Keuruu vaatii, että rykmentti jatkaa
Pioneerirykmentin toimintaa on jatkettava Keuruulla, vaatii Keuruun kaupunginhallitus tiedotteessaan.
Keuruun kaupunki esittää, että valtioneuvosto muuttaa puolustusvoimauudistusratkaisuaan ja päättää jatkaa Pioneerirykmentin toimintaa Keuruun varuskunnassa. Tämä on Suomen edun mukaista sekä turvallisuus- että taloussyistä. Keuruun varuskunnasta ei löydy kaivattuja säästöjä vaan päinvastoin Pioneerirykmentin siirtäminen muualle lisäisi kustannuksia. Puolustusvoimien talousongelmat ovat sen muissa menoerissä. Lisäksi Pioneerirykmentti on joukko-osasto, joka laaja-alaisesti tukee maamme kaikkia turvallisuusviranomaisia myös normaalioloissa.
Keuruu vaatii myös, että valtioneuvoston kompensoitava kaikki työpaikkamenetykset.
– Mikäli Keuruu menettää puolustusvoimauudistuksen ja Räjähdelaitoksen Keuruun Varikon supistamisen (13.12.2011) takia työpaikkoja, Keuruun kaupunki edellyttää valtioneuvostolta täysimääräistä kompensaatiota jokaisesta työpaikasta, sanotaan tiedotteessa.
Kaupunginhallituksen mukaan valtioneuvoston tulee päättää tuotannollisten työpaikkojen siirtämisestä muualta Suomesta Keuruulle sekä maksimirahoituksesta Keuruun seudun muiden työnantajien kaikkiin investointeihin. Lisäksi valtioneuvoston on korvattava kaikki infrastruktuuri-investoinnit.
– Puolustusvoimauudistus aiheuttaa sen, että osa juuri rakennettua infrastruktuuria jää vaille käyttöä. Tästä aiheutuvat taloudelliset menetykset tulee korvata Keuruu-konsernille täysimääräisesti.
Tiedotteessaan Keuruun kaupunki asettuu Pioneerirykmentin työntekijöiden puolelle.
– Keuruun kaupunki yhteistyökumppaneineen on Pioneerirykmentin työntekijöiden puolella ja olemme aktiivisia, jos työpaikkoja menetetään Keuruulta. Kaupunki edellyttää, että valtioneuvosto kantaa vastuun myös Keuruun seudulla asuvien suomalaisten hyvinvoinnista ja tekee konkreettisia Keuruulle myönteisiä päätöksiä, jotta Keuruulla ei tapahdu pysyviä työpaikkamenetyksiä.





Ongelmia riittää vaikka koko Suomi liitettäisiin yhdeksi kunnaksi. Hyvinvointi-Suomi on pelastettavissa vain palvelutuotannon menojen ja käytettävissä olevan rahoituksen jatkuvalla pysyvällä tasapainolla. Mittavillakaan kuntaliitoksilla sitä ei saada aikaan.Rahattomuus ja kustannukset kuljeksivat liitoksilla vain taskusta/kunnasta toiseen, mutta siitään resurssit eivät lisäänny.
Ilmoita asiaton kommentti