Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Teltat on pystytetty ja valmistelut lopuillaan Ison Kirjan Juhannuskonferenssissa–Puhujavieraaksi tulee evankelista Daniel Kolenda

Suomen helluntaiseurakuntien suurjuhlan, Juhannuskonferenssin valmistelut Iso Kirja -opiston alueella Keuruulla ovat hyvässä mallissa. – Vielä runsas viikko sitten telttojen pystytyksen osalta näytti huolestuttavalta, sillä talkooväkeä oli paikalla vain kourallinen. Lähetettyäni hätäapupyynnön muutamille seurakuntien pastoreille, tilanne kuitenkin korjaantui nopeasti ja nyt on viikon sisällä kiritty aikataulu kiinni ja teltat on pääosin pystytetty ja järjestelyt muutenkin saatu viimeistelyvaiheeseen, kertoo konferenssi-isäntä Marko Halttunen. Telttojen pystytystä on osaltaan johtanut uusi telttamestari-oppipoika Miika Hokkanen . – Opiskelen Iso Kirja -opistossa ja opettajani ehdottivat minua tähän tehtävään opettelemaan telttamestarin tehtävää. Olen iloinen, että suostuin, sillä tämä on ollut hieno kokemus, pystytystiimeissä on hyvä henki ja kaikki ovat innokkaita tarttumaan työhön, sanoo Hokkanen. Hän kertoo olevansa erityisen kiitollinen telttatiimien konkareille, jotka ovat olleet tehtävässään jopa vuosikymmeniä. – Heiltä olen saanut neuvoja ja varmistuksia epävarmoissa tilanteissa, sanoo Hokkanen. Telttojen pystytyksessä tehtävää löytyy kaikille talkoolaisille. – Riskejä miehiä tarvitaan raskaisiin tehtäviin, kuten mastojen pystytykseen ja telttakankaiden vetämiseen paikalleen, mutta kevyempää tekemistäkin löytyy kuten tavaroiden kantamista ja telttakankaiden punomista yhteen, kertoo Hokkanen. Talkooviikolle Rovaniemeltä Talkooväkeä on Ison Kirjan alueella jo paikalla ympäri Suomea. Esimerkiksi rovaniemeläisen Joni Katiskon 11-henkisellä perheellä on perinteenä tulla talkoilemaan juhannuskonferenssia varten jo viikkoa ennen juhannusta. – Olen käynyt täällä seitsemänvuotiaasta asti. Minua houkuttaa talkootyö ja Juhannuskonferenssin hyvä ohjelma, Katisko kertoo kuoroharjoitusteltan pystytyksen lomassa. Katisko on vuosien varrella tehnyt konferenssissa telttahommia ja liikenteenohjausta. Koko perhe asuu juhannuksen seudun asuntovaunussa Ison Kirjan leirintäalueella. – Koko perheemme osallistuu talkoisiin, Katisko sanoo. Konferenssin aikana talkoolaisia on tapahtumaa järjestämässä noin 1700 henkeä. Kävijöitä odotetaan lähes 30 000 henkeä Juhannuskonferenssiin odotetaan yhteensä lähes 30 000 kävijää. Teemana on tällä kertaa vain yksi sana: Jeesus, joka on kristillisen uskon ydin. Konferenssin puhujavieras on Christ for All Nations -järjestön johtaja Daniel Kolenda Yhdysvalloista. Järjestö toimii maailmalla muun muassa ylikansoittuneiden ja köyhien Afrikan maiden hyväksi. Kolenda kertoo myös ajankohtaisia kokemuksiaan maallistuvan Euroopan tilanteesta. Kolendaa kuullaan konferenssin iltajuhlissa torstaista lauantaihin. – Torstaista lauantaihin Juhannuskonferenssin raamattutunneilla kello 14 käydään läpi pienoisevankeliumia. Opetuksesta vastaa Iso Kirja -opisto. Perjantai-iltapäivällä neljän aikaan vietetään Jeesus yhdistää -teemalla musiikkijuhlaa. Romanimusiikki on silloin esillä. Lauantaina esiintyy Mika Karola esittäen nostalgisia hengellisiä lauluja uusin sovituksin, kertoo Marko Halttunen. Oma juhla senioreille Torstaina iltapäivällä neljältä vietetään myös Seniorijuhlaa. – Seniorikansalaisilla on suuri merkitys, he ovat arvokkaita ja voimavara yhteiskunnalle ja seurakunnalle. He ansaitsevat arvostusta, tunnustusta ja pystyvät tekemään paljon hyvää toisille, muistuttaa Halttunen. Myös ajankohtaisia aiheita käsitellään eri tilaisuuksissa. Teemateltassa pohditaan kristillisestä viitekehyksestä muun muassa talouden hoitoa, henkisyyttä ja seksuaalivallankumoukseen liittyviä teemoja. Musiikkia Keuruun keskustassa Juhannuskonferenssi jalkautuu myös Keuruun keskustaan. Torstaina esiintyy Jippii-kuoro Keuruun torilla kello 13. Tenori Reijo Ikonen konsertoi Keuruun kirkossa juhannuspäivänä eli lauantai-iltana kello 22. Häntä säestävät uruilla Matti Pesonen ja harpulla ja kanteleella Ullastina Ikonen . Tilaisuuksia voi seurata myös Radio Gospelissa taajuudella 95,7 megahertsiä sekä UskoTV:n kanavalla. Radion ja netin välityksellä konferenssiin osallistuu suuri joukko ihmisiä lukuisista maista. Edit: Korjattu Mika Karolan nimi su 16.6. klo 13.43