Monen perheen palikat hajallaan
- Sari ja Juha Pellon perhe on juurtunut Keuruulle ja koti säilyy Kurkiniemessä. Tyttäret Salla 2 ja Aino 8 saavat pitää tutut leikkikaverit, vaikka vanhempien on rakennettava arki uusista palikoista vuoden 2015 alusta.
Keuruulaiset Sari ja Juha Pelto työskentelevät molemmat Pioneerirykmentissä. Keskiviikkona kuultu Keuruun varuskunnan lakkautuspäätös tuli ja ei tullut pariskunnalle yllätyksenä. Lakkautuksen mahdollisuus on leijunut upseerina työskentelevän Juha Pellon työpaikalla useita vuosia, samoin keittiöllä, missä Sari Pelto työskentelee kokkina. Vaikka päätös lopetti useita vuosia kestäneen epävarmuuden, Juha Pelto kuvaa kuitenkin lopullista tietoa jäätäväksi iskuksi.
– Sitä se on kaikille varuskunnassa työskenteleville, mutta myös keuruulaisille ja lopulta myös koko maakunnalle. Moni perhe miettii, mitä nyt. Erityisesti nuoremmille perheellisille työntekijöille tilanne on vaikea, Juha Pelto tietää. Pellon perheelle tilanne on hivenen selkeämpi, sillä kaksi vuotta sitten hankittu koti Kurkiniemessä on tarkoitus pitää myös siitä tilanteessa, että perheenpää joutuu matkatöihin.
Sari Pelto tuumii, että elämässä tulee nyt eteen vaihe, jolloin erilaiset mahdollisuudet on tarkasteltava avoimesti. Työn ja koulutuksen vaihtoehdot tulevat mietittäviksi.
2-vuotiaan Sallan ja 8-vuotiaan Ainon kotiin vanhemmat eivät halua kantaa huolta ja epävarmuutta.
– Perheen koululaisen kanssa asiasta jutellaan, sillä useita perheitä liippaava asia nousee varmasti esille koulussakin. Ja on tietysti aivan luonnollista, että puimme asiaa vielä keskenämme. Tosin ennen keskiviikkoa meillä ei ollut kovin monta kertaa lakkautuspäätöstä arvuuteltu. Vasta henkilökunnan tiedotustilaisuudessa asia varmistui molemmille.
Upseerina työskentelevä Juha Pelto tietää, että päätöksen valmisteluissa sekä rykmentin että Keuruun kaupungin johtajat ovat tehneet työtä oman rykmentin säilyttämiseksi sydämellä.
– Kaikki voitava tehtiin, mutta se ei riittänyt. Menetys on paikkakunnalle suuri. Niin suuri, että mikään ei sitä korvaa.
Pellon perheen haastattelu Suur-Keuruussa perjantaina osana kokonaisuutta, joka käsittelee puolustusvoimien säästötoimia ja niiden vaikutusta Keuruulla.



Kokoomus tätä touhuavetää ja suunta on NATOON
Ilmoita asiaton kommentti