Uutiset

Päivitetty 25.1.2012 08:27, julkaistu 25.1.2012 08:23

Keuruulainen antaa palveluilleen huippuarvosanan

Kuva: Mikko Lähteinen
Liisa LappiLähetä palautetta toimittajalle
Peruskoulu on hyvä. Näin tuumivat myös Kivikoulun kuudesluokkalaiset Ida, Laura, Annica, Netta, Ada, Jutta, Ellen ja Jasmine.

Keuruulla asuvat Suomen viidenneksi tyytyväisimmät palveluiden käyttäjät, kertoo asiakastyytyväisyyttä 14 maassa mittaava EPSI Rating vuoden 2011 tukimuksessaan.

EPSI Rating tutkii useiden keskeisten toimialojen ja julkisten palveluiden koettua asiakastyytyväisyyttä.

Parhaimmat arvioinnit suomalaiset asiakkaat antavat apteekeille pankeille ja peruskoululle. Nämä ovat kolmen kärjessä myös Keuruulla.

Keuruun edellä tyytyväisyysmittauksessa ovat Mäntsälä, Loviisa ja Pietarsaari. Keuruun kanssa tasapisteissä on Kiuruvesi. Tyytymättömimmät suomalaiset asuvat Pirkkalassa, Pudasjärvellä, Akaassa, Kangasalla ja Pieksämäellä.

Apteekeilla on toimialana Suomen korkein asiakastyytyväisyys. Eniten ovat tanä vuonna julkikuvaansa parantaneet laajakaistaoperaattorit, jotka silti saavat yhä alhaisimpia arvosanoja.

Yrityksistä korkeimpaan asiakastyytyväisyyteen yltää POP Pankki.

Lisää aiheesta keskiviikon Suur-Keuruussa.


AVAINSANAT:

Kommentit (10)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)30.1.2012 22:58

Avoin hallinto on kaiken kehityksen perusta.
Vastauksia odotellaan:

Kankimäki Heikki puheenjohtaja
Viitanen Raimo varapuheenjohtaja
Salomaa Tiina jäsen
Sipponen Hellevi jäsen
Kärmeniemi Pekka jäsen
Piesala Timo jäsen
Länkinen Marja jäsen

Santaniemi Jussi kaup.hall. edustaja
Ahonen Merja kaup.hall.puheenjohtaja
Louna Timo kaupunginjohtaja
Montonen Tapio tekninen johtaja
Holttinen Tero sihteeri
Savela Raimo kunnallistek.päällikkö
Lintula Loviisa nuorisovalt. edustaja.

Mitä tapahtui?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.1.2012 18:08

Hyvää palvelua saa esim. kirjastosta. Jos sattuu palautus myöhästymään muutaman päivän niin heti ei kolahda viivästysmaksua kuten esim. Jyväskylässä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)25.1.2012 20:58

Että ihan vähän erikoisempaa lankaa. Just joo. No ei se kyllä tee vielä mätää omenaa. Hieman suhteellisuudentajua.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)25.1.2012 20:18

Kyllä sitten mahtuu muutama "mätä omenakin" joukkoon. Vähän aikaa sitten olin vailla vähän erikoisempaa lankaa, jota ei paikallisessa erikoisliikkeessä ollut eikä kuulemma tilatakaan, vaikka olisin ottanut ihan koko tukkuerän... nyt sitten tilaillaan langat pohjanmaalta ja toimii :D

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)25.1.2012 18:10

Palvelut ovat todella hyvät. Uimallista sataa kiitosta! Mahtavaa yrittäjät mahtaavaa!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)25.1.2012 13:08

Keuruun keskusta on tiivis pieni palvelukeskus. Jos lähtee vaikkapa Hesassa tavoittelemaan henkilökohtaista palvelua, saa reissata ja jonottaa itsensä kipeäksi. Hyvä on joskus huomata se,mikä toimii, silloin kun se vielä toimii. Vrt. terveys....

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)25.1.2012 11:53

Käykää ABC:n viereisessä apteekissa!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)25.1.2012 11:02

Olen ollut tosi tyytyväinen apteekin toimintaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)25.1.2012 10:18

Yleensähän pienillä paikkakunnilla ollaan suhteellisen tyytyväisiä palveluihin, koska ihmiset ovat realisteja ja ymmärtävät, että kaikkea ei voi täydellisesti saada. Ollaan onnellisia, kun on sitä ja tuota saatavilla, mutta tärkeintä on että ne peruspalvelut on järkevästi saavutettavissa. Keuruulla on hyvät apteekkipalvelut. POP pankista ei ole omakohtaista kokemusta, mutta oletan, että palvelu on hyvää, niin kuin myös minulle tutussa Nordeassa. Peruskoulusta nyt puhumattakaan. Keuruulla on kaupungin kokoon nähden erinomaiset koulutuspalvelut. Peruskoulussa on ainevalintojen mahdollisuus runsas ja lukiokin pystyy tarjoamaan esim. matemaattis-luonnontieteellisten aineiden kursseja ihan valtakunnan tasoisesti. Kun mietitään Keuruun kaikkia palveluja ja ajatellaan palvelukohtaisesti mitkä niistä ovat itselle tärkeitä ja kuinka hyvin ne on itselle saavutettavissa, niin oikeastaan ei voi päätyä, kuin hyvään lopputulokseen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)25.1.2012 09:49

Ja kuinkahan moni keuruulaisasukas tähän tutkimukseen on osallistunut???
Jos minulta kysyttäisiin; apteekki ei ainakaan saa kiitosta! Pankki (POP) ihan Ok. Peruskoulusta on kokemusta 23 vuoden takaa, joten siitä olen jäävi sanomaan...

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  2. Pop up -ravintola Multian Mustalahden Makasiinilla

    UUTISET 16.5. 16:32 73

  3. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  4. Riihon Peräjärvi sai lintupallot

    LUONTO 15.5. 15:09 121

  5. Hallinto-oikeus kumosi kaavapäätöksen

    UUTISET 15.5. 14:03 1217

  6. Ratapenkereen korjaus katkaisee liikenteen Korkeakoskella

    KYLÄLUUTA 14.5. 15:49 150

  7. Karhuperheestä hankala pihavieras

    UUTISET 14.5. 15:40 1911

  8. Auton konepellillä istunut selvisi kolarista vahingoitta

    UUTISET 13.5. 09:51 223

  9. Alkolukko ei estänyt uusimasta rattijuopumusta

    UUTISET 13.5. 09:42 2311

  10. FCK yllätti KeuPan

    URHEILU 12.5. 13:26 250

  1. Keuruun lukiosta 42 valkolakkia

    UUTISET 16.5. 16:12 161

  2. Eroparin talokauppa toi ehdollista

    UUTISET 16.5. 17:13 82

  3. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    UUTISET 18.3. 10:31 2481

  4. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  5. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  6. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  7. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23896

  10. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2481

  2. Poliisilla mopometrit käytössä

    UUTISET 11.5. 10:48 3123

  3. Kotimäet vaativat itseoikaisua

    UUTISET 8.5. 10:10 4426

  4. Mika Lamminen otteli vapaaottelun SM-kultaa

    URHEILU 8.5. 08:46 484

  5. Vettä ei tarvitse enää keittää Petäjävedellä

    UUTISET 8.5. 12:42 412

  6. Itä voitti täpärästi kuntoiluottelun

    KUNNON JUTTU 9.5. 17:11 352

  7. KHO hylkäsi Järvenpään ja Lampisen seututerveyskeskus-valituksen

    UUTISET 9.5. 14:26 3853

  8. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  9. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  10. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  1. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 2481

  2. Vapo joutuu putsaamaan Keuruun Liesjärven

    LUONTO 5.12. 10:04 58215

  3. Keskusteluaukeama näyttää mallia

    UUTISET 30.3. 11:03 1866

  4. Suoadressissa jo yli 1 300 nimeä

    UUTISET 20.12. 14:10 55113

  5. Multia on kriisikunta

    UUTISET 23.12. 09:28 496596

  6. Rintamaveteraani ja veteraaniurheilija linnan juhliin

    UUTISET 23.11. 10:58 6003

  7. Katso kartta: Keuruulle kolme liitosvaihtoehtoa

    UUTISET 8.2. 09:56 36996

  8. Kysy meiltä paikallislehden tekemisestä

    UUTISET 23.3. 10:52 20119

  9. Kovaa hiihtoa koulujenvälisissä

    URHEILU 12.3. 12:36 23819

  10. Puheenjohtajan ääni ratkaisi kuntaliitoskannan

    UUTISET 2.4. 21:15 171109

  1. Valokuitu kiinnosti Multialla

    UUTISET 21.4. 14:52 84 80 27

  2. Keuruu tarkensi ehdotustaan Mänttä-Vilppulalle

    UUTISET 8.5. 09:13 56 57 20

  3. Sounds-loppukisaan ryhmät Multialta ja Keuruulta

    18.3. 10:31 248 1 18

  4. Kuka uitetaan tänä vuonna?

    UUTISET 26.4. 11:15 84 42 18

  5. Koop Arposesta tuli kraananeuvos

    UUTISET 30.4. 20:02 44 22 15

  6. Turvekaavan määräyksiä kiristetään

    UUTISET 19.4. 13:15 99 31 15

  7. Pihlajaveden ala-asteelle rahaa taidekasvatukseen

    UUTISET 4.5. 10:41 40 13 15

  8. Nainen kärysi ratista Keuruulla

    UUTISET 22.4. 09:45 42 15 14

  9. Pohjosen valitus Tervan palovarastosta nurin

    UUTISET 8.5. 09:33 38 12 14

  10. Kansallista veteraanipäivää vietettiin seudulla

    UUTISET 27.4. 16:23 47 5 14

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Suur-Keuruu, Niilontie 1, PL 31, 42701 KEURUU    Vaihde: 010 665 5187   Fax: (014) 772 819  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot