Salamat: Pihlajavedellä paloi piharakennuksia, Närekujalla reikä seinään
Salamat sytyttivät paloja ja aiheuttivat vaaratilanteita sunnuntai-iltana, kun Keuruun seudulla raivosi ukonilma.
Pihlajavedellä tuhoutui tulipalossa kolme ulkorakennusta. Rakennusten omistaja ei ollut paikalla. Hälytyksen palosta teki ohikulkija. Palokunta onnistui suojaamaan läheisen asuinrakennuksen.
Tuhoutuneissa ulkorakennuksissa oli lähinnä polttopuuta ja sahatavaraa sekä jonkun verran palavia nesteitä.
Palon sytytti todennäköisesti salama, sillä rakennusten vierestä oli iso kuusi katkennut salamaniskusta viiden metrin korkeudesta.
Palokunta tarkisti kyteviä raunioita vielä maanantaina aamulla.
Keuruulla Närekujalla salama iski omakotitalon seinään parin-kolmen sentin kokoisen reiän ja tunkeutui astiakaappiin, mutta ei sytyttänyt paloa. Palokunta tarkasti talon tapahtuneen jälkeen.
Selkisaaresta tehty palohälytys osoittautui aiheettomaksi, saaressa oli poltettu roskia. Järvipelastus kävi tarkastamassa tilanteen.
Automaattihälytyksiä tuli Pioneerivarikolta Kalettomalta ja Haapamäen veturipuiston motellista. Toimenpiteitä ei kuitenkaan kohteissa tarvittu tarkastuksen lisäksi.


