Keskisuomalaiset kansanedustajat tyrmistyivät
Puolustusvoimien esitys on järkytys keskisuomalaisille edustajille.
– Keskisuomalaisina hallituspuolueiden kansanedustajina olemme tyrmistyneitä Puolustusvoimien laatimasta rakennemuutosesityksestä. Keski-Suomen osalta ehdotetut ratkaisut ovat kestämättömiä ja tulemme vaatimaan koko esityksen kriittistä arviointia eduskunnassa, tiedottavat Susanna Huovinen (sd), Tuula Peltonen (sd), Eila Tiainen (vas) ja Sinuhe Wallinheimo (kok).
– Rakennemuutosesitys on laadittu sota-ajan tarpeisiin sopivaksi. Tästä johtuen esitettyjen toimien aluepoliittisia talous- ja työllisyysvaikutuksia tai oikeudenmukaisuutta ei ilmeisesti ole pohdittu. Puolustusvoimien sisällä tuntuu olleen jo pidempään vahva käsitys rakennemuutoksesta Keski-Suomen osalta, sillä tehty vaikutustyö ei ole tavoittanut asiaa valmistelleita tahoja.
– Olemme sitoutuneet hallitusohjelman linjauksiin, jotka sisältävät menosäästöjä myös Puolustusvoimille. Edellytämme kuitenkin, että tehtävät säästöt kohdentuvat oikeudenmukaisesti, kansanedustajat sanovat.
Keskustan keskisuomalaisten kansanedustajien vastine puolustusvoimien rakenneuudistusesitykseen Keuruun varuskunnan osalta nimeää hankkeen vääräksi puolustuspoliittiseksi valinnaksi sekä erityisen rujoksi aluepoliittiseksi linjanvedoksi.
Mauri Pekkarinen, Aila Paloniemi ja Anne Kalmari sanovat tiedotteessaan, että Keuruun varuskunnan lakkauttaminen olisi erittäin suuri virhe.
– Teemme kaikkemme hankkeen kaatamiseksi. Keuruun varuskunta on hyvässä kunnossa, se toimii taloudellisesti, on hyvin hoidettu ja johdettu. Sillä on selkeä ja kirkas rooli sekä armeijan varsinaisessa tehtävässä, että nyttemmin yhä useammin myös sellaisessa erikoisosaamisessa, mitä tarvitaan kansainvälisissä tehtävissä.
– Keuruun varuskunta on selkeästi sisämaan varuskunta. Sillä on tavattoman suuri merkitys Keuruun, seutukunnan ja koko maakunnan kannalta. Keuruun kaupunki on tehnyt paljon ja monissa asioissa varuskunnan menestyksen hyväksi. Noin 300 työpaikan menettäminen on suhteellisesti ottaen suurin maakunnassa koettu menetys vuosikymmeniin. Emme voi hyväksyä sellaista.
SDP:n keskisuomalaiset kansanedustajat Susanna Huovinen ja Tuula Peltonen ovat lähettäneet oman tiedotteensa, jossa he haluavat, että valtioneuvosto julistaa Keuruun ja Jämsän rakennemuutospaikkakunniksi puolustusvoimauudistuksen muutosten takia. Rakennemuutospaikkakunnilla on mahdollista saada monenlaisia valtionhallinnon tukitoimia muun muassa työllisyyden turvaamiseksi.
Kansanedustajat Huovinen ja Peltonen ovat jo tänään keskustelleet asiasta työministeri Ihalaisen kanssa ja aikovat toteuttaa työministerin vierailun Jämsään ja Keuruulle ensi tilassa.





Eipä ole opposition Keski-suomen edustajat Pekkarinen, Kalmari, Tuupainen tai Hakkarainen esittäneet, että Tikkakosken toiminnot siirrettäiskin Jämsän Halliin, mikä olis kokonaistaloudellisesti järkevintä. Eli ovat todellisuudessa täysin hallituksen lakkautus esitysten takana.
Jos tällainen esitys heiltä tulee, niin silloin uskon jopa vähän näihin opposition politiikkoihin.
T. Seppo Lampinen
Ilmoita asiaton kommentti