Iron Sky ja Puskala saivat suursuosion
Suomalainen tieteiskomedia Iron Sky sai ensi-iltayleisöltä riemukkaan vastaanoton lauantai-iltana Berliinissä. Elokuvaa ja elokuvan isää, Jarmo Puskalaa, jonka juuret juontavat Multialle, hehkutti muiden muassa Helsingin Sanomat kulttuurisivuillaan.
Helsingin Sanomien mukaan ennen esitystä ensi-iltayleisö antoi – osin seisaaltaan – aplodit Iron Skyn idean alkuperäiselle isälle Jarmo Puskalalle. Puskala oli nähnyt unta Hitleristä, ja ehdottanut sauna-illassa kahdeksan vuotta sitten, että tehdään elokuva natseista Kuussa. Aplodit järjesti ohjaaja Timo Vuorensola.
Helsingin Sanomat uumoilee elokuvalle menestystä ja mainitsee, miten täpötäysi Friedrichstadt-Palastin sali nauroi monissa kohdissa elokuvaa ja myös muutaman kerran välitaputti.
Berliinistä sunnuntaina Helsinkiin palannut Puskala kertoi ensi-iltamenestyksen maistuneen makealta.
– Tunnetta on vähän vaikea eritellä. Hieman sama kuin pilvissä leijuisi. Takana on sentään kuuden vuoden työ ja ensi-illassa vastaanotto oli kyllä mahtava.
Perusidean isä kertoo osallistuneensa käsikirjoitustiimin työskentelyyn yhdessä kirjailina Johanna Sinisalon kanssa. Myös elokuvan nettimarkkinointi on ollut Puskalan käsissä.
Iron Skyn tarinassa natsit ovat paenneet Kuuhun 1945 ja ovat vuonna 2018 palaamassa Maahan. Ensi-illassa paikalla oli elokuvan tekijöitä iltapuvuissaan mutta myös faneja ja tavallista yleisöä.
Yleisöä oli Berliinin ensi-illassa noin 1 900.



Hyvä pojat! Onkohan Kreikkaan myyty levitysoikeuksia?
Ilmoita asiaton kommentti