Keuruun tytöille voitto IKU-cupissa
- Joukkueessa pelasivat Susanna Kaukonen, Essi Kara, Anniina Ijäs, Juulia Montonen, Johanna Väliaho, Inka Savonmäki, Jenni Katajalehto, Roosa Maskonen, Riikka Tullila, Vilma Räsänen, Petra Kivelä ja Miia Laurila. Peluuttam
KeuPa:n 95-96 tytöt nappasivat viikonloppuna sarjassaan turnausvoiton jalkapallon IKU-cupissa Ikaalisissa.
Ensimmäinen peli tytöillä oli Karhu-Futista vastaan. Jännitys oli käsin kosketeltavissa, sillä tyttöjen edellisten kausien turnaukset eivät ole voittoja tuoneet.
Ottelu alkoikin hieman harmaissa merkeissä vastustajan aloittaessa maalien teon.
Anniina Ijäs aloitti maalintekijätilastonsa kasvattelun tasoittamalla pelin, mutta kohta taasen oltiin tappioasemassa. Jenni Katajalehdon kahdella maalilla tämä peli saatiin käännettyä voitoksi 3–2.
Toiseen peliin tytöt sitten starttasivatkin voiton kiilto silmissään. Tampereen Ilveksen keskikaupungin joukkue sai tuntea nahoissaan pienen Keuruun tyttöjen taidot, sillä tauolla tilanne oli jo 4–0.
Maaleja olivat tässä vaiheessa tehneet Juulia Montonen, Anniina Ijäs, Roosa Maskonen ja Petra Kivelä. Toisella jaksolla onnistuivat vielä Juulia toisen kerran ja Johanna Väliaho kerran. Lopputulokseksi tuli hienosti 6–1.
Lauantain viimeisessä pelissä tytöt kohtasivat tutut tytöt Virroilta, joille tytöt kokivat kauden ensimmäisen tappion piirisarjassa torstaina.
Tässä pelissä ei jäänyt epäselväksi kumpi oli parempi, sillä FC Pallokarhut joutuivat poistumaan kentältä 0–2 tappion kokeneena. Maalintekijöinä tutut Anniina ja Roosa.
Sunnuntai-aamuna unihiekkojen karistelun jälkeen keuruulaisten pitikin kohdata ensimmäisenä FC Ulvila. Hyvin oli lepo toiminut lihaksiin, sillä vuorossa oli neljäs voitto neljännessä pelissä. 2–0 -voiton sinetöivät maaleillaan Riikka Tullila ja Miia Laurila.
Pelin jälkeen vuodateltiin kyyneleitä ilosta ja pienestä pelosta. Ilosta koska nyt jo oli mitali varma, mutta sijoitus ei. Pelosta, koska taasen yksi loukkaantuminen oli tullut lisää.
Viimeiseen peliin löytyi kaikilta vielä aivan mahtava voiton tahto ja lopputulos paikallista IKU-Futista vastaan oli 3–0.
Tämän pelin ja koko turnauksen sinetöivät Anniinan kaksi maalia sekä Inka Savonmäen maali. Nyt jo niitä kyyneleitä taisi olla koko Keuruun porukan silmäkulmissa mutta onneksi onnesta.



kyllä Jaki on melkonen velho valmentajana!
Ilmoita asiaton kommentti