Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Keurusselän kuuluisasta kirkkoveneonnettomuudesta 175 vuotta

Oli tavanomainen loppukesän sunnuntai, elokuun 31. päivä 1845, ja Kaukasen rantaan kirkkoveneille kokoontui Sanan kuuloon valmistautunutta kansaa. Haikan kylältä Porsas-nimisellä 11-hankaisella veneellä matkaan oli lähdössä Arppeja , Einejä , Helinejä , Hildénejä , Järvenpäitä , Kaukasia , Kelmaneja , Kolehmoja , Kolhoja , Ledermaneja , Muntereita , Mäkelöitä , Pryylejä , Rasiloita , Saloja , Saxbergejä , Selinejä , Vessareita ja Ykspuita , kaikkiaan 37 asukasta. Jumalanpalvelus alkoi Keuruun silloisessa kirkossa kello 8. Kun soutumatkaan Keurusselän yli kului vähän alle tunti ja sitä ennen oli pitänyt soutaa Ukonselän ja Kaijanselän rannoilta Koikkaan ja kävellä 4 kilometriä Koikan taivalta Kaukaseen, voi päätellä, että taloissa oli herätty vähintäänkin kukonlaulun aikaan, ellei jopa sitä ennen. Lähtöä ei tarvinnut erikseen sopia, sillä kirkossa käytiin säännöllisesti. Kuulutukset piti kuulla, posti hakea ja samalla käydä vielä lääkärissä, apteekissa ja kauppa-asioilla. Perämiehen tehtäviä hoiti kylän arvokkain isäntä, ja kun hän löi veneen tapin kiinni, oli aika lähteä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kirkkoveneitä ylläpitivät Ala-Kolhon, Ylä-Kolhon, Kurenniemen, Loilan, Peltoniemen, Hokkaskylän ja Haikan lahkot, ja vilkkaimmillaan kirkkokansaa saattoi Kaukasessa parveilla jopa 600 henkeä. Kookkaimmat, 14-hankaiset veneet saattoivat kuljettaa kerralla yli 100 henkeä. Jokainen lahkon osakas omisti airon tai airoparin. Tilattomat saivat lunastaa paikan veneessä osallistumalla kustannuksiin tai soutamalla. Valkoiset paidanhihat liikkuivat yhtä-aikaisesti soudun tahdissa, airon lavat välkehtivät auringonpaisteessa, joka vedolla kuohahti vesi ja veneen nokassa kävi vesiryöppy, joka sumuna sinkosi kauniissa kaaressa kahta puolen. Koko menossa oli voiman ja sitkeyden tuntua. Jotta matka joutuisi, kirkkoveneen pohjaa voideltiin voilla. Kirkonmenojen jälkeen paluumatkalla venekunnat kilpailivat keskenään, minkä vuoksi arvokasta voiteluainetta ei epäröity kuluttaa kilokaupalla. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Sinä sunnuntaina jumalanpalveluksen aikana tuuli oli noussut ja puhalsi ankarasti. Rannalla olijat lausuivat varoituksen sanoja ja kehottivat venekuntia odottamaan tuulen tyyntymistä. Venekunnat päättivät kuitenkin lähteä paluumatkalle. Tuuli kiihtyi kiihtymistään muodostuen keskipäivän aikaan täydelliseksi myrskyksi. Se oli hankapurjetuuli ja se löi vähä väliä vettä kirkkomiesten veneisiin. Muutamat Kolhon-puoleisten veneet laskivatkin sen vuoksi osan väestään, niinkuin usein ennenkin myrskyn sattuessa, Peurunniemeen, josta he kävelivät Tiusalan myllan kautta Koikan venevalkamaan Kaijanselän puolelle. Muutamien venekuntien sanotaan jääneen jo Kaunissaareen tuulta pitämään. Mutta muutamat veneet jatkoivat kuitenkin kaikesta huolimatta uskaliaasti matkaansa Keurusselän aavalle ulapalle. Haikan kylän venekunnan peräsimessä istui Kaukasen torpan