Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kaupunkilöytöjä: Terve, W. Lindh!

Heitän keltaisen teatterikassin naulakon alle ja kumarran etuseinän nimikirjoitukselle, vanhalle tutulle ja tärkeälle henkilölle. Herra W. Lindh on ollut rakentamassa tätä minulle ja monelle muulle keuruulaiselle merkittävää taloa. Keuruun kirkonkylän kansakoulua tehtiin 1800-luvun viimeisinä vuosina. Kirjoitustaito ei noina aikoina ollut vanhemmalle väelle itsestään selvä asia. W. Lindhin nimikirjoitus kertoo paitsi kirjoitus- ja rakentamistaidoista, hyvästä itsetunnosta; sillä on näköä ja kokoa. Kuka W. Lindh oli, sitä ei tiedetä, mutta eivätköhän rakennusmiehet noina väkirikkaina aikoina löytyneet omalta paikkakunnalta. – Tai sitten joku ovela kulkumies on onnistunut pujahtamaan porukkaan. Kirkonkylän kansakoulu, Puukoulu, Kimara, nousi nykyisille sijoilleen kaikenlaisten rettelöiden saattamana. Hannu Välimäen kirja Kansanopetus ja koulut Keuruulla 1628–2008, kertoo asiasta. Mutta yhtä kaikki, koulu seisoo yhä tukevasti konnullaan, ei hometta, ei muutakaan vikaa. Kun on lähes kolmekymmentä vuotta juossut pois pallon alta, Kimara on ihana rauhan tyyssija; siellä saa tehdä teatteria. Taidelaji itsessään ei ole kovinkaan rauhallinen, mutta että on paikka ja sellainen kuin on. Tämä onnentunne jaetaan yleisön kanssa. Kahvitauo´olla saatan poiketa Lindhin juttusilla. Nimi vaikuttaa käsityöläisnimeltä. Räätälit ja suutarit vaihtoivat 1800-luvulla usein suomalaisen nimensä ruotsalaiseen. – Tai rannikko? Siellä niitä merentuomia asui enemmänkin. Joskus illalla, kun on yksin koko talossa, olen kuulevinani rakentamisen ääniä. Ne pistävät miettimään, miten paljon sen ajan työkaluilla varustetuilta miehiltä vaadittiin. Tämä seitsenosainen juttusarja alkoi seinästä ja päättyy seinään.