Ennakkoäänestäjät ahkerina Keuruulla
Presidentinvaalin toinen vaalikierros lisäsi selvästi keuruulaisten ennakkoäänestysintoa, kun taas Multialla äänestysaktiivisuus hiipui yhtä selvästi.
Kun ennakkoäänestyksen toinen kierros tiistaina päättyi, oli äänestysoikeutensa käyttänyt 3 169 keuruulaista ja 477 multialaista. Keuruulla ennakkoäänestäjien määrä lisääntyi ensimmäiseen vaalikierrokseen verrattuna noin 50 äänestäjällä, Multialla määrä väheni parillakymmenellä.
Keuruulla on vuoden 2012 presidentinvaaleissa ulkosuomalaiset mukaan lukien 8 955 äänioikeutettua. Multialla äänioikeutettuja on samoin laskien 1576.
Ensimmäisellä kierroksella Keuruun ennakkoäänestysvilkkaus nousi 34,7 prosenttiin. Multian äänioikeutetuista ennakkoon äänesti 32,9 prosenttia.
Molemmissa kunnissa odotetaan toisen vaalikerroksen ulkomailta tulevia ennakkoääniä vielä perjantaihin asti. Postissa tulevat äänet korjaavat vielä ennakkoäänestysprosenttia ylös päin.
Sekä Multialla että Keuruulla äänestettiin ensimmäisellä vaalikierroksella ennakkoon jonkin verran innokkaammin kuin koko maassa keskimäärin. Suomen kaikista äänioikeutetuista ennakkoon kävi äänensä antamassa 31,5 prosenttia.
Koko ensimmäisen vaalikierroksen äänestysprosentti Keuruulla oli 71,4 prosenttia. Tulos oli parempi kuin vuoden 2006 presidentinvaalissa, jolloin luku oli 70,4.
Koko maassa ensimmäisen vaalikierroksen äänestysaktiivisuus nousi tänä vuonna 72,8 prosenttiin.
Vaalin ensimmäisellä kierroksella Keuruun ja Multian äänestäjät olisivat äänestäneet toiselle kierrokselle kokoomuksen Sauli Niinistön ja keskustan Paavo Väyrysen. Keuruulla Niinistö oli selvä ykkönen, mutta Multialla keskustan Paavo Väyrynen kiri Niinistön ohi. Toisen kierroksen presidenttiehdokas, vihreiden Pekka Haavisto keräsi Keuruulla 13,8 prosentin ja Multiallakin 12,9 prosentin kannatuksen ja oli paikkakunnilla ensimmäisen kierroksen kolmonen.
Koko maassa toisen kierroksen ennakkoäänestys päättyi hieman vilkkaampana kuin kuusi vuotta sitten. Yhteensä äänensä antoi ennakkoon 36 prosenttia äänioikeutetuista, reilut 1,5 miljoonaa ihmistä. Ennakkoäänestys alkoi viime keskiviikkona ja päättyi tiistaina.
Toisella kierroksella äänestäminen on ollut perinteisesti vilkkaampaa kuin ensimmäisellä kierroksella.
Varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntaina.



Olishanse kansanvallan kannalta hieman noloa jos äänestysprosentti jäisi alhaiseksi, mikä on odotettavissa.
Kovin on värittömiä nämä (missit),,vaihtoehdot..
Ilmoita asiaton kommentti