*

Suur-Keuruu

Uutiset

Päivitetty 2.8.2012 11:55, julkaistu 1.8.2012 17:46

Syyshölkkä lähestyy

Kuva: Olli Haapanen
Ali HeikkiläLähetä palautetta toimittajalle
Mauri Pekkarinen avaa syyshölkän 2. syykuuta ja lähtee itsekin reitille. Vieressä Keuruun Kisailijoiden Veikko Ahonen.

Keurusseudun Syyshölkkä järjestetään sunnuntaina 2. syyskuuta Keurusselän Liikuntapuistossa alkaen kello 12. Tänä vuonna voit haastaa kaverisi tai vaikka julkisuuden henkilön mukaan hölkkäämään. Haasteen voi tehdä Keuruun Kisailijoiden kotisivuilla hiihtojaosto -näkymässä, klikkaa tästä. Linkki haasteisiin löytyy myös Suur-Keuruun verkkopalvelun sivuilta. Haasteet julkaistaan joka keskiviikko myös Suur-Keuruu-lehdessä. Tapahtuma järjestetään viidettä kertaa.

 

sisältää lasten 500 metrin juoksukirmauksen. Aikaa lapsille ei oteta, mutta kaikki palkitaan. Syyshölkkä haluaa haasteiden avulla levitä yli kuntarajojen ja kasvaa merkittäväksi tapahtumaksi seudulla.

Tapahtuman järjestää Keuruun Kisailijoiden hiihtojaosto, tukenaan muun muassa Keuruun kaupunki, Suur-Keuruu-lehti ja FuturSoft.

Haastetuista tähän asti tunnetuimpia on kansanedustaja Mauri Pekkarinen, joka myös avaa tapahtuman sekä ampuu lähtölaukauksen. Pekkarinen on puolestaan haastanut mukaan keuruulaisia poliitikkoja. Mukaan on myös haastettu Jämsänkosken Ilveksen hiihdon SM-viestijoukkue Keuruun Ski Teamin toimesta. Tunnettua hiihtoväkeä paikalla nähdään muitakin, muun muassa Suomen Maastohiihdon puheenjohtaja Reijo Alakoski ja hänen kilpahiihtoa harrastava tyttärensä, joka on Suomen parhaimmistoa sarjassaan.

Liikuntapuisto sijaitsee muutaman sadan metrin päässä Hotelli Keurusselästä.

Hölkän kilpailusarjat juostaan SM-latupohjilla, kuntokymppi-sarjat edetään helpommissa maastoissa. Jokainen osallistuja palkitaan hölkkämitalilla. Miesten ja naisten kilpasarjan reitin pituus on 10,5 kilometriä (3x3,5) Miesten ja naisten 18-vuotiaiden sarjojen reitin pituus on 7 kilometriä (2x3,5) ja 16-vuotiaiden sarjoissa reitin pituus on 3,5 kilometriä. Kuntokympin voivat suorittaa sekä miehet että naiset ajanotolla. On myös kuntokympin sekasarja, vaikkapa sauvakävellen. Ilmoittautumisohjeet löytyvät: www.ski-keuruu.fi/seura.

kilpasarjassa on reitin varrella, stadionilla, kaksi kiripalkintoa ja muistopalkintoja. Muissa kilpasarjoissa on luvassa parhaille kilpailijoille muistopalkintoja. Kuntokympeissä ajanotolla, on parhaille luvassa muistopalkintoja. Kuntokympeissä ilman ajanottoa, on luvassa runsaasti arvontapalkintoja. Kuntokymppiläisten kesken arvotaan FuturSoftin lahjoittama ipad. Harri Hämäläinen lahjoittaa kaikissa kilpasarjoissa kolmelle parhaalle kirjoittamansa e-kirjan.


