Ennakkoäänestys vilkkaampaa kuin ykköskierroksella
- Vuoden 2012 presidentinvaalien toisen kierroksen annakkoäänestys alkoi Keuruun kaupungintalolla vilkkaampana kuin ennakkoäänestys ensimmäisellä kierroksella. Äänestäjiä oli vielä toisenakin päivänä jonoksi asti.
Uumoillusta äänestysinnon laimenemisesta ei Keuruulla eikä Multialla ollut merkkiäkään, kun toisen kierroksen ennakkoäänestys keskiviikkona käynnistyi. Molempien paikkakuntien ennakkoäänestyspaikoissa äänestäjien määrä oli suurempi, kuin vaalien ensimmäisen kierroksen ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä.
Keuruun kaupungintalolla kävi keskiviikkona äänensä antamassa 658 äänestäjää, joista ulkopaikkakuntalaisia oli 45. Ensimmäisellä kierroksella ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä kaupungintalolla äänesti 514 äänioikeutettua. Ulkopaikkakuntalaisia heistä oli 105.
Haapamäellä toisen kierroksen ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä houkutti äänestysreissulle 116 äänestäjää, joista ulkopaikkakuntalaisia oli 12. Ensimmäisellä kierroksella ensimmäisenä päivänä ennakkoon äänestäneitä Haapamäellä oli tasan sata. Heistä keuruulaisia oli 87 ja ulkopaikkakuntalaisia 13.
Myös Multialla vaalien toinen kierros sai väen heti liikkeelle. Keskiviikkona kunnantalolla kirjattiin 82 multialaista ja 10 ulkopaikkakuntalaista ennakkoäänestäjää. Ensimmäisellä kierroksella ennakkoon Multialla kävi ensimmäisenä päivänä äänestämässä 81 henkilöä. Heistä multialaisia oli 77 ja ulkopaikkakuntalaisia 4.





olisi jo aika päivittää sivut !
Ilmoita asiaton kommentti