Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Viikon ravisaaliina kaksi voittoa – isoja kisoja vielä jäljellä

Syksyn koittaessa myös raviradoilla on vilkasta, kun koronan takia väliin jääneitä ravikilpailuja paikataan uusilla annetuilla ravipäivillä. Lisäksi myös muutamia suurkilpailuja on vielä tulossa muun muassa Villinmiehen Tammakilpailu ja Kriteriumit. Viikon aloitti Kuopio Suomalaisella Illalla, jossa nimen mukaisesti kansallisrotumme kilpaili kaikissa illan lähdöissä. Talli Brameet ei vielä ennen Kuopiota ollut päässyt tuulettamaan kimppahevosensa Brameen voittoa, mutta se ilo koitti Sorsasalossa. Startti oli Kaisa Tupamäki-Kukkamon valmentaman Brameen ja Jukka Torvisen neljäs yhteinen kisa. Torvinen on onnistunut ohjastamaan Brameeta nousujohteisesti. Valjakolla oli alla sijat 3 ja 2, kun Kuopion lähtö käynnistyi. Lauman vetäjäksi pääsi Antin Kroisos, jonka takaa Bramee otti paikan. Näin matka eteni aina toisen kierroksen etukaarteeseen saakka. Sitten Antin Kroisos hyppäsi yllättäen laukalle, ja kun Tapio Perttunen ajoi sen pois ulkoradoille, peri Bramee johtopaikan. Ihan helpolla se ei keulassa päässyt, sillä prässiä tuli viereltä ja kolmanneltakin radalta. Ruuna piti kuitenkin yliotteen, ja kun tällä kertaa ravi maistui ilman laukkoja, niin kuparinen rikkoutui neljänteentoista starttiin. Omistajista Jouni Yli-Heikkilä muisteli raviyleisölle Brameen tulleen kimppahevoseksi Risto Tupamäen valitsemana. – Hevosen laukat on ollut sellaista nuoruuden intoa, mutta nyt on sille tullut järkeä päähän ja malttoi mennä ravia. Kyllä siltä sitä vauhtiakin löytyy, ja tässä tulos, iloitsi omistajat ruunansa voitosta. Massi loistaa raviratojen tähtenä Villinmiehen Tammakilpailun karsinnoissa Lappeessa oli mukana suosikki, jota ei kukaan pystynyt lyömään. Mascate Matchin menoa ei Aila-myrskyn tuulet ja sateet haitanneet. Tällä kertaa Pekka Korpi ei satsannut alkuun, vaan tyytyi kuolemanpaikkaan ja antoi Jari Aution Muckelymimmynsä kanssa ajaa keulasta. Siinä vierellä Korpi seuraili kisan kulkua. Toisella takasuoralla Korpi antoi sitten Massin kykyjen ja vauhdin puhua; hevonen puhalsi keulaan ja jätti muut suoran mitan. Jokaisesta karsintalähdöstä finaaliin ja 52 000 euron metsästykseen pääsi kolme parasta. Rata-arvonnassa Massi sai radan kolme, josta se ponnistaa matkaan finaalissa syyskuun 26. päivä. – Kyllä tamma oli ihan normaalin oloinen. Derbyn jälkeen se on saanut olla helpolla ja on palautunut ihan ok. Kevyttä liikettä ja muutaman hiukan reippaamman ajon se saa kotona ennen finaalia. Sillä on ollut aika paljon startteja, ja pitää vielä vähän säästellä. Ei tätä hirveästi tarvitse treenata; ihan kohtalaisesti se näinkin menee, hauskuutti Korpi yleisöä kertoessaan jo 621 000 euroa tienanneesta tammasta. Muitakin totosijoja saatiin Superlauantain ravit ajettiin lomittain Mikkelissä ja Porissa. Mikkeli joutui Etelä-Savon koronatilanteen vuoksi järjestämään ravit ilman yleisöä. Petra Huhtin omistama Imakeituptothesky oli toinen Mikkelissä ja hänen kasvattamansa Sahara Sandstorm otti aiemmin hopeaa Turussa. Porissa Raviliigavarsa Marschall Match näytti hyvää kuntoaan taipuen keulajuoksun jälkeen vasta viime metreillä kolmanneksi ohjaksissaan Antti Teivainen . Tiistaina 22. syyskuuta ajetaan Teivossa mielenkiitoiset Kriterium-karsinnat. Kriterium on 4-vuotiaiden suomenhevosten ja 3-vuotiaiden lämminveristen suurkilpailu, jossa finaaliin päässeet tavoittelevat lämpöisissä 112 500 euron ja suomenhevosissa 57 000 euron ykköspalkintoja. Karsinnoissa starttaa ensi kertaa Suomessa Huhtin omistama ja Ruotsissa Timo Nurmoksella treenaava Sahara Jaeburn, joka on tehnyt heti aloittelustarteissaan huippuesityksiä. Sitä ajaa Tampereella Jorma Kontio . Ravituloksia Turunpäivän ravit. Turku, Metsämäki 13.9.2020 Lämminveristen tasoitusajo 2100 m, paalulta enintään 40 000 euroa tienanneet: 1) Tanpopo, omistaja Team Tanpopo, Porvoo, kasvattaja Lotta Laakso & Minna Malmström, valmentaja Matias Salo, ohjastaja Tommi Kylliäinen, aika 14.6, p. 3 000 euroa. 2) Sahara Sandstorm, omistaja Team Hiekkamyrsky, Iisalmi, Kasvattaja Petra Huhti, Keuruu, hoitaja Kirsi Simi, valmentaja Timo Korvenheimo, ohjastaja Peter Lindroos, aika 14.2, p. 1 500 euroa. 3)BWT Danger, omistaja Team Zorro, Espoo, kasvattaja Hagalund Trotters Oy, valmentaja Jeroen van Craen, ohjastaja Ari Moilanen, aika 15.0, p. 900 euroa. Suomalainen Ilta. Kuopio, Sorsasalo 14.9.2020 Nuorten Sarja 2020. Tasoitusajo 2 140 m, 4–5 -vuotiaat suomenhevoset, paalulta enintään 3 500 euroa tienanneet. 4v. 20 m hyvitys: 1) Bramee, omistaja Talli Brameet, Mikkeli (Juhani Palonen & Jukka Kiviluoma, Keuruu, Sauli Metsälä, Multia) kasvattaja Pasi Autio & Laura Pajulammi, valmentaja Kaisa Tupamäki-Kukkamo, ohjastaja Jukka Torvinen, aika 31.7, p. 2 000 euroa. 2)Teppo Tuisku, omistaja Team Tuplaturpa, Jämsä, kasvattaja Harri Voutilainen & Nina Roponen, valmentaja/ohjastaja Tero E Mäenpää, aika 30.2, p. 1 000 euroa. 3) Vilikin Varma, omistaja Talli Tenhula, Pieksämäki, kasvattaja Keijo Mökkönen & Nanu Itkonen, valmentaja Seppo Suuronen, ohjastaja Henri Bollström, aika 31.3x, p. 600 euroa. Tasoitusajo 2 100 m, suomenhevoset, paalulta enintään 60 000 euroa tienanneet: 1) Vaellus, omistaja T Vääränen & A Harmoinen & R Huttunen, Kiuruvesi, kasvattaja Raija Alahautala, valmentaja Timo Vääränen, ohjastaja Santtu Raitala, aika 24.7, p. 1 500 euroa. 2)Hevillä, omistaja/valmentaja Jouko Tarvainen, Saarijärvi, kasvattaja Reijo Halme, hoitaja Jaana Tarvainen, ohjastaja Jukka Torvinen, aika 24.8, p. 750 euroa. 3)Vapperi, omistaja Irma ja Tapio Mynttinen, Petäjävesi, kasvattaja Heikki Peltola, valmentaja Tapio Mynttinen, ohjastaja Hannu Torvinen, aika 25.2, p. 450 euroa. Keskiviikkoravit. Helsinki, Vermo 16.9.2020. Ryhmäajo lämminverisille 2 120 m, enintään 44 000 euroa tienanneet: 1) Crossover, omistaja Riikka Helasranta & Simo Saarinen, Vihti, kasvattaja Kalle Savo, hoitaja Simo Saarinen, valmentaja Riikka Helasranta, ohjastaja Jukka Torvinen, aika 12.3a, p. 3 000 euroa. 2) Casimir Tof, omistaja Tof Team & Tom Eriksson, Hämeenlinna, kasvattaja Tiina Ollikkala & punkarin Hevostalli Ky, hoitaja Anita Soininen, valmentaja Nina Pettersson-Perklen, ohjastaja Tommi Kylliäinen, aika 12.6a, p. 1 500 euroa. 3) Rim Bay Kickapoo, omistaja Team Kickapoo, Jalasjärvi (Jaana Strömberg, Petäjävesi) kasvattaja Johanna Kivimäki & Kari Kajuutti, valmentaja Kaisa Tupamäki-Kukkamo, ohjastaja Ari Moilanen, aika 12.9a, p. 900 euroa. Villinmiehen Tammakilvan karsintaravit. Lappeenranta, Lappee 17.9.2020 Villinmiehen Tammakilvan karsinta. Ryhmäajo 2 100 m, 4-vuotiaille lämminveritammoille: 1) Mascate Match, omistaja Raviliiga HIFK, Helsinki (Ulla Haapamäki, Keuruu) kasvattaja Punkarin Hevostalli Ky & Maini ja Saku Mikkola, hoitaja Hanna Rakkolainen, valmentaja/ohjastaja Pekka Korpi, aika 15.6a, p. 3 000 euroa. 2) Brave Dame Vivian, omistaja PP Trot, Ruovesi, kilpailuoikeuden vuokraaja/valmentaja Tiia Pihamaa, Sipoo, kasvattaja Paula ja Pekka Lähteinen, ohjastaja Tuomas Korvenoja, aika 16.3a, p. 1 500 euroa. 3) Muckelymimmy, omistaja/kasvattaja/ohjastaja Jari autio, Ilmajoki, kilpailuoikeuden vuokraaja Ilmajoen Ruutuässä Oy, valmentaja Katja luoma, aika 16.4a, p. 900 euroa. Ruotsi, Åby 17.9.2020 Ryhmäajo 2 140 m, 15 hevosen lähtö lämminverisille, vähintään 65 001 ja enintään 195 000 kruunua tienanneet: 1) Hitthebar (SE), omistaja Leif Bergwall Ab, Halmstadt, kasvattaja Jörgen Sjunnesson & K Rosenqvist, valmentaja Peter Untersteiner, ohjastaja Paul Robertsson, aika 15.0a, p. 2 892 euroa. 2) Jockes Abbot (SE), omistaja Rosmotrav KB, Sundsvall, kasvattaja Stall DONN HB, valmentaja Robert Berg, ohjastaja Hannah Gustavsson, aika 15.4a, p. 1 446 euroa. 3)Black Caviar, omistaja/valmentaja Mikko Aho, Åby, kasvattaja Anita Viitanen, Keuruu, ohjastaja Iina Aho, aika 964 euroa. Kuntaravit. Jyväskylä, Killeri 18.9.2020 Koelähtö. Tasoitusajo lämminverisille 2 140 m: Mr Courvoisier, omistaja/kasvattaja Anita Viitanen & Jouni Törmänen, Keuruu-Jyväskylä, valmentaja Olli-Pekka Hämäläinen, ohjastaja Jani Ruotsalainen, aika 22.9, hyväksytty. Superlauantai. Mikkeli 19.9. 2020 Ryhmäajo 2 100 m lämminveriset, enintään 14 000 euroa tienanneet: 1) Zumu De La Vega, omistaja Team Ari Veander & Krista Skutnabb, Nastola, kasvattaja/valmentaja Krista Skutnabb, ohjastaja Kari Venäläinen, aika 14.4a, p. 3 000 euroa. 2) Imakeituptothesky (SE), omistaja Petra Huhti, Keuruu, kilpailuoikeuden vuokraaja Susanna Packalén, Hollola, kasvattaja Anneli & Emil Ekman, hoitaja Iida Lind, valmentaja Christa Packalén, ohjastaja Jukka Torvinen, aika 14.4a, p. 1 500 euroa. 3) Here Comes The Sun, omistaja/kasvattaja Anna-Mari Honkasalo, kilpailuoikeuden vuokraaja/valmentaja/ohjastaja Tuomo Ojanperä, Pori, aika 14.5a, p. 900 euroa. Superlauantai. Pori 19.9.2020 Ryhmäajo lämminverisille 2 600 m, enintään 80 000 euroa tienanneet: 1) MAS Champ, omistaja Team Massi, Tornio, kasvattaja MAS Breeding Oy, valmentaja Antti Ojanperä, ohjastaja Santtu Raitala, aika 14.3a, p. 5 000 euroa. 2) Mr Big Star, omistaja/kasvattaja Oiva Sundberg, Kotka, hoitaja Henna Lehtomäki, valmentaja Tapio Mäki-Tulokas, ohjastaja Ari Moilanen, aika14.3a, p. 2 500 euroa. 3) Marschall Match, omistaja Raviliiga Tappara, Tampere (Ville Syrjälä, Keuruu), kasvattaja Punkarin Hevostalli Ky & Katri Rantala, hoitaja Jonna Irri, valmentaja Tuija Irri, ohjastaja Antti Teivainen, aika 14.4a, p. 1 500 euroa.