Sademäärä jo yli heinäkuun keskiarvon
Erityisen runsaat sateet ovat kiusanneet Keuruuta. Viimeisen vuorokauden aikana sadevesi on valloittanut ympäristöä huolella.
Multialainen säämies Esa Rössi mittasi viime vuorokauden sademääräksi 21,5 milliä. Sekin on paljon, mutta luultavasti Keuruun puolella saatiin enemmän vettä. Pelastusviranomaisten mukaan viime yönä Keuruulla satoi vettä jopa 50 milliä.
– Rankimmat sateet tulivat Keuruulla, joten on mahdollista, että vettä tuli niinkin paljon. Ukkoshenkiset sateet ovat rajuja, Rössi vahvistaa.
Heinäkuun tähänastinen sademäärä on 93,3 milliä. Se kattaa jo reilusti koko heinäkuun pidemmän ajan keskiarvoisen sademäärän, joka on 80 milliä.
– Kun ennen kuun puoltaväliä saadaan vettä satakunta milliä, niin se on jo kummallista. Ei ennen ole kohdalleni sellaista sattunut, Rössi sanoo.
Ennusteetkaan eivät näytä lupaavilta.
– Voi mennä pitkäänkin, ennen kuin säätilaan saadaan muutosta. Sitä ei kukaan tiedä, milloin se tulee.
Runsaiden sateiden vuoksi ojat ja tiet ovat päässet tulvimaan Keuruun seudulla. Ainakin Mäntäntiellä, Suojoella ja Jukojärvellä on ollut tie poikki. Myös talojen kellareihin on päässyt vettä.
Ympäristönsuojelusihteeri Anna Huovinen kehoittaa ilmoittamaan sateen aiheuttamista ongelmista pelastuslaitokselle ja ympäristöhaitoista hänelle.
– Maataloudelle näistä runsaista sateista on haittaa, kun veden ravinnepitoisuudetkin kasvavat. Veteen pääsee myös kiintoainetta, savea ja muuta hienoa ainesta, joten tulvavesi saattaa siksi olla samean näköistä, Huovinen sanoo.



80 milliä Haapamäellä iltapäivän 12.7. ja aamupäivän 13.7. välillä. Olipa melkoista tykitystä. Ei ihme että vedet on tulvakorkeudessa...
Ilmoita asiaton kommentti