Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Ida Heikkilä kesti paineet – KeuSAn kasvatti tähtäsi liikkuvan maalin EM-kultaa Unkarissa

Keskiviikkona Unkarin Gyenesdiasissa käynnistyneissä liikkuvan maalin EM-kilpailuissa tyttöjen kilpailu päättyi torstaina iltapäivällä keuruulaisjuhliin. KeuSAn Ida Heikkilä ampui kaksipäiväisessä kisassa EM-kultaa tuloksella 553. Tulos on samalla uusi Euroopan ennätys. Heikkilä johti avauspäivän hitaiden osuuksien jälkeen kilpailua 284 pisteellä yhdessä Ukrainan Marharyta Tarkaniin kanssa. Torstaina oli vuorossa nopeat osat. Heikkilä jatkoi vahvaa tekemistä tuloksella 269 ja voitti Tarkaniin lopulta yhdellä pisteellä. KeuSAn kasvatti kertoi lähteneensä EM-kisoihin jalat maassa. – No huhhuh, aika tunteikas hetki. Tiesin osaavani ampua ja jatkavani ampumista, vaikka tulos tai sijoitus oli näiden kisojen jälkeen mikä tahansa. Avauspäivänä kisan jälkeen en tiennyt yhtään, mitä muut kilpailijat olivat ampuneet. Sain tietää tulokset vasta illalla. Kun astuin tänään torstaina viimeisen nopean osuuden sarjan jälkeen pois ampumakojusta ja vilkaisin tulostaululle, tajusin voittaneeni. Silloin alkoi vähän tärisyttää, tuore Euroopan mestari kertasi tunnelmia heti kisan jälkeen. Vaihteleva toinen päivä Heikkilä ampui avauspäivänä kolmen sarjan tulokseksi 284 (98+93+93). Kärjessä olivat asetelmat tiukat, sillä samalla pistemäärällä kisassa toisena oli Ukrainan Marharyta Tarkanii (92+96+96). Kaksikosta pisteen perässä avauspäivän jälkeen oli niin ikään Ukrainan Kristina Hilevych (95+95+93). Heikkilä, Tarkanii ja Hilevych muodostivat tyttöjenkilpailun kärkikolmikon, josta muut kilpailijat olivat jääneet kymmenen pistettä. Torstaina ammutut liikkuvan maalin nopeilla osilla ampuminen vaikeutui, sillä maali oli näkyvillä vähemmän aikaa kuin hitailla osilla. – Ida (Heikkilä) ampui perustuloksia. Toinen päivä oli todellista vääntämistä. Muutaman huonon laukauksen jälkeen hän osui jälleen kymppeihin. Pitää muistaa, että nämä kisat olivat hänelle ensimmäiset kisat ulkomailla ja ylipäätänsä ensimmäiset arvokisat, mikä nostaa mitalin arvoa, kertoi liikkuvan maalin päävalmentaja Ville Häyrinen . Liikkuvan maalin EM-kisat, Unkari, tytöt Running Target 50 m 1) Ida Heikkilä FIN 553 (98+93+93+85+96+ 88) 2) Marharyta Tarkanii UKR 552 (92+96+96+95 92+81) 3) Kristina Zholudeva 543 RUS (94+86+93+90+88+92). Juttuun lisätty 12.7. kello 10.45, että Heikkilän ampuma tulos oli uusi Euroopan ennätys.