Uskalin range avattiin
- Uskalin rangella pääsee harjoittelemaan golfia täysimittaisesti.
Keuruulaisten golfin harrastajien haave omasta harjoitusalueesta toteutui keskiviikkona, kun Uskalin range avattiin käyttöön. 60 metriä leveälle ja 220 metriä pitkälle nurmialueelle mahtuu kymmenen lyöntiharjoituspaikkaa, hiekkaeste ja puttausviheriö.
Uskalin alueella harrastavat myös Keuruun jousiampujat. Jousiampujien radat sijaitsevat nurmialueen reunassa taimikkorivien välissä, joten lajien harrastaminen onnistuu yhtä aikaa.
Harrastamisen lisäksi alue on tarkoitettu lajeihin liittyvään opetus-, tutustumis- ja kilpailutoimintaan.
Keuruun Golf ry:n puheenjohtaja Ilkka Pohjola on oikein tyytyväinen harjoitusalueeseen. Tekemistä vielä kuitenkin riittää ennen virallisia avajaisia.
– Viralliset avajaiset pidetään luultavasti vasta keväällä. Vielä pitää parantaa yleistä siisteyttä, huolehtia wc-tilat alueelle ja niin edelleen, Pohjola kertoo.
Keskiviikkona paikalle kerääntyi kuitenkin mukavasti lajin harrastajia. Mukana oli myös useita lapsia.
Lue lisää perjantain Suur-Keuruusta



Kyllä. Kiitokset menevät Timo Laineelle.
Ilmoita asiaton kommentti