*

Suur-Keuruu

Uutiset

Päivitetty 27.7.2012 17:21, julkaistu 27.7.2012 17:16

Entisten nuorten bileet Nyyssänniemessä

Keuruun Nyyssänniemessä raikaa 1970- ja 80-luvun rockmusiikki jo neljättä kertaa, kun Entisten Nuorten Bileet saapuvat jälleen lauantaina 11. elokuuta. Tänäkin vuonna soitto alkaa kello 18 ulkolavalla ja jatkuu aamun pikkutunneille asti.

Entisten Nuorten Bileet järjestää Camping Nyyssänniemi. Tapahtuma sai alkunsa vuonna 2009 korvatessaan nuorille suunnatun Nyyssä-Rockin. Entisten Nuorten Bileet on ollut alusta asti menestys, ihmiset tulivat kiittelemään ja kyselemään seuraavan vuoden bileistä. Jatkosta päätettiin samana iltana:

– Bileet ovat ensi vuonnakin elokuun toisen viikonlopun lauantaina, sanoi alueen vetäjä Leena Ikäläinen välittömästi.

Vanha sanonta pätee ajoittain, mutta Entisten Nuorten Bileissä on luvallista muistella menneitä ja fiilistellä sitä vanhan ajan oikeaa musiikkia. Lisäksi monet ihmiset keräävät nuoruuden porukoitansa ja tapaavat kouluajan kavereitaan Entisten Nuorten Bileissä. Tänä vuonna yleisöä viihdyttämässä on neljä bändiä, jotka soittelevat menneiden aikojen rock’n’rollia: Progeland, The Breams, J.Laho & Orkesteri ja Häivähdys Purppuraa.

Tapahtuman nimeä ei kannata säikähtää. Viime vuonna Entisten Nuorten Bileet rikkoi jälleen kävijäennätyksen kun paikalle saapui reilu 800 entistä nuorta ympäri Suomen. Tänä vuonna tapahtuma-alue laajenee entisestään. Yleisön ikä vaihtelee noin paristakymmenestä jopa 70 ikävuoteen.


AVAINSANAT:

Kommentit (10)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)10.8.2012 22:01

Huomenna keihäs finaali illalla klo 21 ja risat

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.8.2012 06:05

Kyllä tarjoilua pitää parantaa edellis vuosista muutama harjoittelija lisää!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.7.2012 07:55

onko siellä joku saanut kyytiä

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)29.7.2012 13:16

Entisinä nuorina otimme suunnan kohti Huttulaa ja
piknik-henkistä rock-tapahtumaa.Paikalle tultuamme
ja omia varusteita kasatessamme meidät tultiin kättelemään,pyydettiin anteeksi samalla tämän
homman kotikutoisuutta johon mitä totesin että aivan suotta.Pienelle kyläyhdistykselle tuollaisen
homman kokoonkursiminen on melkoinen työ ja suotta
sitä kotikutoisuutta häpeämään,ainakin tämän rokin osalta se on pelkkä etu.
Alueelle pääsee rajallinen määrä yleisöä ja siten homma pysyy hallinnassa.Buffet-tarjoilu pelasi ja
omat eväätkin on sallittuja.Niinpä jengi(jota muuten oli syli-ikäisestä rollaattorikulkijaan)
viihtyi mainiosti.
Musiikkitarjontaa oli laidasta laitaan.Roudaamisen
välillä kentällä viihdytti Kantrihai,erinomainen akustinen nelikko.Vanha CCR,Peitsamo,lastenlaulut
saivat uuden ja virkistävän muodon.
Lavalla oli illan aikaan nämä bändit:

ALUSTAVA AIKATAULU HUTTULA-ROCK 2012

Elvis Tribute 14.45 - 15.20

Laitinen & Marchain Group 15.30 - 16.00

Kultamaa 16.15 - 17.00

The Grande Bois 17.15 - 18.00

Jouko Mäenpää & 59 Eldorado 18.10 - 18.45

Hard Grown Boys 18.55 - 19.40

Big Buddy & The Bearhill Boys 19.55 - 20.40

Hemohes Plays Ramones 20.50 - 21.35

The Rojales 21.45 - 22.30

Mr. Slideman 22.45 - 23.30

The Aviators 23.45 - 24.30

Meidän ilta päättyi Hemohesin keikkaan joka tykitti
kuin hemohesiä tykitetään.Gabbagabbaheyhey,hi ho,
let´s go.Kultamaa orkesteri.Jos on nähnyt Agentsin
livenä,tietää,että rima on korkealla.Tämä orkesteri
meni sen riman yli heittämällä.Grande bois,kitaran
varressa melkoinen virtuoso.Toimi vaikkei genre ole
lähimpänä sieluani.Mutta se sokuri.Big Buddy & Bearhill Boys.Jumalavita.Näillä leveysasteilla ei ole monta Hirvosen Hemmon kaltaista pelimannia.
Saarijärven pojat soitti suuren reiän Huttulan tummuvaan iltaan.Hyvin marinoitunut orkesteri pysyi
kuosissa pienistä teknisistä ongelmista huolimatta.
Elvis notkeine lanteineen veti setin stagen katolta
ja Kingi oli vedossa mainioine välispiikkeineen.
Me lähdimme kotiin Hemohesin keikan jälkeen ja totesimme: "Elvis left the building". Kiitokset
kaikille mukana olleille,järjestävälle taholle,
orkestereille ja Mannisen Pasille.Hemohes-paita menee muistojen arkistoon.Kiitos.

