Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Isolla Kirjalla haasteita konferenssin kanssa – Pidetäänkin verkossa

Ison Kirjan valtakunnallinen konferenssitoimikunta esitti 8. toukokuuta Iso Kirja ry:n hallitukselle, että koronatilanteen vuoksi kesäkuusta elokuulle siirretty, Keuruulla vuosittain järjestettävä massatapahtuma, juhannuskonferenssi, perutaan kokonaan. Yhdistyksen hallitus hyväksyi esityksen. – Sen sijaan konferenssi toteutetaan juhannusaattona ja juhannuspäivänä verkkotapahtumana, jota voi seurata Usko-television kanavalla, Isosta Kirjasta todetaan. – Koronatilanteen vuoksi yleisömäärärajoitusten ja turvallisuusnäkökohtien vuoksi elokuun konferenssilla ei nähty olevan riittävästi toteuttamisen edellytyksiä. Myös asiantuntijoiden laatimat ennusteet vaikuttivat ratkaisuumme. Nettikonffaksi 2020 nimetty tapahtuma muodostuu livestudio-ohjelmasta ja menneiden juhannusten arkisto-ohjelmista. – Teemme studiolla haastatteluja ja järjestämme haasteita ja kisailuja. Pyrimme suoraan vuorovaikutukseen katsojien kanssa. Tiedossa on live-pätkiä myös seurakuntien nuortenilloista ja sunnuntaiaamun radiojumalanpalveluksesta. Konferenssin 2020 teemaksi valittu Rukous pysyy Nettikonffan teemana. Järjestäjien mukaan se kulkee mukana ohjelmistossa konferenssidokumenttien kautta.