*

Suur-Keuruu

Uutiset

Päivitetty 7.8.2012 11:47, julkaistu 7.8.2012 11:46

Näitä säitä kun pitelisi

Kuva: Ali Heikkilä
Ali HeikkiläLähetä palautetta toimittajalle
Niko Jokinen ja Saara-Kässi Jokinen tarkastavat mitä Taatilan maatilan talvikaalille kuuluu.

Taatilan maatilalla Haapamäellä paistoi maanantaina aurinko. Viljelijät Niko Jokinen, 29, ja Saara Kässi-Jokinen, 27, toivoivat että näitä säitä kun pitäisi, koko kesä niitä on odotettu. Viljelijöillä oli toiveissa pitkä ja lämmin syksy, jotta kaikki saadaan korjattua mitä on kylvetty tai istutettu.

Viime vuonna Taatilan tilalla saatiin sato korjattua jo syyskuun puolella. Tilalla on viljalla 40 hehtaaria, josta noin 30 hehtaaria ohraa ja loput kauraa. Keräkaalia on 5 hehtaaria. Maita on lisäksi myös nurmella ja kesannolla.

Toukokuun lopulla tilalla päästiin kylvämään.

– Kevät oli kylvön ja istutusten kannalta ihan hyvä, ehkä viikon myöhässä edellisestä vuodesta, toisaalta viime vuosina on totuttu siihen että kevät on edellä, kertoi Kässi-Jokinen.

Kaalin istutus sujui sekin hyvissä olosuhteissa. Myöhemmin kesällä sitten on viileyttä ja sadetta riittänyt.

Lue lisää aiheesta keskiviikon Suur-Keuruusta.


AVAINSANAT:

Kommentit (6)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)7.8.2012 17:16

On tuossa isännässäkkin silmä lepäämässä

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)7.8.2012 16:38

mukava kun kesänaapurissa viljellään ja vielä kaalia,,nam nam

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)7.8.2012 13:40

Kaunis emäntäkin?? kiva katella.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)7.8.2012 12:23

Taitaa olla itse pukki kaalimaalla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)7.8.2012 11:04

Joka on totisesti katoavaa kansanperinnettä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)7.8.2012 09:28

Hieno kuva: elävä maaseutu, nuoret viljelijät :)

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Keuruu laajentaisi selvitysaluetta

    UUTISET 21.5. 10:26 00

  2. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 00

  3. Petäjävesi mukana, jos muutkin

    UUTISET 21.5. 10:21 00

  4. Arviointikertomus puhutti, tilinpäätöksestä äänestettiin

    UUTISET 21.5. 09:44 00

  5. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 01

  6. HPP:lle avauspiste Palokasta

    URHEILU 21.5. 09:12 00

  7. Kesän tietyöt haittaavat liikennettä

    UUTISET 20.5. 15:11 31

  8. Joulupukki päräytti Harrikalla Hubimessut käyntiin

    UUTISET 18.5. 10:29 170

  9. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 193

  10. PaRi puristi KeuPan ahtaalle

    URHEILU 18.5. 14:55 110

  1. Joulupukki päräytti Harrikalla Hubimessut käyntiin

    UUTISET 18.5. 10:29 170

  2. Kymppikilon hauki Tarhiasta

    UUTISET 13.5. 09:08 336

  3. Jäsenkunnilta lausunnot uudesta sairaalasta

    UUTISET 28.11. 14:37 1142

  4. Haapamäen asemakokonaisuus myyty

    UUTISET 16.5. 09:24 2233

  5. Kortiton kaahari kärähti Multialla

    UUTISET 15.5. 18:11 261

  6. Sari Saarinen Kuntaliiton valtuustoon

    UUTISET 17.5. 12:11 204

  7. Kommentoi vesien tilaa!

    UUTISET 27.11. 17:32 1123

  8. Ilmianna hyvä paikallinen palvelu

    UUTISET 13.10. 17:19 91387

  9. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    UUTISET 18.3. 10:31 19661

  10. PaRi puristi KeuPan ahtaalle

    URHEILU 18.5. 14:55 111

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 19661

  2. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1043782

  3. Kymppikilon hauki Tarhiasta

    UUTISET 13.5. 09:08 336

  4. Eläkeaalto pyyhkii Keuruun kouluja

    UUTISET 16.5. 09:17 272

  5. Kortiton kaahari kärähti Multialla

    UUTISET 15.5. 18:11 261

  6. Ilmianna hyvä paikallinen palvelu

    UUTISET 13.10. 17:19 91387

  7. Kerro ajatuksesi: Mistä Keuruulle 300 uutta työpaikkaa?

    UUTISET 23.2. 18:18 380107

  8. Komea kuhasaalis

    UUTISET 13.5. 09:12 261

  9. Haapamäen asemakokonaisuus myyty

    UUTISET 16.5. 09:24 2233

  10. KeuPa HT palkitsi kauden päätteeksi

    URHEILU 13.5. 09:00 2733

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 19661

  2. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1043782

  3. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 1902596

  4. Ilmianna hyvä paikallinen palvelu

    UUTISET 13.10. 17:19 91387

  5. Perussuomalaisilla kolme naisehdokasta

    UUTISET 18.9. 17:11 88455

  6. Jouluvalot puhuttavat Keuruulla

    KYLÄLUUTA 20.12. 11:38 5647

  7. Kouluraja-asia palautettiin lautakuntaan

    UUTISET 15.1. 09:47 43121

  8. Pihlajaveden pitäjän olohuone palvelee

    UUTISET 29.4. 12:04 816

  9. Keuruun maakuntaviestissä nettikuulutus, nilkkatunnistimet ja varastolumi

    URHEILU 21.11. 19:26 6191

  10. Rollaattorimarssi kutsuu mukaan

    UUTISET 29.4. 11:53 801

  1. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 0 3 115

  2. Kesän tietyöt haittaavat liikennettä

    UUTISET 20.5. 15:11 3 1 105

  3. Haapamäen asemakokonaisuus myyty

    UUTISET 16.5. 09:24 22 33 66

  4. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 0 33 62

  5. What happens in Keuruu, stays in Keuruu

    UUTISET 18.5. 14:51 14 3 58

  6. HPP:lle avauspiste Palokasta

    URHEILU 21.5. 09:12 0 3 49

  7. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 19 3 43

  8. Sari Saarinen Kuntaliiton valtuustoon

    UUTISET 17.5. 12:11 20 4 29

  9. Joulupukki päräytti Harrikalla Hubimessut käyntiin

    UUTISET 18.5. 10:29 17 4 29

  10. Eläkeaalto pyyhkii Keuruun kouluja

    UUTISET 16.5. 09:17 27 2 22

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, 42701 KEURUU    avoinna ma - pe kello 8.30 - 16.00   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot