Uutiset

Päivitetty 3.2.2012 17:20, julkaistu 3.2.2012 17:14

JHL ja Aliupseeriliitto:henkilöstöä kuultava uudistuksessa

Henkilöstöä edustavat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Aliupseeriliitto vaativat, että henkilöstöä on kuultava puolustusvoimia uudistettaessa. Liittojen odotuksen mukaan hallitus julkistaa päätöksensä puolustusvoimien uudistamisesta keskiviikkona, kahdeksantena helmikuuta 2012.

Liitot moittivat hallitusta siitä, ettei tulevaa päätöstä ole valmisteltu valtion yhteistoiminnasta annetun lain mukaisesti.

– Kyseessä on puolustusvoimien rauhan ajan organisaation uudelleenjärjestely. Sen valmistelu olisi pitänyt toteuttaa yhteistoimintalain mukaisesti. Nyt näin ei ole tapahtunut, liitot muistuttavat.

JHL ja Aliupseeriliitto vaativat, että henkilöstölle annetaan aito mahdollisuus vaikuttaa suunnitelmiin ennen päätöksentekoa.

– Hallitusohjelmassakin todetaan, että puolustusvoimauudistus on toteutettava hyvän ja vastuullisen työnantajapolitiikan mukaisesti, korostaa JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta .

Eduskunnan puolustusvaliokunta otti kantaa yhteistoimintamenettelyyn tuoreimman turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä vuonna 2009. Valiokunta totesi lausunnossaan, ettei henkilöstöjärjestöjä kuultu selonteon valmistelussa.

Valiokunta piti välttämättömänä, että jatkossa puolustusvoimien henkilöstön asemaan vaikuttavia linjauksia käsitellään aina tiiviissä yhteistyössä henkilöstöjärjestöjen kanssa. Hallituksen tulisi kunnioittaa puolustusvaliokunnan päätöstä, liitot katsovat.

Liittojen kannanoton välitti STT perjantaina iltapäivällä.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)5.2.2012 01:53

Ensinnäkin nykyinen ruokahuolto ei ole valtion tehtävissä niin miksikäs se muuttuus?? ja toiseks ei kalettomalle mahu varastointiin juurikaan. laskeppa vaikka pelkkien autojen määrä, tai ylipäätäinsä kaikki materiaali mikä hädin tuskin mahtuu nykyänkään rykmentin varastoon niin tuskinpa kaleton siinä paljoa auta.. tai mikä ettei kun kamat metikköön sielähän sitä tilaa on..

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.2.2012 15:34

ÄÄnestäkää tomppelit nyky hallitusta se laittaa köyhät kyykkyyn.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.2.2012 10:46

Pioneerikoulu sekä Suojelukoulun koulutus yksiköt säästyvät, niitä ei lakkauteta, tämä tarkennuksena. Sitä vastoin keuruun pioneeri koulutus ja joukkoyksikkö lakautetaan, koska valmiusyhtymissä koulutetaan jo niin maa-kuin ilmavoimien tarpeisiin tarvittava määrä reservin pioneeri joukkoja.

Pioneeri sekä suojelukoulun yksiköt siirretään eri valmiusyhtymien alaisuuteen.

Toisin sanoen kyllä se nykymuotoinen varusmieskoulutus lakkaa Keuruun Valkealahdessa.

Varuskuntaan tulee uusi toiminta malli, mutta työpaikkoja ihan vain muutama, nekin sivilivetoisia. Ruokalan toiminta lakka, jos on ruokala tarve, niin tiloihin voi tulla yksityinen yrittäjä. PV ruokahuolto ei jatka.

Varuskuntakorjaamo ajetaan kokonaisuutena alas.

Materiaai varastointi, siltä osin kuin sitä jätetään, siirretään Kalettoman varastoihin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.2.2012 10:37

Totta Mooses. Kaikki on jo kirjattu 22.6.2012 hyväksyttyyn pääministeri Jyrki Kataisen Hallitusohjelmaan. Kuullaan, selvitetään, tutkitaan, fokusoidaan ja sitten lakkautetaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.2.2012 17:56

näin käy kun kokoomus kovine arvoineen on päättämässä asioista, siinä EI tavallisella työntekijällä ole MITÄÄN ARVOA

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  2. Pop up -ravintola Multian Mustalahden Makasiinilla

    UUTISET 16.5. 16:32 73

  3. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  4. Riihon Peräjärvi sai lintupallot

    LUONTO 15.5. 15:09 121

  5. Hallinto-oikeus kumosi kaavapäätöksen

    UUTISET 15.5. 14:03 1217

  6. Ratapenkereen korjaus katkaisee liikenteen Korkeakoskella

    KYLÄLUUTA 14.5. 15:49 150

  7. Karhuperheestä hankala pihavieras

    UUTISET 14.5. 15:40 1911

  8. Auton konepellillä istunut selvisi kolarista vahingoitta

    UUTISET 13.5. 09:51 223

  9. Alkolukko ei estänyt uusimasta rattijuopumusta

    UUTISET 13.5. 09:42 2311

  10. FCK yllätti KeuPan

    URHEILU 12.5. 13:26 250

  1. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  2. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  3. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    UUTISET 18.3. 10:31 2481

  4. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  5. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  6. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  7. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23896

  10. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2481

  2. Poliisilla mopometrit käytössä

    UUTISET 11.5. 10:48 3123

  3. Kotimäet vaativat itseoikaisua

    UUTISET 8.5. 10:10 4426

  4. Mika Lamminen otteli vapaaottelun SM-kultaa

    URHEILU 8.5. 08:46 484

  5. Vettä ei tarvitse enää keittää Petäjävedellä

    UUTISET 8.5. 12:42 412

  6. Itä voitti täpärästi kuntoiluottelun

    KUNNON JUTTU 9.5. 17:11 352

  7. KHO hylkäsi Järvenpään ja Lampisen seututerveyskeskus-valituksen

    UUTISET 9.5. 14:26 3853

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  10. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2481

  2. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  3. Keskusteluaukeama näyttää mallia

    UUTISET 30.3. 11:03 1866

  4. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  5. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  6. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  7. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  8. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23819

  10. Puheenjohtajan ääni ratkaisi kuntaliitoskannan

    UUTISET 2.4. 21:15 171109

  1. Valokuitu kiinnosti Multialla

    UUTISET 21.4. 14:52 84 80 27

  2. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 8 2 21

  3. Keuruu tarkensi ehdotustaan Mänttä-Vilppulalle

    UUTISET 8.5. 09:13 56 57 20

  4. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 248 1 18

  5. Kuka uitetaan tänä vuonna?

    UUTISET 26.4. 11:15 84 42 18

  6. Koop Arposesta tuli kraananeuvos

    UUTISET 30.4. 20:02 44 22 16

  7. Petäjävesi haluaa säilyä itsenäisenä

    UUTISET 12.4. 15:27 60 48 16

  8. Turvekaavan määräyksiä kiristetään

    UUTISET 19.4. 13:15 99 31 15

  9. Pihlajaveden ala-asteelle rahaa taidekasvatukseen

    UUTISET 4.5. 10:41 40 13 15

  10. Nainen kärysi ratista Keuruulla

    UUTISET 22.4. 09:45 42 15 14

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, PL 31, 42701 KEURUU    Vaihde: 010 665 5187   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot