*

Suur-Keuruu

Uutiset

Päivitetty 26.6.2012 17:46, julkaistu 26.6.2012 17:43

Keuruun Musiikkileiri on taas täydessä käynnissä

Kuva: Harri Mertaniemi
Harri MertaniemiLähetä palautetta toimittajalle

Keuruun koulunmäellä kuuluu taas ahkera soitto. Nuoret musikantit aloittivat kesäleirinsä tiistaina.

Kymmenen päivää kestävälle Keuruun Musiikkileirille osallistuu tänä vuonna 139 soitonopiskelijaa. Heidän lisäkseen leirillä opiskelee päivittäin kuutisenkymmentä pientä musiikkileikkikoululaista.

Keuruun, Multian ja lähikuntien lisäksi musiikkileirille on kokoontunut soitonopiskelijoita pääkaupunkiseutua ja Koillismaata myöten.

Musiikkileirillä opiskeltavien instrumenttien valikoima on lavea. Tänä kesänä opetusta annetaan lähes 20 eri instrumentin soitossa.

Leiriin kytkeytyvä Soiton Paikka -festivaali tarjoaa keuruulaisille aiemmilta kesiltä tuttuun tapaan laajan konserttien sarjan.

Ensi viikon torstaihin mennessä konsertteja, oppilasiltoja ja matineoita ehtii olla viitisentoista.

Leirin päätöspäivänä, torstaina 5. heinäkuuta leiriläiset musisoivat erilaisissa kokoonpanoissa myös pitkin Keuruun keskustaa.

Musiikkileirin ensimmäisen päivän tunnelmista enemmän Suur-Keuruussa keskiviikkona.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)28.6.2012 14:17

Sillä se on soittajalle soppaa, tai ainakin mahdollistaa tykötarpeiden hankinnnan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)27.6.2012 16:46

Käykää keuruulaiset kuuntelemassa hyviä ja vielä parempia konsertteja.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Keuruu laajentaisi selvitysaluetta

    UUTISET 21.5. 10:26 41

  2. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 82

  3. Petäjävesi mukana, jos muutkin

    UUTISET 21.5. 10:21 31

  4. Arviointikertomus puhutti, tilinpäätöksestä äänestettiin

    UUTISET 21.5. 09:44 31

  5. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 419

  6. HPP:lle avauspiste Palokasta

    URHEILU 21.5. 09:12 30

  7. Kesän tietyöt haittaavat liikennettä

    UUTISET 20.5. 15:11 61

  8. Joulupukki päräytti Harrikalla Hubimessut käyntiin

    UUTISET 18.5. 10:29 200

  9. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 223

  10. PaRi puristi KeuPan ahtaalle

    URHEILU 18.5. 14:55 140

  1. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 82

  2. Kesän tietyöt haittaavat liikennettä

    UUTISET 20.5. 15:11 61

  3. PaRi puristi KeuPan ahtaalle

    URHEILU 18.5. 14:55 141

  4. What happens in Keuruu, stays in Keuruu

    UUTISET 18.5. 14:51 173

  5. Joulupukki päräytti Harrikalla Hubimessut käyntiin

    UUTISET 18.5. 10:29 203

  6. Lehdistön lakko peruuntui

    UUTISET 17.5. 12:21 203

  7. Sari Saarinen Kuntaliiton valtuustoon

    UUTISET 17.5. 12:11 235

  8. Jäsenkunnilta lausunnot uudesta sairaalasta

    UUTISET 28.11. 14:37 1172

  9. Jouluvalot puhuttavat Keuruulla

    KYLÄLUUTA 20.12. 11:38 5687

  10. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 223

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 19691

  2. Eläkeaalto pyyhkii Keuruun kouluja

    UUTISET 16.5. 09:17 302

  3. Kymppikilon hauki Tarhiasta

    UUTISET 13.5. 09:08 366

  4. Kortiton kaahari kärähti Multialla

    UUTISET 15.5. 18:11 291

  5. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1046782

  6. Haapamäen asemakokonaisuus myyty

    UUTISET 16.5. 09:24 2534

  7. Ilmianna hyvä paikallinen palvelu

    UUTISET 13.10. 17:19 91687

  8. Sari Saarinen Kuntaliiton valtuustoon

    UUTISET 17.5. 12:11 235

  9. Kerro ajatuksesi: Mistä Keuruulle 300 uutta työpaikkaa?

    UUTISET 23.2. 18:18 383107

  10. Valkolakit Keuruulle ja Petäjävedelle

    UUTISET 17.5. 10:35 223

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 19691

  2. Multialla vain 28 ehdokasta, 17 valitaan

    UUTISET 18.9. 16:40 1046782

  3. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 1905596

  4. Ilmianna hyvä paikallinen palvelu

    UUTISET 13.10. 17:19 91687

  5. Perussuomalaisilla kolme naisehdokasta

    UUTISET 18.9. 17:11 88755

  6. Jouluvalot puhuttavat Keuruulla

    KYLÄLUUTA 20.12. 11:38 5687

  7. Kouluraja-asia palautettiin lautakuntaan

    UUTISET 15.1. 09:47 43421

  8. Pihlajaveden pitäjän olohuone palvelee

    UUTISET 29.4. 12:04 846

  9. Rollaattorimarssi kutsuu mukaan

    UUTISET 29.4. 11:53 836

  10. Keuruun maakuntaviestissä nettikuulutus, nilkkatunnistimet ja varastolumi

    URHEILU 21.11. 19:26 6231

  1. Perussuomalaiset esittää Keulinkin lakkauttamista

    UUTISET 21.5. 09:15 4 19 15

  2. Salla rikkoi EM-kisarajan

    URHEILU 21.5. 09:10 8 2 8

  3. Keuruu laajentaisi selvitysaluetta

    UUTISET 21.5. 10:26 4 1 7

  4. Arviointikertomus puhutti, tilinpäätöksestä äänestettiin

    UUTISET 21.5. 09:44 3 1 6

  5. Petäjävesi mukana, jos muutkin

    UUTISET 21.5. 10:21 3 1 5

  6. Kesän tietyöt haittaavat liikennettä

    UUTISET 20.5. 15:11 6 1 3

  7. Uutisen takana: Hengissä hirvikolarista

    UUTISET 13.5. 08:55 20 2 2

  8. HPP:lle avauspiste Palokasta

    URHEILU 21.5. 09:12 3 2 2

  9. Sote vain entistä sekavampi

    UUTISET 13.5. 09:05 21 9 1

  10. Kymppikilon hauki Tarhiasta

    UUTISET 13.5. 09:08 36 6 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, 42701 KEURUU    avoinna ma - pe kello 8.30 - 16.00   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot