Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Risteily Mississippijoella

MUISTELU Ennen risteilyn alkua varustamo tarjosi terminaalissa alkulämmittelyä: saimme syötävää ja juotavaa musiikkiesitysten kera. Meillä oli todella hyvä tuuri, että saimme peruutuspaikat, sillä ihmiset jonottivat keskimäärin vuoden päästääkseen mukaan. Laiva oli aina täynnä. Kun pääsimme matkaan, oli vuorossa kapteenin illallinen. Juontaja kysyi, ketkä olivat tulleet kauimpaa. Huusimme, että olemme Suomesta. Juontaja tuli haastattelemaan meitä, ja Ani sanoi hänelle, että olen siipirataslaivan kapteeni. Samalla selvisi, että olemme ainoat koko Euroopasta mukana. Hetken kuluttua laivaemäntä tuli kertomaan, että kapteeni Keaton halusi tavata meidät. Sovimme ajan, ja tavatessamme Keaton kysyi, halusinko tulla ohjaamoon. Totta kai halusin. Ohjaamossa Keaton kysyi, halusinko ohjata laivaa. Istuin kapteenin penkille. Hyvinhän se 116 metriä pitkä siipiratas kääntyili. Viidentoista minuutin ruorissa olo kyllä jäi mieleeni. Liikenne Mississippijoella oli todella vilkasta. Uskomattoman pitkiä työntöproomuja tuli ja meni. Keaton kertoili liikenteestä, että 1800-luvulla joella liikennöi yhtä aikaa noin 11 000 laivaa. Käsittämätön määrä. Kysyin, minkälaiset kulkusäännöt siihen aikaan oli. Keaton kertoi, että alus, jolla oli isoimmat sarvet valomastossa, oli etuoikeutetussa asemassa. Tähän väliin kerron, että Suomeen palattuamme hankin Finlandia Queenin valomastoon isot hirvensarvet. Ihmiset kyllä ihmettelivät, ja jotkut tulivat kysymään, mitä ne sarvet tarkoittivat. Kerroin, että meillä on etuoikeus Näsijärvellä. Se siitä. Eräänä aamuna kapteenin rouva tuli hyttiimme mukanaan kaksi kassillista matkamuistoja. Hän oli sopinut meille tapaamisia eri ihmisten kanssa, koska he olivat kiinnostuneita kyselemään Suomesta. Useimmat luulivat, että kuulumme Neuvostoliittoon. Eräs herrasmies kertoi käyneensä Suomessa ja kertoi, kuinka Suomen huoltoasemat olivat hänelle ihmetyksen aiheita. Seuraavana päivänä eräs mies henkilökunnasta tuli kertomaan, että heillä liikkui huhu, että olimme päässeet laivan ohjaamoon, se kun oli niin pyhä paikka. Hän sanoi olleensa töissä 10 vuotta eikä hänen aikanaan ollut kukaan päässyt sinne. Taidapa olla ainut härmäläinen, joka on ajanut maailman suurinta siipirataslaivaa. Neljän päivän risteilyllä alus aina poikkesi matkan varrella oleviin kaupunkeihin. Erään kerran lähdimme kävellen tutustumaan. Oli todella kuuma ilma, ja päätimme poiketa ravintolaan olusille. Ravintola oli aivan täysi. Kun juttelimme toisillemme, baarimestari kiinnitti huomiota ja kysyi, mistä olemme. Sanoimme, että Mississippi Queenilta. Hän sanoi, että hyvänen aika. Hän järjesti meille paikat omaan toimistoonsa ja toi vielä television, koska oli jalkapallon loppuottelu. Palvelu kyllä toimi. Laivalla oli upeat höyryurut, joita soitettiin lähtiessä ja palatessa. Soitto kuului kuulemma 5 mailin päähän. Ikimuistoinen risteily, ja aamukahvit tulee juotua Mississippi Queenin mukista. Kirjoittaja on x-laivuri ja maailmanmatkaaja.