Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Sylvi Rapon sydämeen kätkeytyvät vuosisataiset laulut kaukaa merien takaa aina Kolumbuksen ajoista asti

Lyyrikko Sylvi Rapon tuorein näyttely Juuret Keuruulla on esillä Keuruun pääkirjastossa. Kuvataiteilija Riitta Katajan valokuvista ja Rapon runoista koostuvat hetket kuvaavat taiteilijoiden suhdetta lähialueen luontoon. Kun Rapo syntyi 20. toukokuuta vuonna 1923, Suomi oli vasta toipumassa kansalaissodan haavoista. Lapsuusvuodet Heinonperällä väikkyvät onnellisina muistoina hänen puheessaan. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Olin 16-vuotias, kun sota alkoi. Lapsuus ja nuoruus päättyivät siihen. Pohjoislahdelle oli järjestetty rintamalle lähtevien kokoontumispaikka, ja sunnuntaisin toimin lottana ja autoin joukkojen muonittamisessa. Viikot työskentelin varikolla. Siihen aikaan oli varottava desantteja. Emme uskaltaneet paljoa jutella kenenkään kanssa, sillä kalettomalaisille oli tehty selväksi, mikä vaara saattoi piillä varomattomissa sanoissa, Rapo muistelee. Pieni runo Sinä sanoit / kirjoita minulle runo, / silmäsi kertovat sanat. / Tämä on muisto sinusta / ja se suuri katkennut / oksa metsätieltä. / Ja se unohtumaton hymysi, / kun sinä otit kädestäni kiinni / kun hyppäsimme ojan yli. / Tuulenpuuska heilutti / sinun kiharaa tukkaasi. / En tiennyt, / että sota haluaa sinut / ja rakkaan lentokoneesi / taivaan sinestä / pommikoneiden parvesta. / En tiennyt, / että satu päättyy / sodan ahneisiin / julmiin silmiin. / En tiennyt. Sodan aikana Rapo hoiti monia tehtäviä, joiden vuoksi jopa hänen isänsä pelkäsi tyttärensä puolesta. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Elämä oli siihen aikaan vaarallista, mutta luotimme, ettei meille tapahtuisi mitään pahaa, ja kyllä me varjelluimmekin. Sotien jälkeen alkoi sotavelkojen maksamisen aika, eikä ollut työttömyyttä. Neuvostoliitto vaati kaikkea, vetureista kaiken maailman tavaroihin, ja meillä olivat sodasta palanneet invalidit, suuret perheet ja köyhyyttä. Myös Rapon puoliso, Arvi Rapo , palasi kotiin vaikeasti vammautuneena. – Mieheni haavoittui kranaatinsirpaleesta vatsaan, ja häneltä paleltuivat myös jalat. Hänen loppuelämänsä oli kärsimystä, mutta me otimme asian siten, että mehän selviämme. Hän oli Sortavalasta, ja karjalaisten asiat tulivat meille läheisiksi. Kalettomalle pysähtyi pitkiä evakkojunia, ja kun pakkasta oli 40 astetta, äitini otti tulijoita tupaan ja tarjosi heille lihakeittoa joka päivä. Sotien aikainen sukupolvi oppi jakamaan omastaan ja auttamaan lähimmäisiään. Sotainvalidien asioista huolehtimisesta tuli Rapolle kutsumus. – Olen aina joutunut luopumaan, niin sen minä osaan. Ei se ole niin vaikeaa. Olen Luojalle kiitollinen, että olen voinut ja jaksanut auttaa ihmisiä. Maan nostaminen jaloilleen ei ollut helppoa, kun kaikesta oli pula. Kaikki konstit piti ottaa käyttöön, että saimme hankittua rahaa köyhille perheille. Se oli sellaista markan perässä juoksemista. – Joskus joulun aikaan saatiin jaettavaksi riisiä, sekahedelmiä ja suklaata. Rahaa tuli myös Inkeri Sahlan rahastosta, joka tuki sotainvalidien lasten koulutusta. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Oma koulunkäynti jäi Rapolla 4 kansakouluvuoteen, vaikka lukuhaluja olisi ollut. – Opettajani sanoi, että minun olisi pitänyt päästä Haapamäelle yhteiskouluun, mutta ei se niin vain käynyt. Siihen aikaan ei ollut vapaaoppilaspaikkoja, ja kaiken lisäksi Kalettomalta olisi pitänyt kulkea kouluun junalla ja hankkia vuokrakortteeri Haapamäeltä. Isäni oli pienviljelijä, eikä mahdollisuuksia koulutukseen ollut. Sillä tavalla mentiin. E-kirjain Katson sinua, elämä, / itken ja iloitsen / sinun kanssasi. / Kas kummaa, / sata vuotta lähestyy / kumarran sinulle elämä! / Vartaloni on käpertynyt / E-kirjaimen muotoiseksi, / siis elämän näköiseksi. / Maata, sen tuoksuja, / sen kauneutta kohti, / Luojan suunnitelmaa kohti. Sylvi ja Arvi Rapo solmivat avioliiton vuonna 1943 Sylvin ollessa 20-vuotias. – Kaksostyttäremme syntyivät, kun olin täyttänyt 22. Kun poikamme tuli maailmaan, olin 27. Lasten ja sotainvalidien asioiden hoitamisesta ei liiennyt aikaa sille, että olisi voinut ajatella itseään. Palkitsevaa oli nähdä, miten lapset oppivat ottamaan huomioon toisia ihmisiä ja sekin, miten sotainvalidien toiminnassa rintamalta palanneet saattoivat unohtaa sodan hetkeksi. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Yhdessä toimiminen paransi ihmisiä, joita sota-aika oli haavoittanut sisältä ja päältä. – Mieheni kuoli yli 40 vuotta sitten, mutta minä en voinut jättää sotainvaliditoimintaa. Kirjoitin jopa sotainvalidien naisjaoston historiikin. Kirjoittaminen on jotain, mitä Rapo on halunnut tehdä aina. Sanat tulvivat hänen sisimmässään eivätkä jätä rauhaan ennen kuin ovat päätyneet paperille. – Se tuntuu itsestänikin välillä merkilliseltä, mutta pidän runoja lahjana taivaan Isältä. Kirjoitin vuosikymmenten aikana rivejä irrallisille muistilapuille, jotka muuttojen myötä ovat kadonneet, ja lapsuuden päiväkirjatkin poltin, teko, jota olen sittemmin katunut. Vasta eläkkeelle jäätyäni 1990-luvulla pääsin vihdoin oikeasti kirjoittamaan. Rapon ensimmäinen runokokoelma Puro puutarhassa ilmestyi vuonna 1994. Luonnon teemoihin kiinnittyvät säkeet viitoittivat herkän ja tarkan lyyrisen havainnoijan tietä, ja luonto puhuttelee Rapon runoissa edelleen 7 kokoelman ilmestymisen jälkeenkin. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Nautin kuunnella punarinnan ja mustarastaan laulua. Paljon olen kirjoittanut luonnosta. Vasta tein runon huuhkajasta. Minusta ei koskaan tule niin viisasta kuin se on, mutta olen löytänyt oman tieni. Kaikista kokemuksista elämänkaari on kirkastunut, ja sen elämä on opettanut, että on tultava pieneksi itsensä kanssa. Vaikeinta on, että pystyy antamaan itsestään sen, mitä muut ovat menettäneet. Meille annetaan taakkoja, suurempia ja pienempiä, ja kai meissä on sitä sisuakin. Huuhkajan viisautta Metsät huojuvat tuulessa / sydämen syke toistaa / tuulen sanomaa. / Huuhkaja heittää / huikeita sanojaan / metsän kulkijalle. / Kuuntelen suhisevaa / kuuta. Mitä kertookaan / metsän äänet. / Tuskin koskaan / tulen yhtä viisaaksi / kuin huuhkaja, joka / hyväksyy metsän / sanoman. Runoteoksillaan Rapo on niittänyt mainetta valtakunnallisestikin. Hän on voittanut Kirjapajan