isäntä. Kolhon talon emännän Kristiina Saxbergin tiedetään lausuneen: ”Mennään toki niin pitkälle kuin päästään.” Soutajat taistelivat tuulessa vielä pari kilometriä. Kaukasen karilla veneen yli pyyhkäisi hyökyaaltojen sarja, jota täyteen lastattu vene ei kestänyt vaan kaatui. Hirmuinen hälinä, huuto, rukous ja parku syntyi. Muutamia uimataidottomia tai pahoin säikähtäneitä painui heti aaltoihin. Muut kiipesivät veneen pohjalle tahi pitivät sen laidoista kiinni, mutta samassa pyörähti vene uudestaan nurin, jolloin monen kädet jälleen irtaantuivat ja syvyys nielaisi heidät. Tämä tapahtui vielä kaksi kertaa. – – Niin hukkui Kolhon talosta 5 henkeä, Riihiahosta 4 henkeä, Kaukasesta 3 henkeä ja Ykspuulta 3 henkeä. Matti Kolho näki äitinsä ja sisarensa painuvan aaltoihin voimatta heitä auttaa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kolholainen kotiseututyön ansiomitalilla palkittu opettaja Raija Auvinen on ollut järjestämässä 2000-luvun alussa kirkkoveneonnettomuudesta dramatisoitua näytelmää, joka sai puhuttelevaksi nimekseen Kunnes kuolema heitä omisti . – Näytelmä onnistui hyvin, ja vuonna 2008 kirkkoherra Ossi Poikonen kutsui meidät esittämään sen Keuruulla. Soudimme Heinäsen rannasta 2 kirkkoveneellä ja esitimme sen vanhan kirkon puistossa. Se oli päivän tapaus, ja yleisöä oli lähes 200 henkeä, Auvinen muistelee. Tänä vuonna sunnuntaina 16. elokuuta Kolhossa järjestettiin 18. ekumeeninen kirkkovaellus, jonka aikana muisteltiin 175 vuotta sitten tapahtunutta onnettomuutta. – Menehtyneiden joukossa olivat Kolhon emäntä Kristiina Saxberg ja hänen 16-vuotias tyttärensä Fredrika , joka löydettiin äitinsä vyötäisiin kietoutuneena. Aalloista pelastui Fredrikan 19-vuotias veli Matti , josta sittemmin tuli Kolhon talon isäntä. Tuona kohtalokkaana päivänä Haikan kylä menetti paljon, ja pitkään tapaus oli Suomen suurin sisävesillä tapahtunut onnettomuus. – Keurusselän Seura ja Keuruun Leijonat lahjoittivat vuonna 1995 muistolaatan, joka on kiinnitetty Valkeaniemen Kaukasessa sijaitsevaan kiveen Kaukasenselän rannalla. Tuolloin onnettomuudesta oli kulunut 150 vuotta, Auvinen kertoo. Kolhon kirkossa on Pekka Suhosen tekemä onnettomuuden 125-vuotismuistotaulu, jonka Vilppula Seura lahjoitti kirkkoon vuonna 1970. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kirkkovenekulttuuri sai alkunsa kirkon vaatimuksista 1600-luvulla, ja kirkkoveneitä käytettiin laajalti. Vilppulan alueella kirkkoveneitä on ollut kaikkiaan 33, ja Kolhon kylältä kirkkomatkoja soudettiin Keuruulle 7 veneellä. Vilppulan alueella on ollut 16 kirkkovenevalkamaa, joista 3 on ollut Keurusselän rannalla ja 8 Ruoveden puolella. Kaukasen ranta oli toiseksi suurin koko Suur-Ruoveden kirkkovenevalkamineen. Edit. 30. elokuuta 2020 kello 14.45 korjattu seuran nimeksi Keurusselän Seura. Lähteet: Keurusselän suuri murhenäytelmä, Eino A. Aaltio Keuruun kirjassa 1928. Kolhon seudun viimeiset kirkkoveneet, Lauri Kolho 1939. Matkalla kirkkoon selkä edellä – Kirkkoveneiden valtakausi 1800-luvulla, Aimo Virtanen Vilppulan Joulussa 1998.