AVAINSANAT:

Kommentit (0)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Keuruu laajentaisi selvitysaluetta

    UUTISET 21.5. 10:26 51

  2. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 102

  3. Petäjävesi mukana, jos muutkin

    UUTISET 21.5. 10:21 41

  4. Arviointikertomus puhutti, tilinpäätöksestä äänestettiin

    UUTISET 21.5. 09:44 41

  5. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 522

  6. HPP:lle avauspiste Palokasta

    URHEILU 21.5. 09:12 40

  7. Kesän tietyöt haittaavat liikennettä

    UUTISET 20.5. 15:11 71

  8. Joulupukki päräytti Harrikalla Hubimessut käyntiin

    UUTISET 18.5. 10:29 210

  9. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 233

  10. PaRi puristi KeuPan ahtaalle

    URHEILU 18.5. 14:55 150

  1. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 102

  2. Keuruu laajentaisi selvitysaluetta

    UUTISET 21.5. 10:26 61

  3. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 624

  4. Jouluvalot puhuttavat Keuruulla

    KYLÄLUUTA 20.12. 11:38 5697

  5. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1047782

  6. Joulupukki päräytti Harrikalla Hubimessut käyntiin

    UUTISET 18.5. 10:29 21782

  7. Jäsenkunnilta lausunnot uudesta sairaalasta

    UUTISET 28.11. 14:37 1182

  8. Lehdistön lakko peruuntui

    UUTISET 17.5. 12:21 212

  9. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    UUTISET 18.3. 10:31 19701

  10. KeuPa HT palkitsi kauden päätteeksi

    URHEILU 13.5. 09:00 311

  1. Eläkeaalto pyyhkii Keuruun kouluja

    UUTISET 16.5. 09:17 312

  2. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    UUTISET 18.3. 10:31 19701

  3. Kortiton kaahari kärähti Multialla

    UUTISET 15.5. 18:11 301

  4. Kymppikilon hauki Tarhiasta

    UUTISET 13.5. 09:08 376

  5. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1047782

  6. Haapamäen asemakokonaisuus myyty

    UUTISET 16.5. 09:24 2534

  7. Ilmianna hyvä paikallinen palvelu

    UUTISET 13.10. 17:19 91687

  8. Sari Saarinen Kuntaliiton valtuustoon

    UUTISET 17.5. 12:11 245

  9. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 233

  10. KeuPa HT palkitsi kauden päätteeksi

    URHEILU 13.5. 09:00 313

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 19701

  2. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1047782

  3. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 1905596

  4. Ilmianna hyvä paikallinen palvelu

    UUTISET 13.10. 17:19 91687

  5. Perussuomalaisilla kolme naisehdokasta

    UUTISET 18.9. 17:11 88755

  6. Jouluvalot puhuttavat Keuruulla

    KYLÄLUUTA 20.12. 11:38 5697

  7. Kouluraja-asia palautettiin lautakuntaan

    UUTISET 15.1. 09:47 43421

  8. Pihlajaveden pitäjän olohuone palvelee

    UUTISET 29.4. 12:04 846

  9. Rollaattorimarssi kutsuu mukaan

    UUTISET 29.4. 11:53 836

  10. Keuruun maakuntaviestissä nettikuulutus, nilkkatunnistimet ja varastolumi

    URHEILU 21.11. 19:26 6231

  1. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 5 22 179

  2. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 10 2 51

  3. Keuruu laajentaisi selvitysaluetta

    UUTISET 21.5. 10:26 5 1 46

  4. Arviointikertomus puhutti, tilinpäätöksestä äänestettiin

    UUTISET 21.5. 09:44 4 1 37

  5. Petäjävesi mukana, jos muutkin

    UUTISET 21.5. 10:21 4 1 34

  6. What happens in Keuruu, stays in Keuruu

    UUTISET 18.5. 14:51 18 3 28

  7. Kesän tietyöt haittaavat liikennettä

    UUTISET 20.5. 15:11 7 1 21

  8. HPP:lle avauspiste Palokasta

    URHEILU 21.5. 09:12 4 1 20

  9. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 23 3 19

  10. Haapamäen asemakokonaisuus myyty

    UUTISET 16.5. 09:24 25 34 17

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, 42701 KEURUU    avoinna ma - pe kello 8.30 - 16.00   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot