Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Omat hoodit -kampanja haastaa Keuruun nuoret kertomaan kuulumisistaan

Omat Hoodit -kampanja tarjoaa äänen kahdenkymmenenneljän seutukaupungin, myös Keuruun nuorille. Nuoret pääsevät kertomaan kuulumisista, ajatuksista ja esittelemään kotikaupunkinsa parhaita puolia. Seutukaupunkiverkoston Joustavat koulutusmallit -hanke haastaa nuoret kertomaan kuulumisistaan, mitä he aikovat tehdä ensimmäiseksi kotikaupungissaan, kun sosiaaliset rajoitukset ovat ohitse. Haastekisaan voivat osallistua 10–22-vuotiaat kampanjan kaupungeissa asuvat nuoret videolla, kuvalla, piirustuksella tai tekstillä 31.5. mennessä. Omat Hoodit -kampanjan toteutuksesta vastaa muun muassa Seutukaupunkiverkoston Joustavat koulutusmallit yhdessä yrityselämän kanssa -hanke. Rahoituksen koordinoi Etelä-Pohjanmaan liitto. – Nyt on hyvä hetki päästää mielikuvitus valloilleen, antaa luovuudelle tilaa ja kertoa omista fiiliksistään. Hienoa, että nuoria haastetaan tarkastelemaan arkeaan taiteen keinoin, sanoo Justimus Filmsin Sami Harmaala . Hän kuuluu kampanjan tuomaristoon.