HPP vihdoin maalien makuun
HPP:n pitkä maaliton jakso päättyi torstai-iltana kotikentällä. Edellisen kerran joukkue oli tehnyt maalin elokuun ensimmäisenä päivänä KaPa-51:tä vastaan. Ja kun maalihana aukesi, ruuvasi HPP hanan selälleen; voitto Souls AC:stä irtosi lopulta komeasti 6-3 (0-1).
Ensimmäinen puoliaika oli varovaista pelaamista. HPP hallitsi kenttätilanteita, sillä vieraat pelasivat yhden miehen alivoimalla. Tästä huolimatta Souls AC viimeisteli ottelun avausmaalin HPP:n liiallisen hyökkäysinnon seurauksena.
- Avausjaksolla palloa roiskittiin pitkin kenttää. Yritimme turhaan keskityksillä saada palloa maaliin. Vastustaja katkoi kaikki yritykset. Toisella puoliajalla, kun pidimme pallon maassa, peli siirtyi meidän haltuun. Avausmaalin tehtyämme saimme apinan selästä ja peli vapautui, kommentoi Heikki Pohjonen HPP:n otteita.
Souls AC väsyi toisella puoliajalla pahasti. HPP vaihdatti tuoreita miehiä kentälle, joista lopulta löytyi voiton avaimet. Vartti ennen loppua kotijoukkue sai sommitella pelejään kentällä mielin määrin. Lue maanantain Suur-Keuruusta, ketkä viimeistelivät HPP:n kauan odotetut maalit.



Ihmeiden aika ei ole ohi!
Ilmoita asiaton kommentti