Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Syyshölkän aika jälleen viikonloppuna

Ensi viikonloppuna, syyskuun ensimmäisenä lauantaina 7. syyskuuta tarkalleen, on jälleen Keurusselän Syyshölkän aika. Keuruun Kisailijoiden yhteistyökumppaneineen järjestämä syksyinen koko perheen hölkkä- ja liikunnallinen ulkoilutapahtuma on järjestyksessään jo kahdestoista. Tuttuun tapaan tapahtumapaikkana on tälläkin kerralla Keurusselän Liikuntapuisto. Niinikään perinteiseen tapaan puistoon voi tänäkin vuonna tulla niin kilpailemaan kuin kuntoilemaan tai ulkoilemaankin. Ja nimenomaan koko perheen voimin. Lapsille, iältään 6 – 14 -vuotiaille, ohjelmassa on oma juoksukirmauksensa noin 500 metrin pituisella radalla. Muille Syyshölkkä-matka on 8,1 kilometriä. Lenkki kiertää maastossa liikuntapuistossa ja sen liepeillä. Kahdeksan kilometrin reitillä on noin puolentoista kilometrin verran asfalttitietä, muutoin maasto on tiivistä hiekkatietä sekä polkuja. Kilpasarjoja Syyshölkässä on kaksi, miesten ja naisten yleinen. – Nuorten ja senioreidenkin sarjoissa voi toki kilpailla, mutta yhtä hyvin niissä voi kiertää lenkin kuntoillen. Hölkäten tai kävellen, myös sauvakävellen, tapahtumaa järjestävä Veikko Ahonen sanoo. Naisten ja miesten ikäryhmäsarjojen lisäksi on mahdollista reippailla 8,1 kilometrin sauvakävely-kuntolenkki sekasarjassa. Lapsille omaan juoksukirmaukseen osallistuminen on maksutonta, muille matkoille on osallistumismaksu. Ilmoittautumisia otetaan vastaan ennen tapahtuman alkua kisakeskuksessa.