Uutiset

Päivitetty 7.6.2010 12:28, julkaistu 4.6.2010 13:32

Viime vuosi pidensi Multian miinusta

Kuva: Marita Toljander
Liisa LappiLähetä palautetta toimittajalle
Palvelua Poukamasta. Hoitaja Rosa Siltasalmi kuljetti lämmintä ateriaa kolmeen eläkeläistalouteen perjantaina.

Multian kunnan taloustilanne heikkeni entisestään vuonna 2009.

Tilinpäätöslukunsa kesäkuun alussa esitellyt kunta kirjasi 180 000 euron alijäämät vanhojen kattamattomien alijäämien jatkeeksi.

Kun pohjana olivat 730 000 euron alijäämäkertymät, talous on pakkasella jo peräti 910 000 euroa.

Multian kunnan osuus Keuruun-Multian terveydenhuollon alijäämästä on lisäksi lähes 540 000 euroa.

Vs. kunnanjohtaja Unto Murto toteaa, että kriisikuntaluokituksen kuudesta kriteeristä Multialla täyttyy tänä vuonna neljä. Samalla tavalla oli tosin jo vuonna 2008.

Murron mukaan Multia on nyt vaiheessa, jossa pelkästään säästöt eivät riitä, vaan tarvitaan uudenlaisia tapoja organisoida toimintaa.

– Pienkuntamme suuri pulma on ikärakenteen muutos. Työvoima vähenee ja samaan aikaan pienenevät niin valtionosuudet kuin verotulotkin. Keskeinen kysymys on, millaisia palveluita vanheneva väestö tarvitsee.

Sosiaalitoimen ja terveydenhuollon yhteiset menot olivat peräti 67 prosenttia viime vuoden toimintakuluista. Koulutoimelle jäi 17 prosentin ja tekniselle lautakunnalle kuuden prosentin siivu.

Henkilöstökulujen osuus käyttökuluista oli 45 prosenttia ja palvelujen ostojen osuus 39 prosenttia.

Murto luottaa myös kunnan oman vetovoiman kasvattamiseen. Esimerkkinä on kaavoituksen Ekotaajama-hanke. 41,2 hehtaarin taajamalaajennus kaavoitetaan Kyöpeli-nimiselle tilalle, sekä asumisen että teollisuuden käyttöön.

Vetoapua haetaan lisäksi maaseutuohjelmien hanketoiminnoista.

Multia myös hakee harkinnanvaraista valtionapua, jota ilman viime vuonna jäätiin kokonaan. Tänä vuonna hakemuksella on Murron mukaan paljon entistä kovemmat perustelut ja niin myös läpimenomahdollisuudet.


AVAINSANAT:

Kommentit (38)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)13.6.2010 12:02

Bingo ! Täysin samaa mieltä. Jos tosiaan ns. tavalliset kuntalaiset tietäisivät edusmiestensä toimet, niin ainakin ihmettelemistä riittäisi. Ja kaikesta ei sitten puhumallakaan selviäisi, vaikka omaisi kuinka hyvät puhujanlahjat. Nokkamiesten ja -naisten kannattaisi tulla julkisuuteen oikean minänsä kanssa ja kertoa esimerkiksi todellisen kantansa mm. Kuntajakoselvittelyyn. Mielenkiintoista on, että nyt vallassa olevat ovat aina saaneet mylläkän aikaiseksi, kun ovat mukana olleet. Onhan takavuosina joitakin kärhämiä selvitelty jopa poliisivoimin mm. raviradalla. Se ei ainakaan ole kenenkään, eikä vähiten, kunnan etujen mukaista ainakaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.6.2010 11:35

Uusi terveydenhuoltolaki pyrkii panemaan Suomen terveydenhuoltojärjestelmän perusteelliseen remonttiin.

Uusi terveydenhoitolaki antaisi potilaalle vapauden valita hoitopaikkansa mistä haluaa. Lakimuutos antaisi esimerkiksi kesämökkiläisille mahdollisuuden käyttää mökkikuntansa terveyspalveluja täysmittaisesti. Nykyisen käytännön mukaan vieraasta terveyskeskuksesta laskutetaan potilaan kotikuntaa.

Vaikeutena mallin toteuttamisessa on hinnoittelun tarkkuus ja maksujärjestelmän luominen, sillä kotikunta maksaisi edelleen kustannukset. Kuntien olisi myös vaikea arvioida järjestettävien palveluiden tarvetta. Lisäksi tietosuojakysymykset ja potilastietojen saatavuus pitää ratkaista.
Valinnan vapaus koskisi sekä perusterveydenhuoltoa että erikoissairaanhoitoa, sillä niiden välisiä raja-aitoja ollaan purkamassa uudessa terveydenhuoltolaissa.