Tuomo Oksanen , Väätäiskylä

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)29.7.2012 00:26

Tuota tuota...onko "entisten nuorten" so. vanhojen ja aikuisten ihmisten ihan pakko juoda itsensä ympärikänniin ja valittaa jo etukäteen, että tarjoilu ei pelaa? Kannattaiskiko jäädäkin kotisohvalle, missä se tarjoilu varmaan pelaa, kun kaljapullon aukaisee? Ei sitten riitä se musa ja yhdessäolo kavereitten kanssa selvistä päin?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.7.2012 17:18

Ja ihmiset kiroaa kun tarjoilu ei pelaa.........

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.7.2012 13:27

Keihäät sikseen, kun on tarjolla paljon vanhoja kavereita, hyvää musiikkia ja janojuomaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.7.2012 12:45

No katohan sinä vaan sitä keihästä rauhassa!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.7.2012 09:45

Harmi, että osui tälle illalle. Meikäläinen kyllä kuluttaa sinä iltana sohvaa ja katsoo Olympialaisten miesten keihään loppukilpailua.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)27.7.2012 21:59

Hienoa!!!!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Multia ei lähde selvitykseen

    UUTISET 22.5. 17:36 30

  2. Kaupunginhallitus ei vaadi erityistilintarkastusta

    UUTISET 22.5. 09:45 42

  3. Keuruu laajentaisi selvitysaluetta

    UUTISET 21.5. 10:26 101

  4. Keuruu haluaa säilyttää päätösvallan

    UUTISET 22.5. 09:30 40

  5. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 162

  6. Petäjävesi mukana, jos muutkin

    UUTISET 21.5. 10:21 81

  7. Arviointikertomus puhutti, tilinpäätöksestä äänestettiin

    UUTISET 21.5. 09:44 81

  8. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 1329

  9. HPP:lle avauspiste Palokasta

    URHEILU 21.5. 09:12 80

  10. Kesän tietyöt haittaavat liikennettä

    UUTISET 20.5. 15:11 111

  1. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 1329

  2. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 162

  3. Keuruu laajentaisi selvitysaluetta

    UUTISET 21.5. 10:26 101

  4. HPP:lle avauspiste Palokasta

    URHEILU 21.5. 09:12 81

  5. Kaupunginhallitus ei vaadi erityistilintarkastusta

    UUTISET 22.5. 09:45 42

  6. Petäjävesi mukana, jos muutkin

    UUTISET 21.5. 10:21 81

  7. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 273

  8. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1051782

  9. Keuruu haluaa säilyttää päätösvallan

    UUTISET 22.5. 09:30 4782

  10. Arviointikertomus puhutti, tilinpäätöksestä äänestettiin

    UUTISET 21.5. 09:44 81

  1. Kortiton kaahari kärähti Multialla

    UUTISET 15.5. 18:11 331

  2. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    UUTISET 18.3. 10:31 19731

  3. Haapamäen asemakokonaisuus myyty

    UUTISET 16.5. 09:24 2834

  4. Kymppikilon hauki Tarhiasta

    UUTISET 13.5. 09:08 406

  5. Eläkeaalto pyyhkii Keuruun kouluja

    UUTISET 16.5. 09:17 342

  6. Sari Saarinen Kuntaliiton valtuustoon

    UUTISET 17.5. 12:11 275

  7. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 273

  8. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1051782

  9. Ilmianna hyvä paikallinen palvelu

    UUTISET 13.10. 17:19 91987

  10. Joulupukki päräytti Harrikalla Hubimessut käyntiin

    UUTISET 18.5. 10:29 2487

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 19731

  2. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1051782

  3. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 1908596

  4. Ilmianna hyvä paikallinen palvelu

    UUTISET 13.10. 17:19 91987

  5. Perussuomalaisilla kolme naisehdokasta

    UUTISET 18.9. 17:11 89055

  6. Jouluvalot puhuttavat Keuruulla

    KYLÄLUUTA 20.12. 11:38 5727

  7. Pihlajaveden pitäjän olohuone palvelee

    UUTISET 29.4. 12:04 876

  8. Rollaattorimarssi kutsuu mukaan

    UUTISET 29.4. 11:53 866

  9. Kouluraja-asia palautettiin lautakuntaan

    UUTISET 15.1. 09:47 43721

  10. Keuruun maakuntaviestissä nettikuulutus, nilkkatunnistimet ja varastolumi

    URHEILU 21.11. 19:26 6261

  1. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 13 29 78

  2. Multia ei lähde selvitykseen

    UUTISET 22.5. 17:36 3 0 36

  3. Keuruu laajentaisi selvitysaluetta

    UUTISET 21.5. 10:26 10 1 27

  4. Kaupunginhallitus ei vaadi erityistilintarkastusta

    UUTISET 22.5. 09:45 4 2 24

  5. Arviointikertomus puhutti, tilinpäätöksestä äänestettiin

    UUTISET 21.5. 09:44 8 1 22

  6. Petäjävesi mukana, jos muutkin

    UUTISET 21.5. 10:21 8 1 21

  7. Kesän tietyöt haittaavat liikennettä

    UUTISET 20.5. 15:11 11 1 20

  8. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 16 2 20

  9. Keuruu haluaa säilyttää päätösvallan

    UUTISET 22.5. 09:30 4 2 20

  10. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 27 3 13

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, 42701 KEURUU    avoinna ma - pe kello 8.30 - 16.00   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot