Liitossanelu ei kelpaa Sirniölle
Petäjäveden ja Multian kunnanjohtaja Teppo Sirniö karsastaa keskiviikkona julkistettua kuntauudistusraporttia sen ylhäältä tulevan sanelun vuoksi. Sirniön mukaan esitys halventaa itsenäisten kuntien toimivaltaa ja ilmentää valtiovallan röyhkeyttä. Sirniö ei kuitenkaan ole nostamassa johtamiaan kuntia oitis kapinaan, vaan kunnat perehtyvät raporttiin, kuulevat kuntaministerin perustelut ja sorvaavat esityksestä vaaditut lausunnot.
– Myös naapurikuntien kantoja ja tuntemuksia kuulostellaan, Sirniö suunnittelee. Petäjäveden niputtaminen Jyväskylän kaupunkiseutuun ei Sirniön mukaan riitele kunnan omien kehittämisajatusten kanssa niin kauan kuin puhutaan yhteistyön ja asioinnin suunnasta.
– Sen sijaan Petäjäveden strategiaan kuuluu vahva ajatus itsenäisestä kunnasta. Minkäänlaisia kuntaliitosneuvotteluja ei ole ollut aikomus kenenkään kanssa käydä, Sirniö painottaa.
– Multian kohdalla pätevät samat ajatukset. Emme ole heittämässä romukoppaan parikunta-ajatusta ennen aikojaan.
Sirniö ei kummeksu tuttujen naapurusten niputtamista, vaan tuumii, että jo Suomen Kuvalehden aiemmin julkistama kartta antoi odottaa tämän tapaista.
– On kuitenkin kohtuutonta esittää näille kahdelle yhteisesti liittymistä johonkin tuntemattomaan kuntakokonaisuuteen. Tuskinpa vain Multiaa suunta, minne luontaista asiointia ei ole käytännössä lainkaan.
Muiden alueen kuntajohtajien näkemyksiä runsaasti perjantain Suur-Keuruussa.





Täysin varma huhu kertoo, että Sahrajärveä ollaan liittämässä Kauniaisiiin. Näin saadaan veroprosenttti kerralla kuntoon.
Ilmoita asiaton kommentti