*

Suur-Keuruu

Uutiset

Päivitetty 30.7.2012 11:07, julkaistu 30.7.2012 11:06

Juomaveden keitto jatkuu Haapamäellä edelleen

Keuruun Vesi Liikelaitoksen Haapamäen vesijohtoverkostosta perjantaina 27. heinäkuuta otettujen vesinäytteiden laboratoriotutkimusten perusteella on varmistunut, että vedessä on edelleen Escherichia coli –bakteereita pieniä määriä. Juomavesi on edelleen keitettävä Haapamäen vesijohtoverkoston alueella.

Talousveden desinfiointi klooraamalla jatkuu Haapamäen vedenottamolla. Kloori tuhoaa haitalliset bakteerit. Desinfioinnin aikana on veden klooripitoisuus normaalia suurempi ja kloorin haju tuntuu selvästi. Veden klooripitoisuus on kuitenkin niin matala, että kloori ei aiheuta terveyshaittaa esimerkiksi peseytymisen yhteydessä. Käyttäjiä pyydetään juoksuttamaan vettä niin kauan, kunnes vedessä on havaittavissa selkeä kloorin haju.

Puhtaan juomaveden jakelu irtosäiliöstä jatkuu Haapamäen taajaman alueella kaavateillä tänään maanantaina 30. heinäkuuta asukkaiden omiin astioihin. Tiistaista 31. heinäkuuta alkaen jakelu kaavateillä loppuu.

Kiinteät veden jakelupisteet ovat kuitenkin käytössä senkin jälkeen: Jokisen Eväät, Leppäläntie 6, Höyryveturipuiston parkkialue, Hakatie ja Haapamäen Sale, Pihlajavedentie 6.

Lisätietoja saa terveystarkastaja Juha Korpelalta, puhelin: 0400 970 099 ja vesihuoltopäällikkö Seppo Väliaholta: 0400 541 648. Veden jakeluun liittyvissä asioissa kannattaa kysyä työmaavalvoja Esa Peltosta: 0400 594 90.

Seuraavan kerran asiasta tiedotetaan keskiviikkona 1. elokuuta kello 13, silloin annetaan uudet toimintaohjeet.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Keuruu laajentaisi selvitysaluetta

    UUTISET 21.5. 10:26 21

  2. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 51

  3. Petäjävesi mukana, jos muutkin

    UUTISET 21.5. 10:21 21

  4. Arviointikertomus puhutti, tilinpäätöksestä äänestettiin

    UUTISET 21.5. 09:44 20

  5. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 212

  6. HPP:lle avauspiste Palokasta

    URHEILU 21.5. 09:12 20

  7. Kesän tietyöt haittaavat liikennettä

    UUTISET 20.5. 15:11 51

  8. Joulupukki päräytti Harrikalla Hubimessut käyntiin

    UUTISET 18.5. 10:29 190

  9. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 213

  10. PaRi puristi KeuPan ahtaalle

    URHEILU 18.5. 14:55 130

  1. Joulupukki päräytti Harrikalla Hubimessut käyntiin

    UUTISET 18.5. 10:29 190

  2. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 51

  3. Haapamäen asemakokonaisuus myyty

    UUTISET 16.5. 09:24 2434

  4. Kymppikilon hauki Tarhiasta

    UUTISET 13.5. 09:08 356

  5. Jouluvalot puhuttavat Keuruulla

    KYLÄLUUTA 20.12. 11:38 5677

  6. Jäsenkunnilta lausunnot uudesta sairaalasta

    UUTISET 28.11. 14:37 1162

  7. Rollaattorimarssi kutsuu mukaan

    UUTISET 29.4. 11:53 822

  8. Pihlajaveden pitäjän olohuone palvelee

    UUTISET 29.4. 12:04 836

  9. KeuPa HT palkitsi kauden päätteeksi

    URHEILU 13.5. 09:00 296

  10. Kommentoi vesien tilaa!

    UUTISET 27.11. 17:32 1143

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 19681

  2. Kymppikilon hauki Tarhiasta

    UUTISET 13.5. 09:08 356

  3. Eläkeaalto pyyhkii Keuruun kouluja

    UUTISET 16.5. 09:17 292

  4. Kortiton kaahari kärähti Multialla

    UUTISET 15.5. 18:11 281

  5. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1045782

  6. Ilmianna hyvä paikallinen palvelu

    UUTISET 13.10. 17:19 91587

  7. Haapamäen asemakokonaisuus myyty

    UUTISET 16.5. 09:24 2434

  8. Kerro ajatuksesi: Mistä Keuruulle 300 uutta työpaikkaa?

    UUTISET 23.2. 18:18 382107

  9. Sari Saarinen Kuntaliiton valtuustoon

    UUTISET 17.5. 12:11 225

  10. KeuPa HT palkitsi kauden päätteeksi

    URHEILU 13.5. 09:00 295

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 19681

  2. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1045782

  3. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 1904596

  4. Ilmianna hyvä paikallinen palvelu

    UUTISET 13.10. 17:19 91587

  5. Perussuomalaisilla kolme naisehdokasta

    UUTISET 18.9. 17:11 88655

  6. Jouluvalot puhuttavat Keuruulla

    KYLÄLUUTA 20.12. 11:38 5677

  7. Kouluraja-asia palautettiin lautakuntaan

    UUTISET 15.1. 09:47 43321

  8. Pihlajaveden pitäjän olohuone palvelee

    UUTISET 29.4. 12:04 836

  9. Rollaattorimarssi kutsuu mukaan

    UUTISET 29.4. 11:53 826

  10. Keuruun maakuntaviestissä nettikuulutus, nilkkatunnistimet ja varastolumi

    URHEILU 21.11. 19:26 6221

  1. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 2 12 684

  2. Keuruu laajentaisi selvitysaluetta

    UUTISET 21.5. 10:26 2 1 191

  3. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 5 1 172

  4. Kesän tietyöt haittaavat liikennettä

    UUTISET 20.5. 15:11 5 1 153

  5. Petäjävesi mukana, jos muutkin

    UUTISET 21.5. 10:21 2 1 142

  6. Arviointikertomus puhutti, tilinpäätöksestä äänestettiin

    UUTISET 21.5. 09:44 2 1 134

  7. Haapamäen asemakokonaisuus myyty

    UUTISET 16.5. 09:24 24 34 125

  8. HPP:lle avauspiste Palokasta

    URHEILU 21.5. 09:12 2 34 102

  9. What happens in Keuruu, stays in Keuruu

    UUTISET 18.5. 14:51 16 3 91

  10. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 21 3 77

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, 42701 KEURUU    avoinna ma - pe kello 8.30 - 16.00   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot