Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Huhu Erika marssi keulaan ja voittoon Kuopiossa

Kuopion raveissa nähtiin Kyösti Ahosen Huhu Erika hienossa kilpailuvireessä, kun Risto Tupamäki ohjasti sen määrätietoisesti jo alkumatkasta keulaan, josta paikasta se piti varmoin ottein kiinni aina maaliin asti. Tämä oli toinen startti Tupamäen ohjastuksessa. Edellisessä startissa Killerillä valjakon yhteistyö ei ihan yhtä hyvin sujunut, sillä tamma mutkuili talliportin kohdalla. Ilman sitä mutkuilua olisi jo siellä voinut tulla voitto. Se kisa päättyi neljänteen sijaan, kun tamma huomasi, ettei uudelle kuskille autakaan temppuilla, vaan on juostava loppuun asti. –Huhu Erikalla oli vatsavaivoja, ja kun ajelin niistä tietämättä, niin tamma otti tietysti itseensä. Nyt hevonen on hoidettu sekä mahahaavasta että hiekansyönnistä. Kuntoa ja nopeuttakin sillä on, mutta se moitti minua kuskipukilla, siksi vaihdoin sille Riston ohjastajaksi. Killerillä vielä yritti radalta pois, mutta uskoi kuin uskoikin uutta kuskia. Kuopiossa se yllätti vahvalla juoksulla. Hyvä, että se oli niin iloinen ja touhukas vielä startin jälkeenkin, iloitsi Kyösti Ahonen tervehtyneestä tammastaan. Kuopiossa muut saivat heti etukaarteesta saakka katsella Huhu Erikan kavion pohjia. Tamma kuittasi voitostaan 1000 euroa ajalla 31.6. Huiman juoksun teki Vapperi Porin T76-raveissa Helatorstaina. Ennakkoon Tapio Mynttinen kertoi luottavansa Vapperiin kuin vuoreen. –Luulen, että Mika Forss saa Vapperin kanssa juoksupaikan toisesta tai kolmannesta ulkoparista. Keulaan menee Äänestäjä ja vahva Rokin Maxi puurtaa sen rinnalla. Vapperi on hyvässä vireessä. Kotona olen sitä vain ajellut; ei ole radalla hiittailtu. Hyvältä on ori tuntunut ja tämä 2600 metrin matka suosii hevostani, sillä Vapperilla on kestävyyttä nopeuden lisäksi. Laukkoihin on ollut aina joku syy; nyt en laukkaa pelkää, ennakoi Mynttinen juoksun kulkua. Kisa sujui, kuten Mynttinen ennusti. Äänestäjä veti porukkaa; Rokin Maxi höyrysi rinnalla ja Vapperi seurasi selkää kolmannessa ulkoparissa. Kierros jäljellä oli Vapperin lähdettävä kolmannelle radalle, kun selkä edessä ei enää vetänyt. Loppusuoralla Äänestäjä oli selätetty; Rokin Maxi jyräsi voittoon ja Vapperi otti raskaimman kautta hopeaa. Anita Viitasen Alf kiri neljänneksi väliin kiilanneen Tulinkon jälkeen. Pori, T76-ravit 25.5.17: Tähtidivisioonakarsinta. Ryhmäajo kylmäverisille 2600 m enintään 80 000 € tienanneet. 1) Rokin Maxi, om. Tikkutalli & Markku Pasanen, Vantaa-Loviisa, valm. Nyyti-Maria Timonen, ajoi Pertti Puikkonen, aika 25.6a, p. 5000 €. 2) Vapperi, om. Irma ja Tapio Mynttinen, Petäjävesi, valm. Tapio Mynttinen, ajoi Mika Forss, aika 25.8a, p. 2500 €. 3) Tulinko, om. Jussi Miettinen & Mauri Vilen, Sastamala, valm. ja ajoi Jussi Miettinen, aika 25.8a, p. 1500 €. 4)Alf, om. Anita Viitanen & Erja Hoppula, Keuruu, valm. ja ajoi Jouni Törmänen, aika 26.0ax, p. 1000 €. Kuopio, Sorsasalo T4-ravit 25.5.17: Tasoitusajo kylmäverisille 2120 m, paalulta enintään 1500 € tienanneet. Tammoille 20 m hyvitys. 1) Huhu Erika, om. ja valm. Kyösti Ahonen, Keuruu, ajoi Risto Tupamäki, aika 31.6, p. 1000 €. 2) Venla S, om. Armas Åkerlund, Mikkeli, valm. Allan Valentin, ajoi Petri Ripatti, aika 31.8, p. 500 €. 3) Savon Sauhuri, om. Jari Tiitinen, Rautalampi, valm. Teuvo Nikulainen, ajoi Santtu Raitala, aika 32.7, p. 300 €. "Kuntoa ja nopeuttakin Huhu Erikalla on, mutta se moitti minua kuskipukilla, siksi vaihdoin sille Riston ohjastajaksi." Kyösti Ahonen