Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Vastine Tuomas Heinoselle

Tuomas Heinonen kirjoittaa Keuruun vesiliikelaitoksen jätevesipuhdistamohankkeesta asioita, joiden katsomme vaativan oikaisua. Mäntän siirtolinjan kustannukset ovat luettavissa FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n raportista. Käyttöön otettuna tuo putkilinja olisi kustantanut 12,25 miljoonaa euroa, joten uuden puhdistamon rakentaminen on siirtolinjaa edullisempi ratkaisu. Mäntän kustannuksista täytyy mainita sen verran, että tällä hetkellä Mäntässä jäteveden käsittely hinta on 3,01 e/m³, kun se Keuruulla on tällä hetkellä 2,4 e/m³ja korotuksen jälkeen 2,64 e/m³. Korotus vuodelle 2020 on 10 prosenttia, mutta se ei edelleenkään ole maakunnan kalleinta vettä. Esimerkiksi kalliimpaa vettä on Laukaassa ja Petäjävedellä. Lisäksi myös Mäntän puhdistamolla on investointipainetta. Jaakonsuon puhdistamon kustannusarvio oli esisuunnitteluvaiheessa vuonna 2012 noin 3 miljoonaa euroa. Tuon jälkeen rakentamisen kustannustaso kohosi, joten seuraava tarkastelu oli vuonna 2015 syksyllä korkeampi. Vuoden 2016 kaupungin talousarviosta löytyy arvio 3,95 miljoonaa euroa ja sama luku on myös vuodelle 2017. Nämä luvut on saatu esisuunnitelman perusteella. Vuonna 2018, kun oli urakkalaskentasuunnitelmat käytössä, kustannusarvioksi saatiin 5,3 miljoonaa euroa. Varsinaisessa suunnitteluvaiheessa myös hankkeeseen tuli toteutettavia asioita lisää mm. uuden ympäristöluvan myötä ja suunnittelun kautta. Myös kysynnän ja tarjonnan laki urakoitsijamarkkinoilla aiheutti hinnan nousupainetta. Muuttujien myötä syksyllä 2018 tehtiin vielä tarkistuslaskentaa ja päädyttiin 6,8 miljoonan euron arvioon. Tuomas Heinonen viittaa, että puhdistamo likaa sisävesiä. Jätevesiä ei voi puhdistamattomana laskea vesistöön ja siitä on määräykset olemassa kaikille puhdistamoille. Ympäristöluvan mukainen puhdistamo on siihen toimiva ratkaisu. Keurusselkään on valitettavasti toimintahäiriön vuoksi päässyt jätevettä kuluvana vuonna ja edellisen kerran 2014. Tapaukset ovat aina olleet jälkiseurannassa ulkopuolisen laboratorion toimesta. Ely–keskuksen kanssa on keskusteltu Vesilaitoksen tekemästä jatkuvasta Keurusselän vedenlaadun seurannasta ja heidän vastaus on, että se on hyvällä tasolla. Keuruun veden entinen vesihuoltopäällikkö toimii puhdistamohankkeessa päävalvojana. Tästä on keskusteltu rakennuttajakonsultti Infrap Oy:n kanssa ja todettu, että tämä ratkaisu on kokonaistaloudellisesti edullisin rakennuttajalle. Vesihuoltopäällikkö Kari Mikkilä Johtokunnan puheenjohtaja Marko Ruokola