runokilpailun vuonna 2009 ja sijoittunut toiselle sijalle vuonna 2015. Keuruun kaupungin kulttuuripalkinto myönnettiin Rapolle vuonna 2015. Tasavallan presidentin vahvistama sotainvalidien ansioristi myönnettiin Rapolle tunnustukseksi erittäin ansiokkaasta toiminnasta Suomen sotainvalidien hyväksi. Sotainvalidien asioita arvostava rouva Jenni Haukio lähetti Rapolle muutama vuosi sitten lämpimät kiitokset ja onnittelut tämän viimeisimmästä, vuonna 2015 ilmestyneestä teoksesta Tulen ääni , jonka Rapo lahjoitti hänelle. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Rapo oli ensimmäinen, jolle myönnettiin Einari Vuorelan seuran Runon ruusu -palkinto vuonna 2001. Tuorein tunnustus on Jyväskylän yliopiston vuonna 2020 tekemä valinta Rapon Lietunsalon valssin liittämisestä kansanrunousarkistoon. – Tein sen tilaustyönä Keuruun Pelimanneille. Ajelimme ystäväni kanssa Keuruulta Mänttään ja pysähdyimme Lyhdeniemeen retkikahville. Siinä päätimme käydä Lietunsalon kylässä, ja laulu alkoi soida sisälläni. Sen sävelsi serkkuni poika Petri Kouki . Lietunsalon valssi Lietunsalon kuuset / kuin kuninkaita, / Keurusselän aaltoja kauaksi katsoo. / Heinäkuun iltana / kuusien kerkät / auringon kullassa / kukkiaan luo. / Lehtokerttujen kuoro / siell’ kaikuu, / kun mesiangervot / tuoksuaan tuo. / Lietunsalon pojat / kuin honkapuita, / Keurusselän laineille / laulunsa kantaa. / Heinäkuun iltana / kutsu siell’ kiirii / tyttöjen parveen ilakoivaan. / Heinäkuun iltana / kutsu siell’ kiirii / kun angervot tuoksuaan tuo. / Lietunsalon tyttöjen / varsi kuin koivu, / tuulessa taipuu / vaan taitu ei. / Heinäkuun iltana / tahdissa valssin / tyttöjen varret / keinuen käy. / Heinäkuun iltana / tahdissa valssin, kun angervot / tuoksuaan tuo. Sotainvalidien Sisä-Suomen piiriltä Rapo on saanut vuonna 2007 ansioristin. Lapsuudestaan saakka Rapo on kokenut olevansa toisenlainen kuin ikätoverinsa. Ehkä se johtuu juurista, jotka ulottuvat Keuruutakin syvemmälle historiaan. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Tyttärenpoikani keksivät ryhtyä tutkimaan sukumme menneisyyttä, ja siitä selvisi, että muinoin rannikolla asuneet esi-isämme kiersivät maailmaa mahdollisesti jo silloin, kun Kolumbus löysi reitin Väli-Amerikkaan. Ilmeisesti sieltä on tuotu Pohjolaan vaimoja, ja kaukaisia sukulaisiamme tiettävästi asuu Argentiinassa. Minä olen selvityksen mukaan skandinaavi, ja suvustamme löytyy yhteyksiä myös Irlantiin ja Skotlantiin. Äitini puolelta tulen vanhasta Ampialan suvusta. Tällä hetkellä Rapo kokoaa Keuruun kaupunginkirjaston pyynnöstä tuotantoaan kotiseutuarkistoon, jota ylläpidetään kirjastossa. – Kirjaston kautta kaikki paperini pääsevät tutkijoiden käyttöön, niin runoni kuin proosatekstini. Koostan aineistoa nyt vielä, kun voin. Uutta, ennen julkaisematonta tuotantoa keuruulaisrunoilijalla on ainakin yhden kokoelman verran, ja silloin, kun Rapo ei kirjoita eikä neulo, hän lukee. – Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo on ikuinen suosikkini. Se täytyy lukea aina vain uudestaan. En enää edes muista, kuinka monta kertaa olen lukenut sen. Runoteokset Proosateokset *Yhdessä Anneli Kutinlahden kanssa.