Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Työmies on palkkansa ansainnut – KeuPa päätti raskaan viikon komeaan voittoon

KeuPa päätti kolmen vieraspelin viikkonsa lauantaina Turussa ja nappasi hienon voiton lukemin 4–5vl (1–1, 1–0, 2–3, 0–0, 0–1). Ottelu tarjosi koko rahalla nähtävää ja lopulta huikaisevan draaman. – En halua enempää nyt analysoida, mutta sen haluan sanoa, että nyt saa joka jätkä taputtaa itseään selkään tuolla kopissa, KeuPa-valmentaja Niko Eronen hymyili pelin jälkeen. Avauserässä molemmat osuivat kertaalleen. Ensin Tuton Niko Ahoniemi vei kotijoukkueen johtoon erän puolivälissä. Tästä ehti kulua vain minuutti, kun KeuPan Sakari Turtiainen toi pelin tasoihin komealla rannevedolla. – Aika tasainen erä, vauhdikasta. Kaverilla pari paikkaa enemmän, Aleksi Rutanen kommentoi ja penäsi huolellisuutta joukkueeltaan. Kapeasta kokoonapanosta mies ei ollut huolissaan – Pikkasen on väsynyttä, mutta ei haittaa. Pystytään kuitenkin tuomaan energiaa läpi. Erässä ja koko pelissä edukseen erottui Tuton tuore hankinta Alexander Nikulin . Kertyneet vuodet eivät KHL-miehen Mestis-avauksessa näkyneet, vaan lättysyötöt tippuivat Tuto-pelaajien lapaan millilleen. Tehoja kertyi illan mittaan 0+3. – Mies on vielä vajaakuntoinen, mutta ei nuo KHL-pelit sattumaa ole. Näkee, että on pelimies, Tuto-käskijä Antti Virtanen kehui vahvistustaan. Toisessa erässä KeuPa ajautui jäähysumaan. Tuto pääsi pyörittämään kahden miehen ylivoimaa pitkän tovin ja onnistui lopulta maalinteossa. Mikko Laine vei kotijoukkueen johtoon ajassa 34.54. Vieraiden mainittu energia oli erässä kateissa. Puolustus passivoitui, eikä runsas alivoiman pelaaminen helpottanut kapean kokoonpanon kuormaa. Maitohapot ravisteltiin erätauolle ja kolmanteen erään tuli tutun iloinen KeuPa. Vain reilun minuutin pelin jälkeen Justus Mikkonen niittasi pelin tasoihin. Kokoonpanoon palannut Janne Kumpulainen teki osumaan hienon esityön. Toinen syöttöpiste merkattiin Janne Kettuselle . KeuPa sai erän kuluessa lukuisia loistopaikkoja maalintekoon. Vajaan kahdeksan minuutin kohdalla tuli palkinto, kun Jesse Pelamo nosti vieraat johtoon. William Mäkinen lisäsi johtoa ajassa 53.03, kun Tuto-vahti tiputti Mikkosen laukauksen eteensä. Erän loppu oli kuitenkin Tuton. Ensin Juho Mäkelä kavensi pelin kotijoukkueen pelatessa ilman maalivahtia. Vain puoli minuuttia tästä Juho Virtanen toi turkulaiset tasoihin. Tämäkin maali syntyi ilman maalivahtia. Jatkoajalla paikkoja riitti, mutta maalivahdit olivat vireessä. Näin ratkaisu siirtyi voittolaukauskilpailuun. KeuPan laukojista onnistuivat Joel Järvenpää , Janne Kettunen ja Mikko Lahtinen , joka niittasi ratkaisun komeasti ja maltilla. Voiton takuumiehenä toisessa päässä hääri maalivahti Niko Parkkinen , jolle kertyi lauantaina 41 torjuntaa. – Lähes täydellinen ryöstöretki. Lopussa vähän lepsua ja kaveri tasoihin, mutta kärsivällisyyden ja työnteon kautta saatiin hieno voitto tänään, Eronen päätti.