Lääkereseptit uusitaan viidessä päivässä
Reseptien vuoden 2012 alussa muuttuneesta uusimiskäytännöstä luovutaan ensi maanantaina Keuruun, Haapamäen ja Multian terveysasemilla.
Keski-Suomen seututerveyskeskus ja apteekit uusivat jatkossa reseptit niin, että asiakkaat saavat lääkkeensä viiden päivän kuluessa. Alueen apteekit toimittavat sinne tuodut reseptit terveyskeskuslääkäreille uusittaviksi maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.
– Käytäntö muuttuu maanantaina 30. tammikuuta 2012. Sama järjestely otetaan käyttöön yhtenäisesti koko Keski-Suomen terveyskeskuksen alueella, kaikissa kahdeksassa kunnassa, kertoo ylihoitaja Timo Vanhatalo. Vastaanotoilla oleviin postilaatikoihin kuntalaiset voivat tuoda reseptejä edelleen joka päivä.
Keuruulla, Haapamäellä ja Multialla on vuoden alusta noudatettu käytäntöä, jonka mukaan apteekkeihin torstaihin klo 11 mennessä uusittavaksi tuodut reseptit ovat noudettavissa seuraavan viikon torstaina klo 12 jälkeen. Torstaihin mennessä tuodut reseptit ovat siis olleet noudettavissa seuraavan viikon torstaina.
Vanhatalon mukaan kuukauden kokeilukäytännöstä luovutaan muun muassa siksi, että terveyskeskusalueen muissakin palveluissa on vuoden mittaan haettu yhdenmukaisuutta.
– Nyt siis myös lääkemääräysten uusimisessa siirrytään yhtenäiseen käytäntöön.



Eikö Keuruun terveysasema tee tästä uudesta muutoksesta TIEDOTETTA Suur-Keuruuseen, jossa olisi tarkennukset ja kellonajat reseptien uuusimisajoista ja selvennys, milloin tarkkaanottaen lääkkeet saa apteekista noutaa, jos esim. maanantaina vie reseptin terveysasemalle tai apteekkiin?? Muutos tuli tänään käyttöön, mutta Suur-Keuruussa ei näkynyt tiedotetta?! Tästä laitan sähköisen palautteen myös Seututerveyskeskukseen.
Ilmoita asiaton kommentti