Ajan myötä potilas voisi hakeutua hoitoon mihin tahansa Suomen sairaaloista.
Uuden lain tarkoituksena on vahvistaa perusterveydenhuoltoa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä sekä edistää terveyspalvelujen saatavuutta ja tehokasta tuottamista. Lailla halutaan myös varmistaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon tiivis yhteistyö ja asiakaskeskeisyys.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.6.2010 10:48

Kotikuntalain muutos: Lisätuloja kunnalle ja koko Keuruun seutukunnalle, koska kaikki suomalaiset voivat ensi vuoden alusta valita vapaasti kotikun-tansa. Kotikuntalain muutos takaa muutto-oikeuden myös laitos- tai perhehoidossa oleville sekä asumispalveluja käyttäville vammaisille ja vanhuksille. Hallituksen esitys annetaan eduskunnalle vielä ennen juhannusta 2010.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.6.2010 10:29

Multian kunta heräsi Unto M:n johdolla tammikuussa 2009 vaatimaan puuttuvan n.25 km:n tienpätkän rakentamista mahdollisimman nopeasti.
Tavoitteena 100 työpaikkaa 2 vuodeksi. Tämä, jos mikä olisi kuin lottovoitto koko seutukunnalle ja Ähtärille (yksi Suomen kriisikunnista).

Valtatie 18 on jo nykyisellään merkittävä kolmea maakuntaa ja maakuntakeskusta sekä niiden elinkeinoelämää yhdistävä länsi ? itäsuuntainen liikenneväylä, joka yhdistää Jyväskylän ja Vaasan.

Tie on tärkeä Väli-Suomen poikittaisyhteys, joka yhdistää maakuntakeskukset ja tärkeät yliopisto-kaupungit Vaasan ja Jyväskylän.

Tämä keskistä Suomea halkova väylä tulee tehdä valmiiksi puutuvan 25 km:n tiepätkän matkalta välillä Multia-Ähtäri valtatietason saavuttami-seksi. Tämä osuus on Suomen huonoin valtatieosuus.

Mediassa olleiden kirjoitusten mukaan, Multian kunta kannattaa jämäkkää pekkarointia, jotta Suomen valtatieverkoston ainoa puuttuva osuus ? VT-18 Multia-Ähtäri ns. MULTIAN OIKAISU saadaan rahoituspäätöksellä toteutukseen mahdollisimman nopeasti maaliskuussa 2009 allekirjoitetun Aiesopimuksen mukaisesti: tiesuunnitelman ja YVA:n (ympäristövaikutusten arviointi) päivitys.
Mutta, mitä tiehankkeen eteen on tehnyt kaupungin omistama tytäryhtiö KeuLink Oy?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.6.2010 09:17

Nyt pitäisi löytää päättäväinen päättäjä joka katsoisi koko kunnan etua, eikä tuijottaisi vain omaa kylää ja omaa etua.
Jäljet pelottavat.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.6.2010 00:54

Murto on oikeilla jäljillä... Kun Murto sanoo; "Tuottavuutta voidaan parantaa rakennetta ja toimintaa kehittämällä" se tarkoittaa suomeksi että palveluita pitää karsia. Mistä kunnan asukkaat on valmiita luopumaan? Vai onko valmiutta hakea palvelut kauempaa kuntaliitoksen/liitosten kautta? Olisiko Keuruuseen liittyminen välivaihe Jyväskylään liittymiselle, pitäisikö suoraan pyrkiä Petäjäveden kanssa liitokseen Jyväskylään?
Sittenhän omassa kunnassa olisi jäähälli, uimahalli, Paviljonki ja vaikka mitä :)

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.6.2010 00:35

Luontevinta olisi tehdä sellainen liitos, että Väätäiskylä liittyisi Ähtäriin, Sahrajärvi ja Nikaranperä Uuraisiin ja loput Petäjävedelle tai Keuruuseen. Voisiko näin vakavasta asiasta leikillisesti todeta, että "Murrosta huolimatta Multia murtui".

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.6.2010 00:03

Nyt hattu kouraan ja kuntaliitosta neuvottelemaan. Konsultiksi voisi Korpilahden entisen kunnanjohtajan, sillähän on näyttöä miten Jyväskyläkin jallitetaan. Katsokaapa miten Korpilahti lähtee nousuun. Nyt pitää katsoa kauemmas kuin omaan napaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.6.2010 23:49

Tämä poliittinen järjestelmä ei ole hyvä. Päättäjällä ei ole oikestaan mitään vastuuta. Se kun vaan omia, lähipiirin tai äänestäjien asioita ajetaan kokonaisuus unohtaen. Kyllä kuntayhtymien edustajiksi pitäisi laittaa virkamiehiä, jotka katsovat kunnan kokonaisetua pitkäjänteiseti ja virkavastuulla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.6.2010 20:39

Ketä ne johtavat päättäjät ovat viime aikoina olleet ? Kenen jäljiltä pesä on tyhjä ?

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Tumput kädestä ja jutuntekoon!

    UUTISET 3.2. 17:58 88

  2. JHL ja Aliupseeriliitto:henkilöstöä kuultava uudistuksessa

    UUTISET 3.2. 17:14 46

  3. Hevonen pelastui hukkumasta

    UUTISET 3.2. 16:16 76

  4. Milka Leppäsalmi yllätyspronssille maailmancupissa

    URHEILU 3.2. 15:43 60

  5. Lue Suur-Keuruun suuri Seiska-numero!

    UUTISET 3.2. 11:49 76

  6. Milka Leppäsalmi sprintin kahdeksas

    URHEILU 3.2. 08:37 52

  7. Jokerimiljoona napsahti Jämsään

    UUTISET 2.2. 15:47 76

  8. Keuruun joukkue Taitaja 9-finaaliin

    UUTISET 2.2. 15:39 64

  9. Talven pakkasennätys parani torstaiaamuna

    UUTISET 2.2. 13:15 76

  10. Konevitsa-kvartetti konsertoi Keuruulla

    UUTISET 2.2. 09:09 71

  1. Hevonen pelastui hukkumasta

    UUTISET 3.2. 16:16 76

  2. Kesäteatteri haluaa lisätä harrastajajoukkoaan

    AJANKOHTA 25.1. 08:20 312

  3. Tumput kädestä ja jutuntekoon!

    UUTISET 3.2. 17:58 88

  4. Jokerimiljoona napsahti Jämsään

    UUTISET 2.2. 15:47 76

  5. Hyvää Joulua, toivottaa Suur-Keuruun väki

    UUTISET 22.12. 16:53 9625

  6. Milka Leppäsalmi yllätyspronssille maailmancupissa

    URHEILU 3.2. 15:43 625

  7. Mitä jäi mieleen vuodesta 2011?

    UUTISET 29.12. 13:32 88109

  8. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 17113

  9. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 2283

  10. Poukaman keittiösoppa porisee

    UUTISET 12.9. 16:56 3931022

  1. Petäjäveden Mirkasta vuoden Kultakurkku

    31.10. 10:51 75447

  2. Ennakkoäänestys vilkkaampaa kuin ykköskierroksella

    UUTISET 26.1. 16:12 2716

  3. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 17113

  4. Kesäteatteri haluaa lisätä harrastajajoukkoaan

    AJANKOHTA 25.1. 08:20 312

  5. Mitä jäi mieleen vuodesta 2011?

    UUTISET 29.12. 13:32 88109

  6. Keuruulla hiihdetään Suomen mestaruuksista

    UUTISET 24.1. 11:09 319

  7. Kalamiehille 12 kilon haaste

    UUTISET 30.1. 08:31 188

  8. Löytökoira Quil Kyprokselta

    LEMMIKIT 30.1. 13:00 174

  9. Taiteilija Veikko Koskinen on kuollut

    UUTISET 16.8. 09:26 4184

  10. Hyvää Joulua, toivottaa Suur-Keuruun väki

    UUTISET 22.12. 16:53 9625

  1. Petäjäveden Mirkasta vuoden Kultakurkku

    31.10. 10:51 75447

  2. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 17113

  3. Niinistön vierailu kokosi kansaa Keuruun keskustassa

    UUTISET 5.1. 10:35 9384

  4. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 20715

  5. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 2283

  6. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 137595

  7. Taiteilija Veikko Koskinen on kuollut

    UUTISET 16.8. 09:26 4184

  8. Lukijan kuva: Uuden vuoden jäljet

    UUTISET 1.1. 13:57 844

  9. Poukaman keittiösoppa porisee

    UUTISET 12.9. 16:56 3931022

  10. Mitä jäi mieleen vuodesta 2011?

    UUTISET 29.12. 13:32 88109

  1. Väki vähenee Keuruulla, Petäjävesi vieressä kasvaa

    UUTISET 29.7. 10:21 45 413 28

  2. Raiskausjutussa haettiin lakiapua

    UUTISET 21.1. 18:58 43 12 25

  3. Keuruu ja Multia olivat Niinistön ja Väyrysen kannalla

    UUTISET 22.1. 21:29 34 91 24

  4. Ällöttävä löytö lähteellä

    UUTISET 20.1. 09:48 27 4 23

  5. Lattiariitaa ei viedä korkeimpaan oikeuteen

    UUTISET 26.1. 16:16 20 53 22

  6. Seksuaalirikoksen kuulustelut pääosin tehty

    UUTISET 19.1. 12:55 35 29 21

  7. Kolmion takaa tullut törmäsi skootteriin

    UUTISET 22.1. 12:30 20 1 19

  8. Harri Oksanen puheenjohtajistoon

    UUTISET 16.1. 16:38 31 15 18

  9. Tiina Löytömäki Pylkönmäeltä kunnaninsinööriksi Multialle

    UUTISET 18.1. 11:45 31 9 17

  10. Teppo Sirniö antoi suostumuksen Ähtärin kaupunginjohtajaksi

    UUTISET 17.1. 08:36 28 48 17

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, PL 31, 42701 KEURUU    Vaihde: 010 665 5187   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot