Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Lahjoitusmaskit ovat jo kotihoidon käytössä Keuruulla

Keuruun kaupungin kotihoito sai perjantaina 17. huhtikuuta lahjoituksena 1 000 kappaletta sertifioituja maskeja, jotka lahjoitti keuruulainen Led Experts Finland Oy. – Lahjamaskit ovat jo käytössä Navikka-puodin ompelemien lakanakankaisten maskien ohella ja ovat täysin käyttökelpoisia. Kankaisten kanssa vuorottelemalla kertakäyttöiset maskit riittävät pidempään, kotihoidon ohjaaja ja lähiesimies Nina Voutilainen kertoo. Navikan valmistamia 90 asteessa pestäviä maskeja on kotihoidossa tuhatkunta, ja niitä on käytetty siitä saakka, kun palvelusektorille ryhdyttiin antamaan kasvojen alueen suojaamisesta virallista ohjeistusta. Voutilaisen mukaan henkilökunta on tyytyväinen saamaansa kertakäyttömaskilahjoitukseen. – Kertakäyttöisyys helpottaa työtä huomattavasti. Viikkomenekki on noin 1 200 maskin luokkaa, ja tilanne on kertakäyttöisten maskien suhteen valtakunnallisesti nyt parempi kuin vielä pääsiäisen aikaan. Keuruulle on tulossa keskussairaalan hankintarenkaan kautta suuri erä kertakäyttöisiä maskeja lähitulevaisuudessa. – Asiakkaita halutaan suojata, ja hygieniaa ja siivousta on tehostettu entisestään. Nyt ensimmäistä kertaa käytössämme on vuokratut suojatyövaatteet, jotka vaihdetaan päivittäin. Varmistamme myös, että hoitajien vaihtuvuus asiakkaiden luona saataisiin pysymään minimissä. Kotihoidon henkilökunnasta noin 40 tekee kotikäyntejä, asiakkaita on lähes 140. Kotihoidon käyntejä on vuorokaudessa noin 200. – Heidän lisäkseen tiimissämme on fysioterapeutteja, muistikoordinaattori ja palveluohjaaja, ja olemme saaneet Seututerveyskeskuksesta myös terveydenhoitajia. Keuruulla koronatilanne on yhä rauhallinen, mutta seuraamme sitä jatkuvasti. – Tehtävämme on suojella iäkkäitä asiakkaita, ja olemme joutuneet sopeutumaan moniin nopeasti muuttuviin ohjeisiin. Henkilökuntamme on joustanut hyvin ja on tosi motivoitunutta tukemaan asiakaskuntaamme tänä haastavana aikana, jolloin ystävät ja omaiset eivät voi tulla vierailemaan. Kotihoidon henkilökunta on saanut käyttöönsä älypuhelimia, jotka auttavat asiakkaita pitämään yhteyttä omaisiinsa videopuheluilla. Lue Suur-Keuruun aiempia uutisointeja Keuruun kotihoidon maskitilanteesta: