Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Puun takaa

Keväinen pihamaa on elämää täynnä. Oravanpojat vilistävät vaahterassa. Mustarastaat kipittävät kuusen alla ja punarinta keikkuu pyykkinarulla Vaakku-varis lehahtaa tarkastusmatkalle utelias harakka perässään, että josko löytyy syötävää. Harakka tietää, että Vaakku on talon lintu, mutta tietää senkin että rikkaan pöydältä tippuu murusia. Katselen pihan elämää työpöytäni takaa. Minulle tulee siitä katselemisesta hyvä mieli, eikä se ole vähän se. Kaiken tämän rikkauden takana on viisi suurta puuta. Jos niitä ei olisi, ei olisi eläimiäkään, ei ainakaan paljon. Puut antavat linnuille ja oraville suojaa ja turvaa. Vaahtera, tuo syksyinen kiusankappale, on tuotu Joutsijoen kylästä, mutta pihlaja ja kuuset ovat aitoja keuruulaisia. Ja kuuset ovatkin omaa luokkaansa, korkeita ja vaikuttavia yksilöitä. Yksi kuusi on melkoinen ihme; sen oksat kiemurtelevat ylös ja alas ja ympäri. En tiedä mitä lajia se on, mutta ei sillä väliä, se on ihana. Keuruu on tunnettu korkeista männyistään. Olisi ainutlaatuista erottua muista pienistä kaupungeista paikkana, jonka kaduilta voi katsella hienoja mäntyjä. Puurakentaminen olisi melkoinen juttu, että sitä olisi myös virallisessa rakentamisessa. Ja meitä puupäitä täällä kasvaakin ihan luonnostaan. Tässä kaupungissa on nyt kaadettu puita oikein urakalla. On tietysti mitä kaataakin, mutta kannattaa olla varovainen; uuden puun kasvattaminen vie vuosikymmeniä. On kaivattu näköaloja. Eihän siinä kaipauksessa mitään vikaa ole. Toisaalta, se laulujen rantakoivu on tärkeä yhä; aava, puuton ja pensaaton ranta ei näytä hyvältä. Luonnonmetsä siellä täällä tekee hyvää kaupunkilaiselle, sillekin, joka ei rollaattorillaan noille vuorten poluille pääse. Liian suuret hoidettavat puistoalueet merkitsevtä myös kasvavia hoitokuluja. Kannattaa muistaa, että luonto ei ole ihmisen taistelukaveri, se on elämäntoveri. Pihan pienet kanssaeläjät tarvitsevat puita ja pensaita. Siilit ovat jo kadonneet Pappilanniemestä, mutta perhosia, sudenkorentoja, kimalaisia ja muita tärkeitä näkyy vielä. Luonto ei ole ihmisen taistelukaveri.