Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Juuso Metsälä nopein Lammilla

Keuruun Urheiluautoilijoiden Juuso Metsälä ajoi lyhyen ralliuransa ensimmäisen yleiskilpailuvoiton lauantaina Lammilla. Ykköstila tuli selvällä 41,6 sekunnin erolla Orimattilan Jari Huuhkaan . 19-vuotias Metsälä karautti Skoda Fabia R5:lla luokkansa pohja-ajan kaikilla kuudella erikoiskokeella. – Mukavasti meni. SM-sarjaa varten tässä edelleen haettiin kisavauhtia ja luokkavoitto oli tavoitteena. Kaikki kuusi pätkää olivat nopeita. Hyvin osui nuotit tänään kohdalleen, tuumasi Metsälä tyytyväisenä maalissa. Rallissa ajettiin kolme eri ek:ta kahteen kertaan. Metsälä starttasi numerolla yksi ja kärsi lähtöpaikasta kolmella ensimmäisellä erikoiskokeella. – Oli uusi kokemus lähteä eka autona. Hieman liukastellen tultiin kolme ekaa pätkää läpi. Kärkiautona pito vaihteli aikalailla. Toiselle lenkillä lisäsin sitten vauhtia kun pito parani. – En enää aja kisoja ennen syyskuun alun Kouvolan SM-rallia. Yhden testipäivän pyrimme järjestämään kuun lopussa. Hyvällä fiiliksellä mennään kesäkauden avaukseen Kouvolaan. Yleiskilpailussa kahden erikoiskokeen jälkeen kärkipaikkaa piti niukasti vanhemmalla nelivetoisella Toyota Celicalla kisannut Jari-Matti Latvala ennen Metsälää. Kolmospätkällä Latvalan autosta petti etupyörästä pyöränpultit ja edessä oli keskeytys.