Itse valmistettu öljymaali odottaa maalaria, sillä sateet ovat haitanneet maalaustyötä, etenkin peltikaton maalausta. –Riittävän pitkää poutaa ei tuntunut tulevan, kuvailee Kutinlahti 34 vuoden isännyysaikansa toista päärakennuksen ulkomaalausurakkaansa. Luottamustehtäviä hoitaessa näitä kotitilan kunnostustöitä jäi rästiin, olenkin nyt laitellut paikkoja kuntoon. Ovatpa sitten ilona ympärillä, Kutinlahti sanoo. –Jäin puoli vuotta sitten pois Osuuskauppa Keskimaan hallintoneuvostosta ja reilu vuosi sitten Keskisuomalaisen hallituksesta. Toimiminen 27 vuoden ajan Osuuskauppa Keskimaan hallintoneuvostossa tarjosi Kutinlahdelle mielenkiintoisen näköalapaikan kuluttajien käyttäytymisen muutokseen ja kaupan kehitykseen. Osuuskunta on yritysmuotona mielenkiintoinen, koska palveluiden käyttäjät osallistuvat demokraattisesti yritystoiminnan ohjaamiseen. Osuuskaupassa Kutinlahti pääsi vaikuttamaan ja seuraamaan voimakasta jäsenmäärän kasvua ja S-ryhmän kehittymistä johtavaksi päivittäistavarakaupaksi sekä ABC-ketjun nousua haastamaan Shellin ja Esson tapaisia polttoainealan jättejä. –ABC muutti polttoainemarkkinat. Tarjonta laajeni. Syntyi kilpailua konservatiivisten suuryritysten hallitsemille markkinoille. ABC-ketjun synty ja kasvu varmistivat laajan ja ajanmukaisen polttoainejakeluverkon ja liikennemyymälöiden verkoston koko Suomessa. Suuri juttu polttoaineen ostajille ja matkailijoille, luonnehtii Kutinlahti. Keuruun S-marketin tilannetta hän pitää hyvänä. –Maaseututaajamien kaavoitus ohjaa palveluiden painopisteen kehittymistä. Kauppa vaatii tilaa, kaikki ei enää mahdu pääkadun varrelle. Myös keskustaan tarvitaan yksi iso ruokakauppa. S-market peruskorjattiin ajanmukaiseksi pari vuotta sitten ja se vastaakin hyvin keuruulaiseen kysyntään. Toimivathan täällä myös Haapamäen Sale ja ABC, sanoo Kutinlahti. Maakunnallisesti Simo Kutinlahti on toiminut Osuuskauppa Keskimaan hallintoneuvoston puheenjohtajana vuosina 1998–2015 ja varapuheenjohtajana vuoden 2016. Lisäksi Kutinlahti toimi Keskisuomalainen Oyj;n hallituksessa yhteensä 19 vuotta 1997–2016. Valtakunnallisessa SOK:n hallintoneuvostossa hän oli 15 vuoden ajan ja toimi myös hallintoneuvoston varapuheenjohtajana. Keuruun kaupunginvaltuutettuna Kutinlahti on ollut kaksi kautta 1980 ja 1990-luvulla. Joulukuussa 2014 Tasavallan presidentti myönsi Kutinlahdelle talousneuvoksen arvonimen hänen työstään suuryritysten omistajahallinnossa. Kutinlahden suku on asunut Kutinlahden tilaansa Keuruun Liesjärvellä vuodesta 1675. Agrologiksi valmistunut Simo Kutinlahti tuli isännäksi 1983, vanhempiensa Erkin ja Vapun jalanjäljissä. Hän ehti vaimonsa Hilkan kanssa hoitaa lihasikalaa isännyytensä alussa vasta vuoden, kun tulipalo tuhosi talousrakennukset, mukana toistasataa sikaa. –Vaimoni työskenteli jo tilan ulkopuolella, opettajana. Päätimme, ettemme investoi uusiin kotieläintiloihin, vaan etsimme tuotantosuunnan, jota voin yksinkin hoitaa. Näin tilalla keskityttiin metsätalouteen. Sitä Kutinlahti on voimakkaasti isännyysaikanaan kehittänyt. –34 vuodessa metsät ovat kasvaneet ja kehittyneet hyvin. Metsien uudistaminen ja nuorten metsien hoito kannattaakin tehdä huolella. On hienoa, että puun kysyntä kasvaa vakaasti ja antaa tälle seudulle alkutuotantoon elämisen mahdollisuuksia. Äänekosken tehdasinvestointi on aktivoinut paitsi Äänesseutua, myös Keski-Suomea laajemminkin, toteaa Kutinlahti. Peltoviljelyssä tilalla on kasvatettu koko 2000-luvun ajan kuminaa vaihtoehtona rehuviljalle. Tällä hetkellä tilan vajaalla 20 peltohehtaarilla kasvaa myös nurmea, rehuohraa sekä kokeiluluonteisesti toisena vuonna peräkkäin maa-artisokkaa. –Meillä Suomessa kasvi on vähän viljelty. Se voisi olla kotimaisuuden, terveyshyötyjen ja hienostuneen maun takia mielenkiintoinen kasvis suomalaisten ruokapöytiin. Maa-artisokan viljely on meillä koevaiheessa, selvitämme miten se kasvaa ja millaisia myytäviä tuotteita siitä voi kehittää. Tällä hetkellä toimitamme maa-artisokkaa vähittäiskauppoihin ja ravintoloille, sanoo Kutinlahti. Tulevaisuuden suunnitelmissa on maatilan sukupolvenvaihdos, josta on käyty keskusteluja. –Meitä on nyt neljä sukupolvea. Minä ja vaimoni, äitini, kolme poikaa vaimoineen ja kaksi lastenlasta. Onhan se hieno tunne sisällä, kun meitä seuraava sukupolvi osoittaa kiinnostusta jatkaa tilanpitoa ja kehittää sitä. 60-vuotisjuhliaan Simo Kutinlahti viettää kotona Kutinlahdessa lauantaina 16. syyskuuta kello 12-15. –Pukeutukaa sään ja ”kenttälounaan” mukaisesti! Juhlan jälkeen Kutinlahdet suuntaavat matkoille, joten kukkia päivänsankari ei ehdi ihailla. Mahdolliset muistamiset voi osoittaa tilille FI39 3636 3001 0825 28 savusaunahanketta varten.