Uutiset

Päivitetty 30.1.2012 14:54, julkaistu 30.1.2012 14:47

Multialle jäi harvin hirvikanta

Keski-Suomessa kaadettiin päättyneellä hirvenmetsästyskaudella 4 653 hirveä. Määrä on lähes sama kuin edellisellä kaudella. Metsästäjät ilmoittivat jäävän hirvikannan tiheydeksi 2,9 hirveä tuhannella hehtaarilla.

Harvin hirvikanta, 2,3 hirveä tuhannella hehtaarilla, jäi Multian ja Pylkönmäen riistanhoitoyhdistyksien alueille.

Joulukuun lopussa päättyneellä hirvenmetsästyskaudella kaadettiin 2 298 aikuista hirveä ja 2 355 vasaa. Metsästäjät arvioivat metsästysalueilleen jääneen metsästyksen jälkeen 4 170 hirveä. Vähennystä edellisestä vuodesta oli yli 1000 hirveä.

Hirvitiheys on riistakeskuksen mukaan hirvitalousalueilla aluekokouksen asettamassa tavoitetiheydessä.

Tihein hirvikanta, 3,6 hirveä tuhannella hehtaarilla, ilmoitettiin jääneen Vanhan-Korpilahden riistanhoitoyhdistyksen alueelle.

Syksy oli poikkeuksellisen lämmin ja hirvet pysyttelivät pitkään kesälaidunalueillaan. Siirtyminen talvilaidunalueille alkoi vasta viimeisten jahtiviikkojen aikana. Osin tästä syystä pyyntilupien käyttöaste jäi ennätyksellisen alhaiseksi. Myönnetyistä pyyntiluvista käytettiin 86,4 prosenttia.

Hirvenmetsästysseurueet ovat saalisilmoituksissaan arvioineet myös metsästysalueillaan elävien muiden hirvieläinten määriä. Ilmoitusten mukaan Keski-Suomessa elää tällä hetkellä 1100 valkohäntäpeuraa, 1400 metsäkaurista sekä 350 metsäpeuraa. Kaikkien pienten hirvieläinten määrät ovat pysytelleet lähes edellisen vuoden tasolla.


AVAINSANAT:

Kommentit (9)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)31.1.2012 23:14

(Vieras) 31.1.2012 11:27

pyynti luvat on yhdyssana ja muutenkin kirjoituksessasi on paljon virheitä, esim. ISOILLA-kirjaimilla tarkoittaa huutamista ja ne välimerkit. En itse kehtaisi kirjoittaa edes vessan seinään, jos suomenkielen taitoni olisi noin puutteellista.

Opettaja Jyväskylästä

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.1.2012 20:20

Tämän syksyn trendi on tällä palstalla asioiden vääristely, mustamaalaaminen ja kaikenlaisten asioista tietämättömien maalaistollikoiden paskanjauhanta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.1.2012 18:27

Tämän syksyn trendi kuuluu olevan, ammut vasan, etsit seuraavana päivänä. On todennäköisesti hiukan pulleammassa kunnossa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.1.2012 11:27

Hirviporukat saisivat uusia pyynti luvat ja kuunella maanomistaja tahoja asioista.Jos on SUULISESTI sovittu vain hirven metsästämisestä niin tätä pitää myös noudataa,kaikimuut lajit pitää antaa olla rauhassa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.1.2012 10:50

Sittenhän ei liharuoka lopu. Ryhdytään syömään sitä toista lajia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.1.2012 10:11

Eräs toinen laji aiheuttaa paljon enemmän liikenneonnettomuuksia, jopa kuolemaan johtavia. Lisäksi ne aiheuttavat valtakunnallisesti ja maailmanlaajuisesti merkittäviä taloudellisia vahinkoja. Keuruullakin niiden kanta on hyvin tiheää, keskimäärin 84 tuhannella hehtaarilla kohti. Multialla näitä petoja on keskimäärin 25,3 tuhatta hehtaaria kohti.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.1.2012 07:30

Jäikö paljon orpoja vasoja.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.1.2012 17:41

Eikä nouse äkkiä kuulemma ampuivat paljon naaraita.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.1.2012 16:14

Hyvä juttu.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  2. Pop up -ravintola Multian Mustalahden Makasiinilla

    UUTISET 16.5. 16:32 73

  3. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  4. Riihon Peräjärvi sai lintupallot

    LUONTO 15.5. 15:09 121

  5. Hallinto-oikeus kumosi kaavapäätöksen

    UUTISET 15.5. 14:03 1217

  6. Ratapenkereen korjaus katkaisee liikenteen Korkeakoskella

    KYLÄLUUTA 14.5. 15:49 150

  7. Karhuperheestä hankala pihavieras

    UUTISET 14.5. 15:40 1911

  8. Auton konepellillä istunut selvisi kolarista vahingoitta

    UUTISET 13.5. 09:51 223

  9. Alkolukko ei estänyt uusimasta rattijuopumusta

    UUTISET 13.5. 09:42 2311

  10. FCK yllätti KeuPan

    URHEILU 12.5. 13:26 250

  1. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  2. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  3. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    UUTISET 18.3. 10:31 2481

  4. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  5. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  6. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  7. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23896

  10. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2481

  2. Poliisilla mopometrit käytössä

    UUTISET 11.5. 10:48 3123

  3. Kotimäet vaativat itseoikaisua

    UUTISET 8.5. 10:10 4426

  4. Mika Lamminen otteli vapaaottelun SM-kultaa

    URHEILU 8.5. 08:46 484

  5. Vettä ei tarvitse enää keittää Petäjävedellä

    UUTISET 8.5. 12:42 412

  6. Itä voitti täpärästi kuntoiluottelun

    KUNNON JUTTU 9.5. 17:11 352

  7. KHO hylkäsi Järvenpään ja Lampisen seututerveyskeskus-valituksen

    UUTISET 9.5. 14:26 3853

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  10. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2481

  2. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  3. Keskusteluaukeama näyttää mallia

    UUTISET 30.3. 11:03 1866

  4. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  5. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  6. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  7. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  8. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23819

  10. Puheenjohtajan ääni ratkaisi kuntaliitoskannan

    UUTISET 2.4. 21:15 171109

  1. Valokuitu kiinnosti Multialla

    UUTISET 21.4. 14:52 84 80 27

  2. Keuruu tarkensi ehdotustaan Mänttä-Vilppulalle

    UUTISET 8.5. 09:13 56 57 20

  3. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 248 1 18

  4. Kuka uitetaan tänä vuonna?

    UUTISET 26.4. 11:15 84 42 18

  5. Koop Arposesta tuli kraananeuvos

    UUTISET 30.4. 20:02 44 22 15

  6. Turvekaavan määräyksiä kiristetään

    UUTISET 19.4. 13:15 99 31 15

  7. Pihlajaveden ala-asteelle rahaa taidekasvatukseen

    UUTISET 4.5. 10:41 40 13 15

  8. Nainen kärysi ratista Keuruulla

    UUTISET 22.4. 09:45 42 15 14

  9. Pohjosen valitus Tervan palovarastosta nurin

    UUTISET 8.5. 09:33 38 12 14

  10. Kansallista veteraanipäivää vietettiin seudulla

    UUTISET 27.4. 16:23 47 5 14

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, PL 31, 42701 KEURUU    Vaihde: 010 665 5187   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot