Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Sotakirje sieltä jostain palkittiin 10 vuorokauden lomalla

Puolustusvoimain lippujuhlan päivää vietetään kesäkuun 4. päivänä, joka oli samalla marsalkka C.G.E. Mannerheimin syntymäpäivä. 75 vuotta sitten jatkosodan rintamilla järjestettiin Mannerheimin syntymäpäivän kunniaksi kirjoituskilpailu, johon otti voitokkaasti osaa myös keuruulainen alikersantti Jyrki Sinervä . Hänen tyttärensä keuruulainen Liisa Ruusila lähetti Suur-Keuruun toimitukseen isänsä voittaman kirjoituskilpailun kirjeen, jonka Sinervä kirjoitti asemasotavaiheessa huhtikuun lopulla 1942. Jyrki Sinervä toimi talvisodan aikana komppanian varapäällikön, keuruulaisen Ilmari Vaissin taistelulähettinä ja samalla komppaniansa sotapäiväkirjanpitäjänä. Hän oli mukana myös jatkosodassa. Alikersantti Sinervä palkittiin rykmentissään ensimmäisellä palkinnolla sekä 10 vuorokauden ylimääräisellä lomalla, jonka hän vietti kotimaisemissa Keuruulla. Tänään sunnuntaina 4.6. Mannerheimin syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta. Sotamarsalkka ja me, hänen rintamasotilaansa Oli marraskuun 30. päivä vuonna 1939. Aamuhämärissä alkanut tykkien jyske rajan suunnalla kertoi meille sodan syttyneen. Olimme marssivalmiina, odottelimme vain lähtökäskyä majoituspaikoissamme Laatokan rannalla sijaitsevassa kalastajakylässä. Radiosta kuului uutisia: vihollinen on ylittänyt tykistövalmistelun jälkeen valtakunnan rajan useasta kohdasta. Kotiseudulla ilmapommituksia. Ylipäällikön päiväkäsky, jossa hän, sotamarsalkka Mannerheim, ilmoitti ottaneensa ylipäällikön tehtävät vastaan tasavallan presidentiltä. "Sotilaani. Minä tunnen teidät ja te tunnette minut." Nämä sanat jäivät erikoisesti mieliin. Ensi kuulemalta tuntui ajatus etenkin meistä nuoremman polven sotilaista jollain tavoin oudolta. "Te tunnette minut". Eihän meistä monikaan ollut edes nähnyt sotamarsalkka Mannerheimia. Olimme tosin lukeneet hänestä kouluaikanamme ja myöhemmin olimme joutuneet monessa yhteydessä, viimeksi asevelvollisuutta suorittaessamme, kertaamaan näitä tietojamme, mutta sittenkin oli Mannerheim-nimi tietoisuudessamme vain jonkinlaisena historiallisena käsitteenä, suurena sotapäällikkönä, joka kerran oli luonut armeijan tyhjästä ja tällä armeijallaan taistellut maallemme vapauden ja itsenäisyyden. Tunsimme hänet Suomen armeijan perustajana, Valkoisena Kenraalina, mutta että hän nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, ja yli 70-vuotiaana otti jälleen armeijan johdon käsiinsä käydäkseen kanssamme taisteluun idän jättiläistä, Punaista armeijaa vastaan, se oli meistä uutta ja outoa. "Minä tunnen teidät". Voiko hän todella sanoa tuntevansa koko monisatatuhantisen joukkonsa? Meitähän oli kaikista piireistä, kaikista eri yhteiskuntaluokista. Vuonna 1918 sota oli hajottanut kansamme ja seuranneina rauhan vuosina olivat eri puolueet tehneet parhaansa estääkseen sovinnon ja yhteisymmärryksen jälleen palautumasta. Vanha vihollisemme Venäjä oli suunnannut jatkuvan propagandahyökkäyksen maatamme vastaan tarkoituksella tuhota moraalinen vatsarintamme ennen aseellista hyökkäystään. Ja kuitenkin sanoo sotamarsalkka tuntevansa meidät – luottavansa meihin! Hänen sanansa kulkevat suusta suuhun. Niitä toistetaan päivän mittaan monissa keskusteluissa. Niissä on jotain, joka saa alussa tuntemamme epäilyksen ennen pitkää haihtumaan, jotain, joka poistaa juuri alkaneen sodan aiheuttaman epävarmuuden tunteen ja tuo sijaan uskoa ja luottamusta omiin voimiimme taistelussa uskonnon, kodin ja isänmaan puolesta. Hänen sanansa kertovat voimakkaasta persoonallisuudesta, Ne antavat meille selvän kuvan johtajasta, miehestä, joka tietää, mitä tahtoo ja jolla on voimaa saattaa tahtonsa täytäntöön. Mutta hänen sanansa merkitsivät enemmän kuin silloin osasimme aavistaakaan. Niissä oli lupaus, ennustus tulevista tapahtumista. Ne olivat pohjana sille armeijamme sisäiselle hengelle ja sille koko kansamme yksimieliselle puolustustahdolle, joka pelasti meidät sortumasta taistelussa ylivoimaista vihollista vastaan. Tälle pohjalle rakentui se voimakas yhteenkuuluvaisuuden tunne, joka on auttanut kansaamme kestämään Moskovan pakkorauhan ja sitä seuranneen sodan ajan yhtä yksimielisinä uhrivalmiina kuin talvisodan päivinäkin. Tällä hetkellä, puolustustaistelumme ollessa voitollisessa loppuvaiheessaan, palautuvat jälleen mieleen sotamarsalkan kaksi ja puoli vuotta sitten lausumat sanat: "Sotilaani. Minä tunnen teidät ja tunnette minut". Nämä yksinkertaiset sanat kuvaavat paremmin kuin muotokauniit juhlapuheet ja hiotut korulauseet ylipäällikön ja hänen armeijansa välistä suhdetta. Ne tulkitsevat parhaiten sen keskinäisen luottamuksen sekä syvän kunnioituksen ja ihailun, jota me rintamasotilaat tunnemme ylipäällikköämme, sotamarsalkka Mannerheimia kohtaan. Kannaksella 27.4. Alik. J. Sinervä