Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Monenlaista tyhjäkäyntiä

Auton tyhjäkäynti kuormittaa ympäristöä ja sitä säädellään jopa liikenneasetusten kautta. Kukapa haluaisi tätä enemmän kuin on tarpeen, esimerkiksi talvella pakkassään vuoksi sitä silti joskus tarvitaan. Myös ajattelu kaipaa haasteita ja liiallinen tyhjäkäynti puuduttaa. Tyhjäkäyntiä ovat myös monenmoiset politikoinnit ja konfliktit työssä ja miksei elämässä muutenkin. Etenkin seniorityöntekijän näkökulmasta sellaiset näyttäytyvät usein tyhjänpäiväisinä, rasittavana koketeerauksina. Asiat voisi hoitaa ilman joutavuuksia ja tärkeilyä. Antaa arvo toisellekin ymmärtäen oman arvomme. Keskittää uhitteluun käytetty aika siihen mikä on oleellista itse tehtävän kannalta. Pelolla johtamista käytetään edelleen mukamas fiksuna johtamiskeinona, ehkä kun ei paremmasta tiedetä. Keskusteluissa olen huomannut että politikointiin väsyminen saattaa karkottaa seniorityöntekijän eläkkeelle aiemmin kuin muuten tapahtuisi, tässä ei voita ainakaan yhteiskunta jolle pidemmät työurat olisivat hyvinkin tärkeitä. Luovuus vaatii rauhallista aikaa hauduttaa ideoita, innovatiivisuus ei kukoista kiireessä. Suvantokohtia ja lepoa tarvitaan jo terveydenkin ylläpitämiseen. Palautuaksemme tarvitsemme vapaata aikaa, jonka usein ahkerana itseään pitävät ihmiset näkevät turhana. Arvot muuttuvat hitaasti. Agraariyhteiskunnan kova työnteko ja hellittämättömyys eivät itse asiassa riitä nykyään. Ahkeruutta emme saa jättää hyvänä arvona mutta osatkaamme arvostaa myös väljää olemista ja oleskelua. Se on itse asiassa työstä palautumista, johon lomakausi soveltuu erinomaisesti. Työhyvinvointia tutkittaessa on huomattu tärkeäksi myös työpäivien tauottaminen ja tilan antaminen työstä vapaille hetkille päivittäin. Pidemmän loman lisäksi tarvitaan myös muunlaisia palautumistapoja. Jokaisen tulisi löytää se oma tapa palautua, jotta jaksaa ja voi hyvin. Kognitiivinen kuormittuneisuus on yleistä, joudumme ponnistamaan ajatteluamme usein äärirajoilla monimuotoisten tietojärjestelmien ja muutosten paineissa. Aivojen tyhjäkäyntiä harjoitetaan etenkin kesällä ja luonto antaa tälle hyvän ympäristön. Kun ottaa etäisyyttä vanhaan tuleekin yhtäkkiä tilaa uusille ajatuksille, asenteille ja näkemyksille.