Uutiset

Päivitetty 31.1.2012 11:30, julkaistu 31.1.2012 11:13

Sähkökatkoja myrskyn herkistämillä linjoilla

Yli tunnin mittaiset sähkökatkot ovat kiusanneet Keuruun ja Multian kotitalouksia maanantain ja tiistain välillä. Katkoksista kärsittiin maanantai-iltana muun muassa Kalettomalla ja Ilvestien varrella. Tiistaina aamuyöllä pitkä katkos oli vuorostaan Multian suunnalla.

Keuruun Sähkön verkkopäällikkönä työskentelevä Ari Fräntilä kertoo, että pakkaspäivien katkosten syyt juontavat juurensa Tapaninpäivän ja Hannunpäivän myrskyihin.

– Myrskyissä linjoille kaatuneet ja katkeilleet puut aiheuttivat johtimen lämpenemisen. Lämmenneiden johtojen metallinkoostumus on herkkä pakkaselle ja lanka katkeaa herkästi. Mitä kylmempi tulee, sitä todennäköisemmäksi käykin sähkökatkoksen vaara siellä, missä on myrskytuhoja ollut. Lisäksi puut kestävät eri tavalla raskasta lumitaakkaa ja latvuksia katkeilee nyt siellä täällä.

Fräntilän mukaan sähkökatkoja tarkkaillaan nyt valvomossa valppaasti.

– Tilanteeseen on myös ennalta yritetty varautua puhdistamalla johtolinjojen vierusmetsiä lumesta. Näissä töissä lensi viime viikolla helikopteri alueellamme. Varautumisesta huolimatta katkoja saattaa kuitenkin tulla ja siihen on varauduttu,että katkeilleita johtoja joudutaan korjaamaan.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)3.2.2012 18:14

Kommentointikatkoja kunnallismyrskyn herkistämällä Multialla!
Kommentoinnin vähyys ei mielestäni johdu kunnallisaloitteesta.
Nyt vaan ei ole ollut uusia aiheita kommentointiin.
Valitukset Poukaman keittiöasioista, kunnanjohtajan vaalista ym. on jo niin juurta jaksain koluttu, että odotellaan rauhassa vastauksia korkeimmalta taholta.
Puolustajiltakin on kopiointi loppunut.

Multian kunnallisaloite ei voi estää politikoiden ja johtavien viranhaltijoiden arvostelua jatkossakaan.
Totta voi aina puhua asioiden oikeasta tilasta.
Parasta toimia niin kuin lait ja asetukset säätävät sekä oikein ja oikeudenmukaista on!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)1.2.2012 10:45

Näillä keleillä (-26,5C viime yönä) huomaa nopeasti
sähköjen puuttumisen. Kiertovesipumpun pysähtyessä se jäähtyminen alkaa välittömästi.Kiertovesipumpun saa viritettyä toimimaan varajärjestelmällä jolloin
ainakin lämmitys toimii katkon aikana.Tosin omalla
kohdalla huomasin että kun avaan shuntin täysin niin vesi kiertää vapaanakin. Kattila on kellarissa
ja ylöspäinhän lämmöllä on tapana nousta. Lisäksi on puuhella,takka,saunankiuas joten ihan heti ei pitäisi tuleman holotna.

Huomaan keskustelun laantuneen.Multian maine uuden ajan maaseutukuntana on palautumassa. Keskustelun laantumiseen lienee vaikuttanut eniten se kunnassa
tehty aloite tai sitten on tullut jo viranomaisen tutkimusperäistä tietoa jotta mistä osoitteista tänne on kirjoiteltu eniten.

ÄLÄ TULE PAKKANEN MEILLE !

Tuomo Oksanen , Väätäiskylä

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  2. Pop up -ravintola Multian Mustalahden Makasiinilla

    UUTISET 16.5. 16:32 73

  3. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  4. Riihon Peräjärvi sai lintupallot

    LUONTO 15.5. 15:09 121

  5. Hallinto-oikeus kumosi kaavapäätöksen

    UUTISET 15.5. 14:03 1217

  6. Ratapenkereen korjaus katkaisee liikenteen Korkeakoskella

    KYLÄLUUTA 14.5. 15:49 150

  7. Karhuperheestä hankala pihavieras

    UUTISET 14.5. 15:40 1911

  8. Auton konepellillä istunut selvisi kolarista vahingoitta

    UUTISET 13.5. 09:51 223

  9. Alkolukko ei estänyt uusimasta rattijuopumusta

    UUTISET 13.5. 09:42 2311

  10. FCK yllätti KeuPan

    URHEILU 12.5. 13:26 250

  1. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  2. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  3. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    UUTISET 18.3. 10:31 2481

  4. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  5. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  6. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  7. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23896

  10. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2481

  2. Poliisilla mopometrit käytössä

    UUTISET 11.5. 10:48 3123

  3. Kotimäet vaativat itseoikaisua

    UUTISET 8.5. 10:10 4426

  4. Mika Lamminen otteli vapaaottelun SM-kultaa

    URHEILU 8.5. 08:46 484

  5. Vettä ei tarvitse enää keittää Petäjävedellä

    UUTISET 8.5. 12:42 412

  6. Itä voitti täpärästi kuntoiluottelun

    KUNNON JUTTU 9.5. 17:11 352

  7. KHO hylkäsi Järvenpään ja Lampisen seututerveyskeskus-valituksen

    UUTISET 9.5. 14:26 3853

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  10. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2481

  2. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  3. Keskusteluaukeama näyttää mallia

    UUTISET 30.3. 11:03 1866

  4. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  5. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  6. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  7. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  8. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23819

  10. Puheenjohtajan ääni ratkaisi kuntaliitoskannan

    UUTISET 2.4. 21:15 171109

  1. Valokuitu kiinnosti Multialla

    UUTISET 21.4. 14:52 84 80 27

  2. Keuruu tarkensi ehdotustaan Mänttä-Vilppulalle

    UUTISET 8.5. 09:13 56 57 20

  3. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 248 1 18

  4. Kuka uitetaan tänä vuonna?

    UUTISET 26.4. 11:15 84 42 18

  5. Koop Arposesta tuli kraananeuvos

    UUTISET 30.4. 20:02 44 22 15

  6. Turvekaavan määräyksiä kiristetään

    UUTISET 19.4. 13:15 99 31 15

  7. Pihlajaveden ala-asteelle rahaa taidekasvatukseen

    UUTISET 4.5. 10:41 40 13 15

  8. Nainen kärysi ratista Keuruulla

    UUTISET 22.4. 09:45 42 15 14

  9. Pohjosen valitus Tervan palovarastosta nurin

    UUTISET 8.5. 09:33 38 12 14

  10. Kansallista veteraanipäivää vietettiin seudulla

    UUTISET 27.4. 16:23 47 5 14

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, PL 31, 42701 KEURUU    Vaihde: 010 665 5187   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot